Oulunkyläläiset kyläilevät Lappeenrannassa torstaina

 

Hei-hei heinäkuu, tervetuloa elokuu. Tervetuloa myös katsojat sekä Oulunkylän ylpeys IF Gnistan Kimpiselle torstaina. Stadionin portit ovat taas avoinna teille 4. elokuuta, kun lilat haastaa vieraansa kello 19:00 alkavassa Ykkösen 18. kierroksen ottelussa. 

Edellinen 17. kierros ei tuonut lisäpainoa lilojen 15 pistettä sisältävään pistepussiin. Lauantaina bussi kulki jälleen kerran pitkän matkan Pohjanmaalle, kun länsirannikon vastustajista viimeisen vieraskohteen, Kokkolan, pelin aika vihdoin ja viimein koitti. Kokkolan Pallo-Veikot olivat varsin hyvällä hiihtomonolla liikenteessä, sillä kotijoukkueen armoton prässi imi tehot PEPOn pallollisesta pelistä lähes tyystin. 2-1 kotivoittoon (raportti täällä) oli lähellä päättyä lukemiin 2-0, mutta PEPOn keskuspuolustaja Roope Huhtala pukkasi väkisin kavennusmaalin aivan ottelun lopussa. Lilojen kohtaloksi koitui lopulta Charalampos Chantzopoulosin ensimmäisen puoliajan rangaistuspotkumaalin ja Santeri Mäkisen toisella puoliajalla karkumatkansa päätteeksi potkaisema osuman muodostama kokkolalaiscocktail. Chantzopoulosin maalissa rikkoutui myös eräs lilojen taika, sillä ennen lauantaita liloja vastaan ei oltu vihelletty ainuttakaan pilkkua Ykkösen peleissä. Eikä sen puoleen maalivahti Craig Hill ollut pilkkua vielä tämän kauden peleissä päästänyt.

KPV:n päävalmentaja Christian Sund kehui PEPOn pallollista peliä Ruutu+:n peliä edeltävässä haastattelussa. Tämän perusteella ei siis ollut mikään ihme, että Kokkolassa liloja odotti armoton linko. Lilojen keskikentällä vastustajia kurissa ja nuhteessa pitävä Jeff Addai hiukan odottaneensa Vaasan Palloseurassa häntä valmentaneen Sundin aikeita jo hyvissä ajoin ennen lauantain ottelua.

“Sund valmensi minua VPS:ssa ollessani. Olinkin varma, että keskellä viikkoa pelaamamme edellinen peli ja pitkä vierasmatka tarkoittaisi sitä, että he aikoisivat todella panna painetta meille” Addai kommentoi. “Otan sen kohteliaisuutena, että hän ja muut joukkueet Ykkösessä alkavat huomioida sen, miten hyviä olemme pallon kanssa. Se on joukkueemme vahvuus ja meidän on jatkettava vahvuuksilla pelaamista tulevissa otteluissa. Ilman palloa meidän pitää pysyä kurinalaisina ja keskittyneinä koko 90 minuutin ajan. Aiemmissa otteluissamme on nähtävissä hetkiä, joiden aikana keskittymisemme on herpaantunut hetkittäin. Noiden lyhyiden hetkien aikana vastustajamme ovat sitten pystyneet haavoittamaan meitä”

Kokkolan ottelu oli lilojen raskaan heinäkuun seitsemäs Ykkösen ottelu. Näistä seitsemästä ottelusta Lappeenrantaan jäi yksi voitto, kolme tasapeliä ja kolme tappiota. Kaikki kolme tappiota kärsittiin vierasnurmilla, kun taas kotoa lilat ottivat jokaisessa neljässä ottelussa vähintään pisteen. Elokuun neljän pelin osalta Addailla on selvä resepti menestykseen. 

“Meidän on hyödynnettävä edellisistä peleistä saamiamme kokemuksia löytääksemme keinot kolmen pisteen saamiseksi. Useissa heinäkuun otteluissa olimme niskan päällä ja kiinni voitossa, mutta omien ja tuomarien tekemien virheiden vuoksi olimme lopulta kovin epäonnisia. Olemme kuitenkin koko ajan treenanneet kovaa koko ajan, joten tilanne on positiivinen kauden jatkon osalta” elokuun urakkaa pohtiva kanadalainen näkee.

