Otteluraportti PEPO – PPJ 0-3

Lauantaina 27.5 PEPO kohtasi helsinkiläisen PPJ:n Saimaan Syöpäyhdistys ry:n 70-vuotisjuhlaottelussa. Otteluun ladatuista odotuksista huolimatta Kimpisen aurinkoisessa alkuillassa juhlimaan pääsivät kotijoukkueen sijasta vierailijat PPJ:n voittaessa 0-3 (0-3).

 

Vaikka lilat pääsivät hyökkäämään ottelun ensiminuutit, tuli ensimmäinen kylmä suihku niskaan, kun takana oli vasta neljä peliminuuttia. PPJ sai pelattua pallon pystyyn lilojen puolustuslinjan taakse juosseelle Shakur Boudalille, joka revittiin nurin rangaistusalueella. Pallo vaikutti olevan karkaamassa Boudalilta, joten rike näytti lilapuolustuksen arviointivirheeltä, mutta joka tapauksessa täysin oikeutettuna lopputuloksena oli rangaistuspotku vierailijoille. Pallon taakse asettui Boudalin sijaan Elias Kallio, joka sijoitti varmasti alakulmaan jättäen maalivahti Niko Pienmunteen vaille mahdollisuuksia.

 

Tämän jälkeen peli jatkui kohtalaisen tasaväkisenä seuraavat viisi minuuttia, kunnes 12. peliminuutilla omissa kolisi jälleen. Vierailijoiden Tuomas Mustonen sai jalkansa vapaaksi boksissa hienon kantapääjatkon seurauksena ja laukoi pallon ohi Pienmunteen maalin oikealle puolelle. Edes toinen pikamaali ei liloja herättänyt, ja seuraavienkin minuuttien aikana PPJ pääsi hätyyttelemään kotijoukkueen maalia useaan otteeseen. Kolmannelta takaiskulta lilat pelasti tässä vaiheessa paitsio ja maalivahti Pienmunteen hyvä vastaantulo. Lopulta parinkymmenen minuutin pelaamisen jälkeen lilat vaikutti heräilevän ja saivatkin kaksi kelpo maalipaikkaa. Ensin Samu Suoraniemi ohitti laidalla kaksi pelaajaa ja pelasi pallon boksiin. Jälkitilanteesta Ronaldo Flowers pääsi laukomaan, mutta laukaus suuntautui reilusti yli maalin. Pian tämän jälkeen Suoraniemi ja Aleksi Ikonen murtautuivat vaarallisesti vierailijoiden boksiin, mutta PPJ puolustus sai lopulta siivottua tilanteen kulmapotkuksi. Kulmapotku osoittautui vaarattomaksi, eikä kotijoukkueen orastava momenttikaan kauaa kestänyt, sillä 27. peliminuutilla vierailijat iskivät jälleen. PPJ pääsi löysähkön puolustuksen seurauksena lähettämään vasemmalta keskityksen, jonka maalivahti Pienmunne koetti katkaista siinä kuitenkaan onnistumatta. Palloon pääsi liukumaan sama mies, Tuomas Mustonen, joka vei illan toisellaan vierailijat 0-3 johtoon. PEPO:n valmennusjohto reagoi kolmanteen osumaan vaihtamalla Flowersin Alex Oikkoseen 34. peliminuutilla. Vaihdon jälkeen peli tasoittui, eikä kumpikaan joukkue saanut ensimmäisellä puoliajalla enää ns. ykköskorin maalipaikkoja. Pukukoppeihin marssittiin siis katastrofaalinen 0-3 tulostaululla. 

 

Toisen puoliajan alku oli liloille selkeästi ensimmäistä parempi, mutta kunnon takaa-ajoa ei saatu missään vaiheessa käyntiin PPJ:n pelatessa kurinalaisesti ja aktiivisesti. Toisaalta PPJ:kään ei näyttänyt enää parasta terää hyökkäyspelissänsä, joten toinen puoliaika meni lopulta pelaillessa. Lilojen parhaat maalipaikat toisella puoliajalla siunautuivat Solomon Mohamedille ja Samu Suoraniemelle. Näistä Mohamed pääsi laukomaan boksista, mutta PPJ:n maalivahti Kalle Kuisma venyi hyvään lähitorjuntaan. Suoraniemi taas ehti saada pallon maaliinkin varsinaisen peliajan viimeminuuteilla, mutta tuomari näki tilanteessa rikkeen, ja Suoraniemi palkittiin maalin sijaan keltaisella kortilla. Maalilla ei kuitenkaan olisi ollut juuri muuta kuin kosmeettista merkitystä, sillä pian tämän jälkeen ottelu vihellettiin päättyneeksi. Lilojen 90-minuuttinen oli kaiken kaikkiaan apaattinen ja hampaaton, kun taas vierasjoukkue PPJ:n pelaajista paistoi varsinkin ensimmäisellä puoliajalla halu napata jaossa olleet kolme pistettä. Näin ollen tulos 0-3 oli lopulta varsin oikeutettu. 

 

Lilojen päävalmentaja Teemu Tavikaisen kommentit ottelusta:

 

Peli oli nopeasti ohi. Aiempien pelien analyysien perusteella tämän pelin luonne ei kuitenkaan vastaa sitä, mitä joukkue on esittänyt aiemmissa peleissä. Olemme taistelleet pisteistä loppuun asti. Mutta toki päästämme liian helposti maaleja ja emme saa samankaltaisia lahjoja vastustajalta. Yleensä myös näissä puntit tasoittuvat kauden mittaan, kun kausi on pitkä. Mutta ei tässä nyt mitään hätää ole, 15 päivään 4 peliä ja 6 treeniä, joista vain 3 oli normaaleja harjoituksia ja loput peliin valmistavia. Ja 5 vapaata. Tällä kapeahkolla rosterilla rupesihan tuo roikkumaan ilmassa. Me reagoimme kuitenkin näihin ongelmiin.



PEPO:n avauskokoonpano:

 

12 Niko Pienmunne MV

11 Aleksi Ikonen

16 Samu Suoraniemi

17 Lauri Seilonen (79’)

18 Antti-Pekka Kesonen

20 Juho Lehtiranta

21 Juho Enbuska

25 Miska Rautiola

27 Pablo Stupiski (79’)

33 Jonathan Dunyin C

40 Ronaldo Flowers (34’)

 

Vaihtopelaajat:

 

12 Toivo Suoranta MV

2 Valtteri Maijanen (79’)

10 Alex Oikkonen (34’) (69’)

15 Solomon Mohamed (69’)

26 Pesonen Patrik (79’)



Kiitos kaikille katsomoon saapuneille. Lilat pelaavat seuraavan kerran kotona lauantaina 10.6, kun vieraaksi saapuu TiPS Tikkurilasta. Otteluetkot ja jälkipelit Totemissa.

Yhteistyökumppanit