Lisää jalkoja PEPOn valmennukseen!

Ykkösen kauden alkuun on aikaa tasan kolme viikkoa. Koko pitkän talven ja kevään ajan vahvistunut lilojen pelaajisto saa taustalleen roppakaupalla lisää osaamista, kun PEPO solmi ensi kauden kattavat sopimukset valmentaja Tero Niemisen sekä fysioterapeutti Petteri Koskisen kanssa.

Tero Nieminen, 42, on lappeenrantalaisella urheiluyleisölle varmasti tuttu nimi myös jääpallon puolelta. Kahden viime kauden ajan Nieminen on toiminut Veiterän päävalmentajana. Veiterässä Nieminen voitti ensimmäisellä kaudellaan Bandyliigan sekä Suomen Cupin hopeaa. Juuri päättyneellä toisella kaudella nämä molemmat mitalit kirkastuivat kultaisiksi. Pelaajataustaa syntyperäisellä lappeenrantalaisella löytyy molempien lajien kentiltä.

“Jalkapalloa olen pelannut Kakkosessa ja joitain pelejä Ykkösessä sekä Kolmosessa. Jääpallon pelaajaura päättyi vuonna 2010. Opiskelin pelaamisen ohella liikunnan alan opintoja ensin Tanhuvaarassa liikunnanohjauksen perustutkinnon ja sen jälkeen Lahden AMK:ssa liikunnanohjaajan opinnot, jossa syventävänä aineena oli valmennus. Jalkapallon UEFA A-lisenssin suoritin 5-6 vuotta sitten” Nieminen kertoo.

Aiemmin Imatralla valmennuspäällikkönä toiminut Nieminen on valmentanut paljon juniori-ikäisiä pelaajia. Veiterän päävalmentajaksi Nieminen kertoo siirtyneensä laajentaakseen näkemystään valmentamisesta ja mahdollisuudesta valmentaa oman kasvattajaseuransa edustusjoukkuetta. “Aikuisikäisten pelaajien kanssa toimiessa valmentamista joutuu miettimään eri kantilta. Kahden viime vuoden aikana jalkapallo ei ole ollut täysin paitsiossa, vaikka pääpaino on ollut luonnollisesti bandyssa.”

Paikallista jalkapalloa ja etenkin lilojen otteita Nieminen on seurannut viime kaudet suurella mielenkiinnolla. “Olen keskustellut lajista ja valmentamisesta Jannen ja Markon (Muhli ja Kaila) kanssa. PEPOn viime kauden osalta olen ollut tosi tyytyväinen kollektiivisesti toteutettuun puolustuspelaamiseen. Lisäksi yksilöiltä löytyviä erityisvahvuuksia on onnistuttu käyttämään hienosti joukkueen hyväksi. Tämä on tärkeää myös tulevalla kaudella” Nieminen pohtii. “Tulen PEPOon osaksi valmennusta ja pyrin auttamaan omalla näkemykselläni staffia – niin aikaisempien kokemuksieni pohjalta jalkapallosta kuin tuoreempien oppieni kautta jääpallosta –

Veiterä on kaudella kuin kaudella Bandyliigan mestarisuosikki. PEPO nousi ensimmäistä kertaa seuran historiassa kovaksi keitettyyn Ykköseen. Millaisia eroja Nieminen näkee siinä, että PEPO lähtee Veiterästä poiketen haastajana suurimpaan osaan otteluista?

“Tällä seikalla ei ole mielestäni valmennuksellisesti merkitystä. PEPO tavoittelee alkavalla kaudella voittoa jokaisessa matsissa. Isoin asia, jonka merkitys viimeisen kahden vuoden aikana on minulle kirkastunut, on se että joukkueen pitää hitsautua yhteen. Treeneihin ja kopille on kiva tulla. Jokaisen pelaajan pitää kokea olevansa tärkeä osa joukkuetta ja löytää oma roolinsa. Tulevalla kaudella valmennusryhmän on viime kauden tapaan kiinnitettävä huomiota siihen, mitä vastustajat laittavat kentälle meitä vastaan. Siinä on suuri työ.”

Nieminen osallistuu kesän aikana myös PEPOn vanhimpien junioreiden talenttivalmennukseen yhteistyössä valmennuspäällikkö Timo Valkeapään kanssa. Työ jääpallon parissa jatkuu Veiterän päävalmentajana kaudella 2022 – 2023. Kyseinen valmentaja järjestely on hieno esimerkki kahden merkittävän Lappeenrantalaisen seuran välisestä yhteistyöstä.

 

PEPOn kausikortit myynnissä seuran verkkokaupassa! Tule kannustamaan PEPO voittoon uudella sarjatasolla!

 

Lappeenrantalainen Petteri Koskinen, 40, siirtyy PEPOn fysioterapeutiksi SaiPan U18-joukkueen tehtävistä. Vuonna 2005 Lappeenrantaan muuttanut Koskinen on toiminut usean vuoden ajan sekä SaiPan että Ketterän jääkiekkojoukkueiden taustalla. Pelaajakokemusta löytyy myös nurmikon puolelta.

Itse olen pelannut 15-vuotiaaksi jalkapalloa, jonka jälkeen piti tehdä lajivalinta ja jääkiekko vei mukanaan. Lätkää pelasin vuoteen 2003 asti Suomi-sarjassa. Vuosi 2006 oli ensimmäinen vuosi, kun olin valmentajan roolissa oman toimen ohella SaiPa Ry:n puolella. Valmensin 10-vuotiaita E-juniorijoukkuetta aina B-junnuihin asti. Sen jälkeen Ketterässä mv-valmentaja ja fysio ja siellä voitimme Mestiksen mestaruuden vuonna 2019 ja Suomen Cup sekä Suomi-sarjassa hopeaa ja kultaa. Sen jälkeen kaksi viime vuotta on mennyt SaiPan U18-joukkueen mukana” Koskinen kertoo taustoistaan.