Niin heinäkuu, Kokkola ja PEPOn puhdas rangaistuspotkusaldo ovat nyt jo muinaista historiaa. On aika siirtyä torstain vastustajan Gnistanin kimppuun. Joonas Rantasen valmentamat Ogelin keltasinisiset pelasivat historiaan jo jääneen heinäkuun aikana yhden ottelun liloja vähemmän. Gnistan hävisi näistä otteluista puolet. Pisteitä joukkue onnistui ottamaan verrattain vaikeista paikoista, sillä heinäkuun kuudennen päivän 0-2 vierasvoitto Tammissaaressa EIF:iä vastaan ei ole aivan jokapäiväistä herkkua. Sitä ei ole myöskään sarjakakkosena majailevan KTP:n kaataminen kotinurmella puoltatoista viikkoa myöhemmin. Tämän 2-1 kotivoiton ohella heinäkuisia pisteitä joukkueelle tuli yksi kappale viime sunnuntaina SJK Akatemian vieraana pelatun 0-0 tasapelin myötä. Seinäjoen ottelua edeltävän kierroksen Pargas IF 1-0 tappion ogelilaiset halunnevat unohtaa. Heinäkuun jäljiltä Gnistan on viidentenä (25p) Ykkösen sarjataulukossa. PEPOn sijoitus on tällä hetkellä sarjan 11.

Heinäkuu ei kohdellut Gnistanin pelaajarosteria silkkihansikkain, sillä joukkueen ykköshyökkääjänä kauteen lähtenyt Douglas Caé otti ja lähti takaisin kotimaahansa Brasiliaan. Irfan Sadikin tapaan kahdeksan kertaa tällä kaudella osuneen 34-vuotiaan kärkimiehen lähtö on valehtelematta kova menetys. Gnistanin toimistolla reagoitiin brassin lähtöön lähes valonnopeudella, sillä Ilveksen lähes ilman vastuuta jäänyt tuulennopea Momodou Sarr liittyi joukkueen riveihin viime kuun lopulla. Caén lisäksi kauden ensimmäisessä ottelussa loukkaantunut Kasperi Liikonen on varmuudella pois torstain ottelusta. Caén maanmies Luquinhas pakkasi laukkunsa Momodou Sarrin tapaan heinäkuun lopulla. Hänen matkansa suuntautui kuitenkin Oulunkylästä poispäin. Kovin kauas brassi ei kylästä päässyt, sillä hänen nykyinen osoitteensa on Veikkausliigan AC Oulu.

Poissaoloilta ei myöskään lilojen ruotuväessä ole vältytty tämän kauden aikana. Yhden ottelun pelikieltonsa kärsinyt Arttu Kotanen palaa kokoonpanoon jälleen torstaina. Samu Suoraniemi paikkasi Kotasta mainiosti lauantain Kokkolan vierailun verran. Jeff Addai on vuorostaan joutunut pelaamaan useita otteluita ilman vakiopartneriaan Calvin N’Somboa. Joukkueen kapteeni N’Somboa ovat vaivanneet alkukauden takareisivamman lisäksi yhden ottelun pelikielto ja MP-voittoon osallistumisen estänyt flunssa. Viime ottelussa Addai aloitti keskikentän keskustassa yhdessä kesäkuussa Lappeenrantaan saapuneen Rony Arguetan kanssa.

“Yhteistyöni Calvinin kanssa on ollut alusta asti sujuvaa” Addai aloittaa. “Meillä on todella hyvä keskinäinen ymmärrys siitä, missä kummankin tulee olla kentällä. Annamme molemmat kaikkemme joukkueelle ja se rohkaisee meitä kumpaakin tekemään entistä kovemmin töitä kentällä. Valitettavasti Calvin on ollut pelikiellon ja flunssan takia sivussa, joten voimme olla onnellisia siitä, että Rony on ollut hyvä lisä keskikentälle. Meillä kaikilla kolmella on eroavaisuuksia pelityylissämme, mutta keskinäinen ymmärrys toisistamme. Pelasi meistä kuka tahansa, niin voimme olla varmoja pystyvämme saavuttamaan kentällä asettamamme tavoitteet” kanadalainen lisää.

