PEPO – Lappee JK 2-1 (0-0)

Kimpisellä nähtiin hieno tapahtuma ja mukavasti yleisöä (275 henkeä), kun Lilat ja Mustapaidat ottivat tosissaan mittaa toisistaan. Ottelun ensimmäinen jakso ei tarjonnut paljon raportoitavaa. Lilojen kannalta siinä oli paljon samaa kuin koko alkukaudessa sillä erotuksella, että omissakaan ei onneksi soinut. Joukkueiden topparit olivat hyvin esillä. Eritoten PEPOn kapu Niko Pyyhtiä dominoi oman kenttäpuoliskon ilmatilaa miten tahtoi poimien kaikki ilmapallo päähänsä. PEPO piti paljon palloa, mutta pyöritti sitä vaara-alueen ulkopuolella. ”Ratkaisusyöttöyritykset” lähtivät puolesta kentästä. Kiirettä pidettiin väärässä paikassa. Avauksien ja hyökkäykseen lähdön kanssa ei tunnu olevan hoppu, mutta hyökkäyspäässä hätäillään. Jakson ainoat pöytäkirjamerkinnät ovat Tomi Karttusen ja Juho Sopasen (LJK) varoitukset.

Toinen jakso oli sitten toista maata. PEPO lisää pökköä pesään ja heti jakson alkuun päästään puskemaan palloa maalia päin ja tehdään muka maalikin, mutta mustien kelmi puolustuslinja viritti paitsioansan, johon siinä lankesimme. 50 minuutin kohdalla Antti Kuosmanen etenee vasemmalta ja kaadetaan. Markus Koistinen ampuu vaparin laatikkoon, mutta Joni Mukala palauttaa sen maalivahdilleen Simo Partiselle. Muutama minuutti tästä ja Koistisen Make ryhtyy herättelemään joukkuetta omalla esimerkillään ja esittää siinä parit pitkät kuljetukset ja saa toisesta palkaksi vaparin reilusta 20 metristä. Ei kuitenkaan tulosta vielä siitä kuten ei Antin kaukovedostakaan 56 minuutin kohdalla.

Pelikello näyttää 59 minuuttia, kun PEPO tekee ensimmäisen vaihtonsa, kun oikeaan laitaan vaihdetaan Jari Ahosen tilalle Ilyas Demirel. Liekö Jarilla ollut jotain ongelmia jalkojensa kanssa, mutta vaihto tuo selkeästi lisää liikettä oikeaan laitaan. Välissä nähdään LJK:n kulma ja Jirko Sorsan pitkä avaus Abenezer Elorannalle, jonka rynnistyksen pysäyttämisessä Jere Närhillä oli täysi työ. Sitten viisi minuuttia edellisestä PEPO tekee toisen vaihdon, kun Kuosmasen Antti vaihdetaan Ilja Tartakovskiyyn. Vähille minuuteille toistaiseksi PEPOssa jäänyt Tarta tuli kentälle selkeästi nälkäisenä. Make pääsee nokikkain Simon kanssa, mutta ajautuu liian lähelle ja Partinen peittää. Heti perään uudet paikat ja paitsio. Ja oitis kulmakin liloille – taas ylipallo eikä takamiestä ollenkaan.

Pian tulee sellainenkin tilanne, että Partinen on kaukana maalistaan ja pallo pelataan sinne. Laukauskin tulee, mutta mustien puolustus tuuraa mokeaan ja putsaa. Sitten Make keskittää ja Ilja puskee. 70 kellossa ja Eetu Suoraniemi vaihdetaan Eero-Kaappo Koivistoon, joka esimerkillisesti puhkuu ja puhisee intoa kuin kevätvarsa laitumelle päästessään. Pian myös Tomi Karttunen vaihdetaan Juuso Eteläpäähän. 81 minuuttia kellossa ja Tarta pelaa tilanteen loppuun asti ja estää palloa karkaamasta päätyrajan yli hyökkäyspäässä. Lisäksi hän siirtää sen maltillisesti toiseen aaltoon Abelle, joka toimittaa pelivälineen maalin eteen. Aina kaikkensa peliin antava Eljas Ryhänen niittaa pallon verkon perille ja oijoi tuntuipa se hyvältä.

Vastustajan toppari Marko Siltamies ottaa keltaisen, PEPOlla on kulma, johon Juuso Etelää ampuu aivan hirveän pommin, mutta tuomari viheltää pilliä, koska näki jonkun rikkeen maalin edessä. EK purjehtii vielä pallon kanssa uuden kulman arvoisesti ja saa kohta perään jostain hyvästä keltaisen kortin. Maalitekijä Ryhänen vaihdetaan loppuhetkillä Iivo Jaakon ja sitten PEPO saa luotua maalin eteen hässäkän, jossa EK pääsee avaamaan kauden maalitilinsä 2-0. Maali edeltäneessä tapahtumaketjussa olin panevinani merkille, että Tarta siirsi taas palloa epäitsekkäästi kaverille, joka oli paremmassa paikassa. Yliajalla mustapaidat pääsevät rokottamaan, kun laitakeskitys tavoittaa maalin edestä lainamies Joni Härkösen, joka tekee lohtumaali 1-2. Sorsan Jirko ottaa samassa tilanteessa keltaisen kortin hänkin.

Kimpisen kausi oli tosi mukavaa aloittaa voitolla. Toivottavasti peli-ilo kasvaa jatkossa, mutta paljon on vielä korjattavaa ja parin seuraavaa vastustajaa asettavat riman Lappee JK:takin ylemmäksi. Pelitapahtumassa oli uutta ja positiivista sekin, että toinen valmentajamme Jussi Puustinen otti nyt roolia ja tuli joukkueen avuksi omine ideoineen myös pelitapahtumaan. Ottelun parhaana palkittiin Eljas Ryhänen.

2 – SAMU KAUPPILA
3 – MARKUS KYLÄHEIKO
4 – NIKO PYYHTIÄ
5 – MARKUS KOISTINEN
7 – ELJAS RYHÄNEN MAALI 81′, VAIHTO 89′  6 – IIVO JAAKO
9 – EETU SUORANIEMI, VAIHTO 70′  8 – EERO-KAAPPO KOIVISTO VAROITUS’ 87′, MAALI 90′
10 – ANTTI KUOSMANEN, VAIHTO 65′  11 – ILJA TARTAKOVSKIY
16 – TOMI KARTTUNEN VAROITUS19′, VAIHTO 78′  21 – JUUSO ETELÄPÄÄ
19 – ABENEZER ELORANTA
26 – JARI AHONEN, VAIHTO 59′  13 – RAMAZAN DEMIREL
1 – JIRKO SORSA, VAROITUS 90’+2

Yhteistyökumppanit