Kalle Salmi liittyy PEPO:n kauden 2021 sopimuspelaajistoon

PEPO:n miesten edustusjoukkueen kauden 2021 sopimuspelaajien joukkoon liittyy 22-vuotias Kalle Salmi.

Kallen pelipaikka on puolustuksessa. Hän on Käpylän Pallon junioripolun kasvatti. Hän on ollut Suomen U15-U17 nuorten maajoukkueiden vakiokasvo pelaten kaikkiaan 17 maajoukkueottelua. Maajoukkueen kanssa hän ehti vierailla monissa maissa niin harjoitus- ja EM-karsintaotteluissa (Valko-Venäjä, Irlanti, Liettua, Serbia, Ruotsi, Tanska). Muutamassa maaottelussa hän on toimi myös joukkueen kapteenina.

U17-ikäluokan jälkeen, hän on pelannut miesten joukkueissa Kakkosessa kausina 2016-19 (Klubi 04 ja KäPa) ja viime kaudella 2020 hän oli nostamassa KäPan Kolmosesta Kakkoseen.

”Aloitin nyt syksyllä kauppatieteiden opiskelun LUT:ssa ja liityn hyvillä mielin PEPO:n mukaan. Olen jo kauden päätyttyä ehtinyt kaivata joukkuetoiminnan mukaan tuomaa vuorokausirytmiä. Asun Lappeenrannassa yliopiston lähellä ja PEPO:n talvikauden harjoituskeskus Visma Areena on ihan vieressä, joten siirtymiseenkään ei kulu liikoja aikaa.”

 ”Visma Areenakin on jo tuttu, kun loppusyksyn aikana LUT:n opiskelijoiden kanssa siellä olemme pelailleet ja pelasimme siellä LUT:n jalkapallon El Classicon eli kauppatieteiden ja tekniikan opiskelijoiden perinteisen hegemoniaottelun”, kertoo Kalle.

PEPO:n päävalmentaja Janne Muhli on tyytyväinen uudesta tulokkaasta: ”

Hienoa, että saimme Kallen mukaan joukkueeseemme. Olen tyytyväinen, että saamme puolustukseen lisää vaihtoehtoja ja tervettä kilpailutilannetta joukkueeseen.”