PEPO – Kultsu FC 2-0 (0-0)

Sunnuntainen harjoituspeli Imatralla päättyi PEPOn niukkaan voittoon. Osin nuorentunut ja liikevoimaistunut Kultsu puolusti hyvin, mutta hakee vielä omaa pallollista peliään. PEPOn aktiivinen prässi toki vaikeutti raitapaitojen pelinrakentelua. PEPOn pelissä esille tulivat nyt keskikentän keskustan pelaajat – eritoten Mikko Kuningas ja Jari Ahonen olivat pelipäällä nousten tasaisessa joukkueessa pelikavereidensa tasolle. Kultsun ulkomaalaisvahvistuksia ei vielä kentällä nähty.

Peli pelattiin kahdessa 40 minuutin jaksossa. Peli alkaa tasaisella tunnustelevalla tappeluksella. neljän minuutin kohdalla Mikko Kuninkaalle pelataan pallo linjan väliin ja hän pääsee tekopaikalle laatikkoon, mutta askelmerkit eivät osu kohdalleen eikä kunnon laukausta lähde lapikkaasta. 11 minuuttia ja Abenezer Eloranta nousee oikealta pyrkien keskitykseen hankkien siitä PEPOn ensimmäisen kulman oikealta. Kulman jälkitilanteessa Markus Koistinen pääsee lataamaan vasemmalta, mutta laukaus ei lähde kunnolla. Minuutin päästä Abe laukoo kaukaa, mutta Kultsun maalivahti poimii sen helposti.

13 kellossa ja PEPO nousee vasemmalta, mutta Kuosmasen Antin laukaus on tulokseton. 16 pelattu ja Iivo Jaako ampuu vuorostaan kaukaa matalaa laukausta, jonka kultsumoke torjuu, vaikka sylkeekin pallon. 22 ja PEPOlla on vapari vasemmalta 30 metristä. Koistinen ampuu sen ohi maalin. 26 minuuttia ja Kultsulle tulee ensimmäinen paikanpoikanen PEPOn puolustusalueen harhasyötön seurauksena. Raitapaidassa esiintynyt Aleksi Ikonen pääsee vasemmalta maalin tuntumaan, mutta ei onnistu ohittamaan Mika Haakanaa. 27 minuuttia ja Samu Kauppila nousee oikealta syöttäen maalin eteen. Jari Ahonen ampuu siihen tuloksettomasti.

30 minuutin kohdalla PEPOlla on alkupelin paras paikka. Koistisen kuljetusliike jakaa palloa vasemmalta maalin eteen ja Antti Kuosmanen pääsee lähietäisyydeltä yrittämään, mutta ei onnistu vielä yllättämään Aku Korhosta. Pari minuuttia edellisestä ja PEPOlla on painetta, joka johtaa kulmapotkuun. Koistinen antaa hyvän matalan päitä hipovan jakelun, mutta ei kelpaa kenellekään ja pallo leijuu ohi koko porukan. 34 pelattuna ja Niko Pyyhtiä yrittää vuorostaan kaukaa. 36 minuuttia ja Kunkku pääsee nokikkain Kultsun molarin kanssa, joka tulee ulos nappulat edellä Mikon pohkeisiin asti. Ei seuraamuksia vielä siitäkään. Jakson loppuun vielä yksi Kultsun tulokseton vapari ja tilanne, jossa PEPO pääsee laukomaan useamman kerran saavuttaen kuitenkin vain yhden tuloksettoman kulman lisää.

Toinen jakso vanhenee vain kaksi minuuttia kun Koistisen kuljetusliike toimittaa taas postia Antti Kuosmaselle maalin eteen ja toista kertaa ei maalintekijä erehdy 1-0. 45 ja 51 minuuttien kohdalla Kunkku ampuu viuhuvat laukaukset maalin yli. Pari piirua alemmaksi ja maalivahti oli joutunut pinnistelemään. 52 kellossa ja PEPOlla tulokseton kulma. 53 ja kipeää saanut Samu Kauppila vaihdetaan Ville Vanttajaan. 57 ja Peetu Juntunen ampuu. Kultsu vaihtaa pelaajia enemmänkin ja koneeseen tulee lisää kierroksia. 61 ja Kultsu ampuu oikealta. 65 minuuttia ja Kultsu saa järjestyneellä hyökkäyksellä pallon tekopaikkaan, mutta laukaus blokataan pois.

67 ja Peetu Juntunen pääsee ampumaan keskeltä. 70 ja PEPOlla vapari oikealta. 71 ja Kultsu pelaa läpisyötön tapaisen linjaan. Ahosen Jarin ei päästä vastustajaa karkuun ja saa siitä hyvästä punaisen kortin – Kyykän miehen peliuran ensimmäisen. 73 aikaraudassa ja Iivo Jaako ampuu kaukaa. 77 mins ja PEPO saa vaparin vasemmalta. Koistinen lähettää lentopostin ja Niko Pyyhtiä hyppää ruuhkaan, minkä seurauksena pallo pomppii maaliin 2-0.

PEPO – Kultsu FC 2-0 (0-0), 2 x 40 mins. Maalit Kuosmanen ja Pyyhtiä.

PEPO: 4-2-3-1: Haakana, Kauppila(Vanttaja), Pyyhtiä, Mononen, Juntunen, Ahonen, Jaako, Eloranta, Kuningas, Koistinen, Kuosmanen

Yhteistyökumppanit