Lajirajojen yli idän sputnikeista lilaan vaihtanut Koskinen on toiminut PEPOn edustusjoukkueen mukana vasta muutaman hetken. Joukkueesta saatu ensivaikutelma on ollut positiivinen. “Omaan silmääni PEPOssa vaikuttaa olevan välittävä, keskusteleva ja avoin ilmapiiri pelaajia kohtaan. Pelaajat ja taustat tulevat hyvin toimeen keskenään.”

“Toimin edustuksessa urheilufysioterapeuttina tulevalla kaudella ja pääsen hyödyntämään sertifioidun urheilufysioterapeutin koulutusta, jonka suoritin loppuun Lahden AMK:ssa syyskuussa 2021. Minulta halutaan panosta etenkin palauttaviin harjoituksiin. Monesti pelit ajoittuvat viikonloppuun ja maanantain harjoitus on siten hyvä olla kevyempi, palauttava harjoitus. Tehtäviini kuuluu myös pelaajien fysiikkavalmennus sekä heidän valmennettavuutensa kehittäminen ja ylläpitäminen. Toivottavasti en joudu puuttumaan kauden aikana taktisiin kuvioihin, siitä ei niin paljon ole tietoa ja taitoa” Koskinen kertoo tulevan kauden roolistaan.

PEPOlla on edessään vielä muutama harjoitusottelu, jonka jälkeen 18. huhtikuuta alkaa yhteensä 27 ottelua Ykkösen pelin rupeama. Tämän lisäksi liloilla on edessään toivottavasti mahdollisimman monta Suomen Cupin mittelöä. Miten varmistetaan, että joukkue pysyy kunnossa ja iskukykyisenä aina lokakuun loppuun asti?

“Siinä on monta vaikuttavaa tekijää. Ravinto, lepo, harjoitukset, pelien pelaaminen.. niiden kaikkien suhde toisiinsa. Siihen kuvioon on saatava inhimillisyyttä. Toivon, että pelaajat tulisivat avoimesti suoraan sanomaan valmennukselle, jos heillä on jotain vaivaa. Varmasti tulee loukkaantumisia kauden aikana, sille ei voi mitään” Koskinen puntaroi. “Tarkoitus on saada joukkue urheilulliseksi ja varmistaa se, ettei yksikään vastustaja juokse meiltä jalkoja alta kauden aikana.”

 

Tervetuloa penkin päähän, Tero ja Petteri!

 

***

 

Sopimusuutisten lisäksi lilasta leiristä on myös ikävää tiedotettavaa. KTP-pelin lämmittelyssä loukkaantuneen Markus Koistisen kausi on ohi. Maaliskuun alussa Lappeenrantaan saapuneen kolumbialaisen Daniel Rojano on myös loukkaantunut ja hänen kuntoutumisensa pelikuntoiseksi tämän kauden aikana on epävarmaa. PEPO tarkkailee pelaajamarkkinoita mahdollisten korvaavien pelaajien varalta.

 

PEPOn sopimustilanne kaudelle 2022:

 

Pelaajisto:

Jirko Sorsa (mv) (uutinen) UUSI (JIPPO)

Anton Kylkilahti (mv)

Craig Hill (mv) (uutinen)

Miro Marin (p) (uutinen) UUSI (Atlantis FC)

Tuomas Vanhanen (p) (uutinen)

Arttu Kotanen (p) (uutinen)

Roope Huhtala (p) (uutinen)

Nuutti Toiviainen (p) (uutinen)

Topi Pasi (p) (uutinen) UUSI (JIPPO)

Joel Laitinen (p) (uutinen) UUSI (SJK Akatemia)

Valtteri Maijanen (p) (uutinen) (PEPO P17)

Akseli Junnikkala (p) (uutinen) (PEPO P17)

Jeannot Esua (p) (uutinen) UUSI (FC Edmonton, Kanada)

Zachary Sukunda (kk) (uutinen)

Petrus Eskelinen (kk) (uutinen)

Joonatan Sinkkonen (kk) (uutinen)

Juuso Enbuska (kk) (uutinen)

Jeff Addai (kk) (uutinen)

Calvin N’Sombo (kk) (uutinen)

Eelis Heimonen (kk) (uutinen) (PEPO P17)

Juho Enbuska (kk) (uutinen) (PEPO P17)

Daniel Rojano (kk) (uutinen)  UUSI (Rocha FC)

Tommi Roponen (h) (uutinen) UUSI (MYPA)

Samu Suoraniemi (h) (uutinen)

Aleksi Sainio (h) (uutinen)

Markus Koistinen (h) (uutinen)

Irfan Sadik (h) (uutinen) UUSI (Onisilos Sotira, Kypros)

Nikke Veikkanen (h) (uutinen)

Juho Heikkinen (h) (uutinen) UUSI (MuSa)

 

Valmennus:

Janne Muhli (päävalmentaja) (uutinen)

Marko Kaila (valmentaja) (uutinen)

Mika Sipi (valmentaja) (uutinen)

Tero Nieminen (valmentaja)

Ville Muhli (maalivahtivalmentaja) (uutinen)

Petteri Koskinen (fysioterapeutti)

Yhteistyökumppanit