Joonas Rantasella on käsissään kykenevä kokoonpano, vaikka pois lentänyt Caé, Veikkausliigaan Ykkösen vaihtanut Luquinhas ja loukkaantunut Liikonen eivät torstaina pelaa minuuttiakaan. Ulottuva Jiri Koski on pelannut kaikki kauden 17 ottelua maalipuiden välissä. Kosken torjuntoja kentältä ihmettelee aiemmilta kausilta tutuksi tulleen 4-2-3-1 sommitelman sijaan uudenkarhea 3-5-2 muoto. Kolmen keskuspuolustajan peluuttamiseen on siirrytty varmasti osin sen takia, että joukkueella on käytettävissä Fabian Abreun, Tuukka Andbergin ja Sampo Ala-Ison kaltaisia puolustuksen keskustan luutia. RoPSista täksi kaudeksi Oulunkylään saapunut lupaava Ala-Iso on pystynyt kauden aikana vakiinnuttamaan paikkansa avauksessa. Vierellä hieman kolho (mutta varmasti puolustava) Andberg ja Abreu antavat oppia puolustuksen saloista. Abreulla lienee sanansa sanottavana myös hyökkäyspelin osalta, sillä onhan hän viimeistellyt kolme maalia kauden otteluiden aikana.  

Keskikentällä 3-5-2 muodostelma aiheuttaa Gnistanin osalta tiettyjä muutoksia, joista ehkä mielenkiintoisin on Seinäjoella nähty kärjessä tai hyökkäyslinjan oikealla laidalla aiemmin viilettäneen Rony Huhtalan pelaaminen wingbackina. Luquinhasin lähtö pakottaa Rantasen etsimään oikealle vaihtoehtoja ja Huhtalaa kokeiltiin tällä pelipaikalla Seinäjoella. Toinen, ehkä hieman perinteisempi vaihtoehto oikealle on Jean Mabinda. Vasemmalle vaihtoehtoina wingbackiksi ovat sekä paikkaa aiemmin pelannut Henrik Ölander että normaalisti Huhtalan tapaan ylempänä pelaavan Yoshinori Kikuchi. Teknisen, mutta hieman heiveröisen japanilaisen peluuttaminen wingbackina tuntuu oudolta ratkaisulta, joten Ölander aloittanee ottelun Kimpisellä.

Keskikentän keskustassa työnjako on selkeä, kun pienikokoinen Maximo Tolonen hakeutuu pelattavaksi linjojen väliin. Tommi Jäntin ja Francis Gatambiyen ottavat todennäköisesti kaksi muuta vapaata paikkaa. Jäntti on täksi kaudeksi Gnistanin valmennusvastuun ottaneelle Rantaselle tuttu pelaaja HJK:n organisaatiosta. Gatambiye on Jänttiä kokeneempi pelaaja ja hänellä on takanaan esiintymisiä VPS:n paidasta aina Veikkausliigaa myöten. Normaalisti laidalla pelaava Kikuchi on myös käynyt pelaamassa keskustan pelipaikoilla, vaikka hänen vääntömomenttinsa riittävyys keskikentän irtopalloissa on hieman kyseenalainen. 

