Ennakko: PEPO valmiina jahtaamaan jatkopaikkaa Järvenpäässä

Kakkosen Cup jatkuu paukkupakkasten keskellä erittäin kiivastahtisena. Sunnuntaisen ansaitun MYPA-voiton jälkeen lilat matkustavat perjantaina 12.2. Järvenpäähän JäPSin isännöimään puolivälieräkamppailuun. Panokset ovat entisenlaiset: vain voittaja jatkaa lokakuista pääteasemaansa kohti puksuttavan cup-junan kyydissä.

Jatkopaikan MYPAa vastaan viime viikonlopun ottelusta lunastaneet lilapaidat ovat viikolla harjoitelleet kolmesti. Rangaistuspotkukisaan asti venynyt cupin avausottelu PeKaa vastaan ei näkynyt päävalmentaja Janne Muhlin mukaan juurikaan sunnuntain otteissa. ”Pelaajien työteliäisyys oli mukavaa katseltavaa. Paljon blokkeja, liukutaklauksia ja nopeita alastuloja tilanteenvaihdoissa”. Alkukauden otteluksi esitys ei säilynyt täysin yhtenäisenä koko 90 minuutin ajan. ”Pelillisesti ensimmäinen puoliaika oli meiltä kohtuu hyvä, varsinkin pallollisen pelaamisen rakenne. Sitä kautta pääsimme monipuolisesti maalintekopaikoille.”, toteaa omiensa esityksiin tyytyväinen päävalmentaja. ”Toisella jaksollakin oli muutamia hyökkäyksiä, mutta ehkä olisimme voineet pitää palloa omalla joukkueella riistojen jälkeen. Varsinkin, kun peli aaltoili jonkun verran.”

PeKa ja MYPA-pelien kahden voiton ja cupin jatkopaikkojen lisäksi merkittävää otteluissa on ollut se, että usea nuori ja nälkäinen nuori pelaaja on saanut peliaikaa. Kehityksen kannalta merkittäviä minuutteja miesten peleissä ovat kerryttäneet niin Juuso Enbuska, Petrus Eskelinen, Tuomas Vanhanen, Valtteri Maijanen ja Jesse Purhonen. Nuorten pelaajien vastuunkanto kentällä ovat olleet luonnollisesti päävalmentaja Muhlin mieleen. ”Nuoret pelaajat ovat myös nyt saaneet arvokkaita minuutteja kahdessa ensimmäisessä pelissä.” Ihailtavaa on ollut etenkin Muhlin mielestä se, että nuoret pelaajat ovat uskaltaneet pelata omilla vahvuuksillaan. Tämä vuorostaan on auttanut joukkuetta voittamaan tiukat pelit. ”Täytyy olla tyytyväinen nuorten pelaajien esiinmarssiin näissä kahdessa pelissä. He tuovat tosissaan paljon kilpailutilannetta (pelipaikoista) joukkueen sisälle.”, lisää Muhli vielä lopuksi

Perjantain ottelusta poissaolijoina PEPOlla jatkavat toppari Milos Josimov sekä laitapelaaja Zachary Sukunda. Kumpikin pelaaja liittyy joukkueen vahvuuteen helmikuun vaihtuessa maaliskuuksi. Loukkaantumiset estävät edelleen Samu Suoraniemen ja Jerry Särkän osallistumisen otteluun. Uutena nimenä joukkueen sairaslistalta löytyy Eetu Suoraniemi. Maalivahti Miko Sederholm on estynyt torjuntatöistä varusmiespalveluksensa vuoksi.

Uutena kasvona PEPO pystyy Järvenpäässä marssittamaan kentälle Saku Leppäsen. PEPOon tryout-sopimuksella tuleva, kaudella 2017 yhteensä 24 kertaa Veikkausliigassa JJK:n kettupaidassa esiintynyt, 25-vuotias keskikenttämies on harjoitellut joukkueen kanssa ja antaa perjantaisessa ottelussa näyttöjä päävalmentaja Janne Muhlille ja hänen valmennustiimilleen. Keskikentän työmyyränä tunnettu pelaaja pelasi viime vuonna Kakkosen C-lohkossa vaajakoskelaisen FCV:n paidassa 15 ottelussa. Näissä otteluissa hän viimeisteli kolme maalia. Kokemusta Leppäsellä on myös KuPSin ja KTP:n organisaatioista.

Perjantain vastustaja JäPS on PEPOlle edellisiltä kausilta tuttu vastustaja. Järvenpääläiset sijoittuivat viime vuoden Kakkosen A-lohkossa kauas PEPOn taakse neljännelle sijalle. Keskinäisiä kohtaamisia koronaviruksen mutatoiman sarjaohjelman takia viime kaudella pelattiin vain yksi. Heinäkuussa Järvenpäässä pelattu ottelu päättyi 1-1 tasalukemiin. PEPO tuli tasoihin ottelun loppuhetken maalilla. Tasapeli oli sinänsä hyvä tulos, sillä lilapaidat pelasivat vajaamiehisinä yli puolet pelistä. Tämän vuoden Kakkosen cupissa JäPS on pelannut yhden ottelun. Vastustaja FC Espoo jäi joukkueen jalkoihin luvuin 1-5. Tammikuussa cupia varten valmisteleva harjoitusottelu Lahden Reipasta vastaan päättyi tasan 2-2. Viime kausi oli joukkueen kymmenes perättäinen Kakkosen kausi ja joukkueen tavoitteena oli tuolloin nousu Ykköseen. Näistä tavoitteista seura on tuskin luopumassa, ja oletettavasti menestys alkutalven cupissa kiinnostaa yhtälailla järvenpääläisiä.

Pallo saa perjantaina kenkää Järvenpään monitoimihallissa kello 19:00 alkaen. Valitettavasti ottelua ei voi seurata edellisten otteluiden tapaan striimiltä. Liveseurantaa kaipaavia palvelee kuitenkin satavarma ja ajaton Teksti-TV.