Mika Heino jatkaa päävalmentajana

PEPOn päävalmentajana toimii myös ensi kaudella Mika Heino.

Heino aloitti lilapaitojen peräsimessä vuosi sitten sarjanousun jälkeen. Ensinmäisen kauden saldona 6. sija, jonka myötä tehtiin seurahistoriaa. Lilapaidat säilyttivät historiallisesti paikkansa Kakkosessa.

”Prosessi pelaajien ja joukkueen kanssa saatiin vasta alkuun, se on kesken. Seura organisaationa on kehittyvä ja eteenpäin pyrkivä, tavoitteet tulevaisuudessa siintää selkeinä.  Myös urheilullisen puolen kehittymiselle annetaan resursseja ja luodaan mahdollisuuksia kehittää toimintaa.”, kertoo Heino sopimuksen taustoja.

”Haluan myös olla edelleen mukana kehittämässä suomalaista ja lappeenrantalaista jalkapalloa, olla osana nostamassa taas lappeenrantalaista jalkapalloa kansallisiin pääsarjoihin. Eikä myöskään voi vähätellä taustalla olevia seuraihmisiä, vaikuttivat tottakai päätökseen.”, lopettaa päävalmentaja.