PEPO KäPan vieraaksi sunnuntaina

Tämän otteluennakon tarjoaa Hotelli Salpa.

 

Kakkosen A-lohkon kummallisen otteluohjelman johdosta lilojen loppukauden ohjelma on ollut hyvin vieraspelipainotteinen. Viime viikonlopun NJS-kotivoiton jälkeen lilat kasaavat taas luunsa ja putkikassinsa linja-auton kyytiin. Vuorossa on kauden toinen kohtaaminen Käpylän Palloa vastaan. 

NJS:sta otettu 2-0 voitto (ottelu Palloliiton sivuilla) voidaan arkistoida PEPOn toimistolla mappiin R-kirjaimen kohdalle, tarkemmin sanan “rutiini” alle. Jo ottelun alkuhetkillä Malik St. Prix sai namupassin Samu Suoraniemeltä aivan maalin eteen, eikä saintlucialainen jättänyt tilaisuutta käyttämättä. Maali oli Etelä-Saimaankin haastattelussa (linkki) piipahtaneen “Grand Prix’n” kauden seitsemäs. Ottelun toisen maalin viimeisteli aivan pelin lopussa Nikke Veikkanen. Hänen kokonaismaalisaldonsa nousi onnistuneen rangaistuspotkun myötä 13 maaliin. Tällä maalimäärällä Nikke nousi JäPSin Aleksi Ristolan ohi A-lohkon maalipörssin kärkeen! B-lohkon HJS:a edustava Santeri Stenius johtaa Kakkosen yhdistettyä maalipörssiä 15 maalilla. Koko sarjan maalipörssin harjaaminen ei siis ole Veikkaselta mikään mahdottomuus.

Viime viikolla tuli myös lisää hyviä uutisia Lappeenrannan kaupungin liikuntatoimelta (linkki Etelä-Saimaan uutiseen). Kimpinen sulkee ovensa totutusti syyskuun lopussa, mutta tänä vuonna tavoitteena on se, että 16. lokakuuta Lappeenrannassa pelattava Kakkosen Cupin finaali pelataan Kimpisessä. Suunnitelma B on se, että finaali pelataan Joutsenon keskuskentällä. Jos syyssateet ovat olleet kovia ja nurmikentät ovat huonossa kunnossa, niin tällöin peli pelataan tekonurmella – joko Sammonlahdessa tai Amiksella. Toivotaan siis mahdollisimman vähäsateista lokakuuta.

Ennen lokakuun puolivälin herkkupalan nauttimista on päätettävä syyskuun pelirupeama kunnialla. Huomenna 26. syyskuuta sarjassa toisena jatkavaa PEPOa isännöi sarjassa kahdeksantena 22 pisteen kanssa päivystävä KäPa. Kahdeksas sija 12 joukkueen sarjassa ei käpyläläisten osalta tarkoita sitä, ettei putoamistaistosta olisi huolta. Päinvastoin – putoamisviivan alla kärkkyvä MYPA on vain kolmen pisteen päässä. Myllykoskelaisten ja käpyläläisten väliin mahtuvat vielä PeKa ja PKKU, joten kotijoukkueella on todellinen tarve saada pisteitä sunnuntaina, mikäli he eivät halua palata takaisin viime vuoden sarjatasolle Kolmoseen.

