Camilo Waldo Muñoz Velasco liittyy PEPOn valmennustiimiin!

PEPO ja kolumbialainen Camilo Waldo Muñoz Velasco ovat solmineet ensi kauden kattavan sopimuksen apuvalmentajan pestistä.

32-vuotias Muñoz on UEFA A-lisenssin omaava valmentaja, jolla on kokemusta muun muassa Saksasta, Tšekeistä ja Espanjasta valmentamisesta. Muñoz pelasi myös itse topparina vuoteen 2016 asti, mutta joutui loukkaantumisten vuoksi lopettamaan uransa 26-vuotiaana.

Muutaman haastattelun jälkeen molemmat osapuolet olivat vakuuttuneita toisistaan ja sopimus saatiin aikaiseksi.

– Muñoz vakuutti meidät osaamisellaan sekä sitoutumisellaan. Hän on ollut pitkään Euroopassa ja hän puhuu hyvää englantia. Saimme hänestä hyvää palautetta aikaisemmista seuroista, kommentoi pelaajakoordinaattori Antti Sinkkonen.

Muñoz kertoo olevansa valmis haasteeseen uudessa seurassa ja maassa. Hän saapuu tammikuun alussa Lappeenrantaan.

– Yhteisten tapaamisten jälkeen minulle jäi kuva, että seura pyrkii eteenpäin ja haluaa kehittää pelaajiaan. Se on varmasti myös minulle hyvä paikka kehittyä valmentajana ja oppia uutta, pohtii Muñoz.

Muñoz on toiminut muun muassa päävalmentajana Berliinissä BFC Dynamo U19:ssa ja apuvalmentajana FC Bohemians Praha U23:ssa ja FK Viktoria Zivkovissa U 19:ssa. Viimeisin pesti oli tsekkiläisen suurseuran Viktoria Plzenin yksilövalmentajana. Muñoz on sitoutunut ja valmis tekemään töitä joukkueen puolesta.

– Olen ammattimainen ja haluan kehittyä joka päivä. Tuon kilpailuhenkisyyttä varmasti mukanani niin pelaaja- kuin valmennusurani vuoksi, kertoo Muñoz.

Bienvenido a PEPO Waldo!

Vielä kerkeät hyödyntää tyky-setelit tältä vuodelta kausikorttia varten. Kausariostoksille pääset TÄSTÄ.

Yhteistyökumppanit

Tilateurastamo Ikonen