Kärjen tilanne on Caén lähdön jälkeen stabiili. Luquinhasin onnistuneesta hankinnasta kiitollinen AC Oulu lähetti nuoren Onni Suutarin  lainalle Ogeliin. Kerran tämän kauden Veikkausliigan peleissä osunut Suutari jäi Oulussa sivurooliin, kun kaupungin oma poika Rasmus Karjalainen palasi kesken kauden kotikonnuilleen. Nyt vahva rouhija saanee enemmän minuutteja sarjatasoa alempana. Jyri Kiuru on monesti pelannut laidalla, mutta nykyisessä muodostelmassa hänen paikkansa löytyy kärjestä. Kiuru on kolunnut läpi poikamaajoukkueita, mutta hän on 22-vuotiaana  jo ohittanut “lupaavan” pelaajan tittelin. Hänestä tai Tampereelta saapuneesta nopeasta Sarrista voisi kuvitella hyvinkin muodostuvan oiva Owen-Heskey -tyylinen kärkipari yhdessä Suutarin kanssa. Gnistanilla on ylipäätään oivaa leveyttä maalintekosektorilla, sillä Caén jälkeen seuraavaksi parhaat maalintekijät ovat Abreu, Huhtala ja Kikuchi kolmella maalillaan. Myös kaukolaukauksillaan ihastuttanut Luquinhas teki kolme maalia Ykkösessä.

Pelikiellossa torstaina ei ole yksikään lila tai kipinä. PEPOn Miro Marin liittyi loppukaudeksi Kakkosen A-lohkon Atlantis FC:n riveihin, joten häntä ei heinäkuun jälkeen PEPOn kokoonpanossa nähdä. PEPOn tiedote siirrosta löytyy täältä.

Lilat ja “kipinä” ovat kohdanneet toisensa kauden mittaan jo kahteen otteeseen. Imatran Ukonniemi-areenan kuplassa tammikuun lopulla pelattu lilojen kilpailullisen kauden avannut Ykköscupin ottelu päättyi sopuisiin 2-2 lukemiin (raportti täällä). Ensimmäinen puoliaika oli lukujen valossa PEPOn, sillä Topi Pasi ja testimiehenä ottelussa esiintynyt Kevin Beugré nakuttivat maalin mieheen. Gnistan näytti lihasta toisella puoliajalla tulemalla Luca Weckströmin loppuhetken viimeistelyllä tasoihin. Sopuisuudesta ei enää ollut tietoakaan Ykkösen kauden ensimmäisessä kohtaamisessa. Gnistan riepotteli MustaPekka Areenalla vierailleita liloja rumin 5-0 lukemin (raportti täällä). Ensimmäinen puoliaika oli  jo päättymässä 0-0, kunnes Gnistanin Rony Huhtala nakkasi pallon verkon perille onnekkaiden vaiheiden jälkeen. Toisella puoliajalla kotijoukkue hyödynsi PEPOn virheet häikäilemättä. Lopputulos 5-0 on PEPOn historian suurinumeroisin tappio-ottelu Ykkösen tasolla.

Jeff Addai muistaa kesäkuun ottelun varsin hyvin. Rumista 5-0 lukemista huolimatta hän vakuuttaa, ettei ero joukkueiden välillä ole laisinkaan niin suuri.

“Tuo tappio oli valitettava ja haluamme koko joukkueen voimin hyvittää sen nyt itsellemme sekä PEPOn kannattajille. Tiedän varmuudella, että kunhan vain pelaamme omaa peliämme yli 90 minuutin ajan, Gnistanin voittaminen täysin mahdollista torstaina. Koko joukkueen mielestä meidän pitäisi olla nykyistä korkeammalla sijalla sarjataulukossa ja saamme varmuudella aiempia parempia tuloksia, kunhan vain jatkamme työntekoa” keskikentän ankkuri sanoo.

Yritysvieraina ottelussa ovat Pelti-ja Eristystyö Hytti Oy ja Saimaan Työpalvelu Oy. Avauspotkun viimeistelee Veikkausliigan maalitykki Saku Puhakainen ja syöttäjänä Pekka Hytti

Ennakkoon ottelun 12€ / 8€ maksavia lippuja saa ostettua Kauppatorin vieressä sijaitsevilta Laakon ja Sataman Pitsin kahvikioskeilta sekä Salaatti-Kahvila Pitsistä. Vain käteinen raha käy maksuvälineenä. Striimailuhommat toimivat tuttuun tapaan Ruutu+:n kautta. PEPOn twitter-tilin parta pärisee myös koko ottelun 90 minuutin ajan.

 

Seuraa liloja sosiaalisessa mediassa:

PEPO Facebookissa

PEPO Instagramissa

PEPO Twitterissä

Yhteistyökumppanit