Kauden ensimmäinen 17. heinäkuuta pelattu kohtaaminen päättyi Kimpisellä PEPOn 2-1 voittoon (lue raportti tästä). Ottelu oli kiivas taistelu, jonka voiton ratkaisi lopulta PEPOlle vihelletyt kaksi rangaistuspotkua. Kahdesti pilkulta onnistui Samu Suoraniemi. Kimpisen ottelu näytti hienosäätävän KäPan pelin jiiriin, sillä kolmessa seuraavassa ottelussa käpyläläiset kaatoivat PKKU:n kahdesti ja nuijivat paikallisvastustaja FC Kiffenin vieraissa maanrakoon luvuin 1-4. Tämä hyvä lento katkesi elokuun puolivälin kahteen perättäiseen MYPA-tappioon. Toisesta putoajakandidaatti-PeKasta otettiin seuraavassa pelissä 4-2 voitto kotona, mutta viisi viimeistä peliä ovat olleet murheellisia. Ensin NJS:a vastaan pelattu ottelu tuomittiin “Palokärkien” 3-0 voitoksi KäPan peluutettua ottelussa edustuskelvotonta pelaajaa. Seuraavaksi JäPSiä vastaan pelattiin seitsemän maalia käsittänyt ottelu – harmillisesti ottelun voittaneet järvenpääläiset tekivät näistä maaleista viisi. Seuraavassa ottelussa kotona kaatui sarjan ylempään kolmannekseen sijoittuva Lahden Reipas, mutta 15.9. Kiffen palautti KäPalle palveluksen hakemalla pisteet Kumpulasta maalein 1-3. KäPan viimeisin ottelu on PEPOn tapaan viime viikonlopulta. Lauantaina 18.9. Atlantis oli kotonaan käpyläläisiä parempi luvuin 3-0.

Pelikieltoja ei kummallakaan joukkueella ole. KäPalle 7 maalia 14 ottelussa tehnyt Brian Mansaraykin on sovittanut NJS-ottelussa ottamansa suorasta ulosajosta saamansa pelikiellon. Molemmat joukkueet ovat saaneet harjoitella rauhassa viikolla, joten toivottavasti myös terveystilanne sallii parhaiden pelaajien miehittämisen nurmelle. Kakkosen otteluohjelma on hyvin arvaamaton, sillä lilat jahtasivat pitkään sarjaa johtavaa JäPS:a kaksi ottelua vähemmän pelanneena. Nyt vuorostaan JäPS huilaa tämän viikonlopun ajan, kun PEPO vihdoin ja viimein sai pelattua rästipelinsä pois, ja molempien joukkueiden pelattujen pelien määrä oli tasan 19. Neljän pisteen erolla A-lohkoa johtavien järvenpääläisten edellisestä pelistä on jo kaksi viikkoa aikaa ja he pääsevät hyvin latautuneina ensi viikonlopun KuFu98-vieraspeliin. Vanha totuus on kuitenkin se, että ei itku auta markkinoilla. Pelit on pelattava ja voitot napattava. Pelataan pelit sitten kotona tai vieraissa. Alkukaudesta tai loppukaudesta. Ryppäinä tai harvakseltaan.

 

Pre-match piinapenkissä Kalle Salmi

Kautta on jäljellä enää muutaman ottelun verran, mutta PEPOn mediatiimin ikuinen kyselyikä ei vain ota loppuakseen. Kun vasemman laidan pelaajilta on kysymykset saatu kysyttyä, on syytä kääntää katseet kentän oikealle sivurajalle. Käpylän Pallon ja Helsingin täksi kaudeksi PEPOon ja Lappeenrantaan vaihtanut Kalle Salmi keskeytti opiskelunsa lyhyeksi hetkeksi vastatakseen mediatiimin kysymyspatteriin. Alla Kallen vastaukset kysymyksiin kursivoituna.  

Kausi alkaa olla lopuillaan ja PEPO taistelee Kakkosen A-lohkon voiton lisäksi myös 16. lokakuuta Lappeenrannassa SJK Akatemiaa vastaan pelattavan Kakkosen cupin finaalin voitosta. Jalkapallorintamalla pitää varmuudella kiirettä, mutta mitä muuta kuuluu Kalle Salmen syksyyn?

Ihan hyvää kuuluu. Kouluhommat ovat alkaneet taas ja päivät on kiireisiä. Perusarkea ja jalkapalloa. Futis menee myös tosi hyvin. Ollaan saatu hyvä rutiini pelaamiseen ja pelin voisi sanoa sujuvan kuin tanssi. Muutama kupru ollut kauden aikana matkalla, mutta se kuuluu asiaan.

Olet esiintynyt enemmän tai vähemmän kaikissa (16/19) ottelussa lilapuolustuksen oikealla laidalla. Otat roolia osallistumalla myös hyökkäyspeliin ja nouset vastustajan kenttäpuoliskolle tämän tästä. Joko tässä vaiheessa kautta kaikki juostut kilometrit alkavat tuntumaan jaloissa?

