Nuorisojengien keskinäinen

Kouvolan Susien Akatemia saapuu lauantaina Lilojen vieraaksi Kimpiseen. Kevätkierroksella PEPO oli vieraissa maalein 1-3 kouvolalaisia edellä, mutta viime aikoina joukkueiden kuntokäyrät ovat kulkeneet eri suuntiin. Kaikki putket onneksi päättyvät joskus ja kotijoukkueella on varmasti kova halu pestä kasvonsa. Vieraiden syömähammas on ollut Susien edustuksen ja Akatemia välillä sukkuloiva kärkipelaaja ”sheikki” Sakari Hassan, joka on jättänyt toisen nuoren maalitykin Antti Kuosmasen varjoonsa. PEPOn on pureskellut palloja maaliin välillä takahampaillaankin, mutta muutoin joukkueet ovat monessa suhteessa hyvin samantyylisiä. Pallo liikkuu paljon maassa ja nuoret miehet juoksevat vilkkaan kenttää päästä päähän.

Hyvässä lykyssä PEPO saa kentälle pari varusmiestään ja joitakin vammoistaan toipuneita. Lauantaina on luvassa taas kaunista keliä, joten olosuhteet katsojille Kimpisessä ovat mitä parhaat. Lilat pyrkivät osaltaan varmasti takaisin kevätkaudella hyväksi havaitulle linjalle – pelataan niin kuin on harjoiteltu – eli kurinalaisesti pelikirjan mukaan luovuutta ja mielikuvitusta hyökkäysalueella unohtamatta. ”Ilo pintaa vaik syvän märkänis!”

Lauantaina 3.8. miesten kolmosta PEPO – Sudet/2 Akatemia (Kouvola) Kimpisessä klo 16.00.

Yhteistyökumppanit

Tilateurastamo Ikonen