”Kaikki putket päättyvät aikanaan”

PEPO – MiPK 1 – 0 (1 – 0, 0-0)

 

Ennakon mukaisesti päätti PEPO Amiksen tekonurmikautensa viimein ansaittuun voittoon ja voittamattomien sarjapelien putki katkesi tällä kentällä. Myös MiPK:n tappioton ottelusarja katkesi tähän otteluun.

 

Ottelu alkoi PEPO hallinnassa, joka palkittiin Jerry Särkän jatkaessa maalitehtailuaan 18:lla minuutilla. Jerryn tyylikäs kierteinen vapaapotku 20 metristä painui hyvin pelanneen MiPK maalivahti Tommi Lindholmin ulottumattomiin ja kotijoukkue tuuletti voitto-osumaansa. Ensimmäisen puolikkaan hallinnasta rakennettiin vielä muutama maalipaikka MiPK maalille, josta Hermes Palomino kertaalleen puski hieman yläkulmasta ohi. Hetkeä myöhemmin Fugo Segavan hyvästä keskityksestä sekä Hermes että Petteri Rönkkö liukuivat hieman pallosta ohi maalin tuntumassa. MiPK:n tiivis keskuspuolustus Ekmarkin veljesten johdolla tiedostetusti puolusti keskeltä rakennetut tilanteet hyvin.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Toinen puoliaika jatkui PEPO:n lievästi hallitessa ja luodessa laitojen kautta muutamia puolittaisia tilanteita, MiPK:n jatkaessa kuitenkin vahvaa maalineduspuolustamistaan. Puoliajan puolivälissä PEPO:n ote herpaantui, ja lukuisat helpot virheet ja hätäiset henkilökohtaiset suoritukset tarjosivat Pallo Kissoille mahdollisuuden tulla peliin takaisin mukaan. Näistä virheistä räikeimmässä syötettiin itse aina vaarallinen Rafael puolittaiseen läpiajoon, jossa Rafu jo ohitti maalivahti Paul Blanchetin, ajautuen kuitenkin pieneen kulmaan. Tilanteesta syntyneen maalilaukauksen pelasti kuitenkin Fugo Segawa maalilinjan paremmalta puolelta PEPO näkökulmasta. Maalivahti Blancette toimi hyvin viimeisenä lukkona, mikkeliläisten yrittäessä paineistaa PEPO puolustusta pitkillä korkeilla palloilla. Paul haki kaikki tarvittavat pallot omalta alueeltaan tyylikkäästi, puolustuslinjan tukiessa.

 

Mikkeliläisten nostaessa ryhmitystään aukeni PEPO:lle vielä vastaiskuista muutamia paikkoja. Paras paikka syntyi Nikke Veikkaselle, Hermeksen ohittaessa laidassa tyylikkäästi puolustajan ja syöttäessä Niken nokikkain maalivahti Lindholmin kanssa, joka kuitenkin hienolla reaktiotorjunnallaan pelasti PEPO:n lisäosuman syntymästä. Ansaitusti ottelu päättyi kotijoukkueen voittoon ja lähempänä lisäosumia ollut kotijoukkue pääsi tuulettamaan ”putkien katkaisuaan”.

 

 

Kaakon derby seuraavana kun kohtaamme rakkaan naapurimme FC Kultsun keskiviikkona 31.5. Joutsenossa klo 18.30.

Seuraava kotiottelu PEPO – Sudet lauantaina 10.6. klo 17.00 Kimpisellä.

Ottelukuvia lisää osoitteessa www.patrichuittinen.galleria.fi

Yhteistyökumppanit