Kissat –teema jatkuu HaPKilla

Ensi lauantaina PEPO Lappeenrannan vieraaksi saapuu toinen kattilauma peräjälkeen eli Haminan Pallo-Kissat. HaPKi majailee sarjataulukossa toiseksi viimeisenä, mutta sitä ei pidä mennä aliarvioimaan. Kissat eivät myy nahkaansa halvalla. Edellinen kohtaaminen Haminassa oli tiukkaa vääntöä alusta loppuun, vaikka loppunumerot selkeät 0-3 liloille olivatkin. Sitten sen viime kohtaamisen haminalaiset ovat vahvistuneet kahdella brasilialaisella keskikenttäpelaajalla. Pistesadetta brassiavut eivät tosin ole Haminaan tuoneet, mutta apua pelaajapulaan kyllä.

PEPOn kauden loppuohjelma on kotipelivoittoinen mm. siksi, että juuri Haminan ja PEPOn väliset pelit on vaihdettu yhteisestä sopimuksesta päikseen, koska Kimpiseen ei olisi alkuperäisen otteluohjelman kotipelipäivänä päästy. Sympaattisella vastustajallamme on paljon yhteistä PEPOn kanssa – junioreita on paljon ja molemmat seurat rakentavat tänä vuonna myös samanlaiset harjoitushallit. Onpa seurojen välillä ollut pientä yhteistyötäkin. Kentällä ei pelin aikana kuitenkaan juuri kaveerata. Pisteet olisivat tarpeen molemmille. PEPO haluaa ajaa taulukon keskikastia kiinni ja osasta ohikin – HaPK taas välttää jumbosijan sarjassa.

La 30.8 klo. 16.00 PEPO – HaPK, Kimpinen

Yhteistyökumppanit