No ei oikeastaan. Koutsit ovat hoitaneet hyvin harjoitusohjelman ja kuormitus ei ole liiallista. Olemme pelanneet nyt lähiaikoina enemmän ja tiheämpään tahtiin, niin ei olla niin paljon harjoiteltu. Ei tunnu vielä siltä, että mehut on loppu. Hoidetaan viimeiset matsit kunnialla.

Hyvä kuulla! Entä sitten pukukopissa: joko siellä alkaa samat vitsit toistumaan vai ovatko esimerkiksi kauden aikana tuplaantunut kanadalaiset tai Saint Lucian saarivaltiosta Lappeenrantaan tullut Malik St. Prix tuoneet tuoretta otetta pukukoppihuumoriin?

Kaikki kundit on sosiaalisesti ulospäin suuntautuneita ja tulevat toinen toistensa kanssa toimeen. Kanukit ja Malik ovat kaikki rempseitä kavereita. Eivät samat jutut siellä kierrä, kaikki ovat mukana jutuissa. Meillä on tosi hyvä joukkuehenki. Se on myös osaltaan salaisuus sille, että olemme pelanneet hyvän kauden. Vaikka kauden aikana on ollut jonkun verran vaihtuvuutta, niin olemme hitsautuneet hyvin yhteen.

Olet pelannut neljä viime kautta Käpylän Pallossa Kakkosta ja viime kauden Kolmosta. KäPa on tunnettu seurana, joka hoitaa juniorityön tiptop. Esimerkiksi maajoukkueen tulevaisuudelle tärkeä pelaaja, Onni Valakari, on KäPa-kasvatti. Millainen seura on kyseessä? 

Pienestä pojasta asti olen pelannut KäPassa kahta kautta lukuun ottamatta, jotka kävin pelaamassa välillä HJK:ssa. Näiden kausien jälkeen tulin takaisin Käpylään. Seura on minulle kuin koti. Olen saanut seuralta hyvän futiskasvatuksen. Siitä olen heille kiitollinen. Seura piti minusta aina hyvää huolta.

Otteluiden ennakoissa tavataan käydä vastustajajoukkueen osalta läpi aina muutama kiinnostava pelaaja. Nyt mediatiimi jättää vuorostaan sinulle tämän esittelyvastuun. Kenen viime kauden pelikaverisi kanssa kannattaa olla varuillaan huomenna?

Viime vuonna hän ei ollut joukkueessa vielä mukana, mutta 2004 syntynyt taitava Altti Hellemaa on pelaaja, jota kannattaa pitää silmällä. Hän tulee varmasti siirtymään kovempiin sarjoihin, sillä hän on todella lupaava peluri. Ylipäätään viime kauden jengistä noin puolet on vaihtunut. Vaihtuvuus on ollut suurta. Heille tulee jatkuvasti junioriputkesta uusia omia junioreita joukkueeseen.

Entä tulosveikkauksesi sunnuntaille? Jos teet maalin, nähdäänkö tuuletusta?

Tulosveikkausta on vaikea sanoa, se riippuu niin monesta asiasta. Käpylään lähdetään voittamaan. Vaikka KäPa pelannut tuloksellisesti heikommin, niin aiempi keskinäinen pelimme oli vaikea kohtaaminen. Ja lupaan, että en tuuleta mahdollista maaliani. Se olisi etikettivirhe!

Tyylikästä, Kalle, tyylikästä. Ja tsemppiä sunnuntain matsiin!

Kiitti, moi!

 

*****

 

Ottelu alkaa valoisan aikaan, sillä avauspotku potkaistaan sunnuntai-iltapäivästä kello 15:00. Videokuvaa Kumpulan Campukselta ei ole luvassa, mutta aina valpas ja meemivalmis PEPOn twittertili päivystää.

 

Tämän otteluennakon tarjosi Hotelli Salpa.

 

Seuraa liloja sosiaalisessa mediassa:

 

PEPO Facebookissa

PEPO Instagramissa

PEPO Twitterissä

Yhteistyökumppanit