PEPO – MiKi 1-1 (1-1)
Heti pelin alkuun ensimmäisestä hyökkäyksestä MiKille kulma, joka puskettiin karkeasti ohi. Viiden minuutin paikkeilla PEPO sai aikaiseksi ensimmäisen pikkupaniikin ja hässäkän MiKin maalinedustalle, jossa paine säilyi tovin aikaa. Tilanne purkautui oikeastaan vasta Jari Ahosen päästessä vetämään kohti maalia, mutta laukaus peitettiin. MiKi yritti rakennella tilanteita puolesta kentästä annetuista vapaapotkuistakin nostamalla ryhmityksen maalin edustalle ja potkaisemalla pelivälineen laatikkoon tapeltavaksi. PEPOn puolustus kesti läpi pelin nämä erikoistilanteet.
Reilun kympin jälkeen liloilla oli hyvä pörräys päällänsä vasemmalla laidalla ja kulma siitä voitettiin. Sen Mikin puolustus hoiti. Sitten vartin kohdalla Suoraniemen Eetu rynnisti keskeltä läpi, mutta menetti rynnistyksensä päätteeksi ”häirittynä” vetohetkellä tasapainonsa. Muutaman minuutin päästä Eetu ja Mikko Kuningas olivat rakentamassa tilannetta oikealta ja kulmapotku saatiin siitäkin. Kun puoliväli ensimmäistä jaksoa oli käsissä, Markus Koistinen purjehti vasemmalla päätyyn ja tarjoili namupassin maalinedustalle, missä Ilja Tartakovskiy pääsi ohjaamaan läheltä, mutta MiKin maalivahti torjui.
Seuraavaan kahdeksaan minuuttiin nähtiin hyökkäysten seurauksina yksi MiKin ja kaksi PEPOn kulmaa. Puoli tuntia kellossa ja MiKi nousi vasemmalta ja keskitys löysi maalin oikealle kulmalle rynnistäneen mikkeliläispään 0-1. Perään vieraat saivat hetkeksi otetta pelistä. Ensin rakennettiin tilannetta pitkästä vaparista, sitten noustiin oikealta keskittämään ja vielä perään kulmapotku vasemmalta. PEPOn puolustus kesti eikä vihulainen saanut lisäosumia niistä. Sen sijaan kuusi minuuttia takaiskumaalista ja Mikko Kuningas tarjoili Eetulle passin maita myöten, johon lupaavasti liukuikin, mutta ei aivan onnistunut aikeissaan.
Minuutti perään ja Koistinen nousi tällä kertaa oikealta ja ohitti ensimmäisen miehen päästen laatikon puolella, missä hänet kaadettiin kamppaamalla rangaistuspotkun arvoisesti. Mikko Kuningas täräytti pilkun maaliin ja peli oli tasan 1-1. Jakson lopussa PEPOlla oli vielä paikat mennä johtoonkin. Koistisen Maken vasuri lauloi kauniisti kulman jälkitilanteessa ruuhkan takaa, mutta hieman ohi meni. Eetu järjesti loppuhetkillä puolestaan Kunkun tekopaikoille, mutta tasalukemissa mentiin koppiin.
Toisen jakson alussa Suoraniemen Eetu murtautui taas puolustuksen läpi, mutta laukoi ohi. Peetu Juntuselta nähtiin veto heti perään, mutta puolustaja peitti sen. Pari minuutin päästä tästä Kunkku laittoi oikealta maalia kohti suuntautuvan keskityksen, jota Eetu pääsi läheltä ohjaamaan, mutta MiKi paras pelaaja eli veskari poimi senkin. Reilu 50 kellossa ja MiKillä on harvinainen tekopaikka lähietäisyydellä, mutta Jirko Sorsa on nyt vireessä eikä ole hevin yllätettävissä. Pari minuuttia tästä ja Jikke antoi pitkän avauksen, jonka Ilja puski Juntusen Peetun juoksulinjalle. MiKin puolustus putsaa pallon hädissään päädystä ulos ja kulmapotku.
Kun pelikello näyttää 57 minuuttia, mikkeläinen pelasi käsipalloa jalkapallopelissä ja PEPO saa vapaapotkun reilusta 20 metristä. Märkä nurmikko teki kuitenkin Iivo Jaakolle tepposet ja pallo nousee korkeuksiin. Perään nähdään PEPOlta mainio hyökkäys, jossa peliväline siirtyi vasemmalta oikealla rangaistusalueen rajamailla Eetulta Peetulle, sitten Jarilleko ja Samullekin. Vähän jokainen haki jalkaa vuorollaan vapaaksi ja yksi kunnon tykkiveto nähtiinkin, mutta MiKin sankarimoke pelasti taas. 60 minuutin jälkeen MiKillä oli oma viiden minuutin jaksonsa kera yhden vapaapotkun ja kolmen kulmapotkun. Vieraat ilmeisesti ajattelivat, että koska isänniltä on kaksi topparia pois, kannattaa panostaa ilmataisteluun. Seuraavat kaksi PEPOn lupaavaa rynnistystä kaatuivat paitsioon.
70 minuutin maastossa Iivo Jaako tarjosi keskeltä loistavan läpisyötön vaihdosta tulleelle Abenezer Elorannalle linjaan ja tämä pääsee nokikkain maalivahdin kanssa, mutta ei onnistunut Abekaan tuhannen taalan paikastaan. Pari minuuttia perään ja tuomari ajoivat MiKin valmentajan pois tekniseltä alueelta jalkapallosääntöihin liittyvien näkemyserojen vuoksi. 75 minuuttia ja Samu Kauppila kokeili tykittämistä oikean kaistan juoksusta, mutta ei tällä kertaa saanut palloa suunnattua kohti maalia. Seuraavassa Peetu voitti Jikken pitkän avauksen ja Abe ampui Peetun tarjoilusta. Reilu kahdeksankymmentä pelattu ja Samu tarjoili passin Juuso Eteläpäälle, joka vuorostaan laukoi ohi.
Pelin loppuun paras paikka oli yliajalla PEPOlla, kun saimme vaparin reilusta 16 metristä. Peli päättyi kuitenkin tasan ja se on tietysti pikkuisen tappionmakuinen kummallekin joukkueelle ihan sarjasijoitusten parantamista ajatellen. Peli-ilmeeseen voidaan taas olla tyytyväisiä, mutta kovin pienestä jäi kiinni voittokin. Vastustaja pani valmentajan suulla omien ongelmiensa syyksi sään. ”Sade sotki MiKin pelin Kimpisellä”, kirjoittaa Länsi-Savo. Sen verran vastustajankin osuutta pelitapahtumiin Länsi-Savossa muistettiin, että pelistä ulos ajettu Vehviläinenkin toteaa artikkelin lopussa, että vierastasapeli Lappeenrannassa on ihan hyvä. Eli tunnustaa sentään, että Kimpinen on vieraille paha paikka. Pidetään se jatkossakin.
2 – SAMU KAUPPILA
5 – MARKUS KOISTINEN
6 – IIVO JAAKO
9 – EETU SUORANIEMI VAIHTO 69′ 23 – JUUSO ETELÄPÄÄ
11 – ILJA TARTAKOVSKIY VAIHTO 80′ 10 – ANTTI KUOSMANEN
16 – TOMI KARTTUNEN
17 – SAMU MONONEN
24 – PEETU JUNTUNEN
25 – MIKKO KUNINGAS MAALI RP 38′
26 – JARI AHONEN VAROITUS 61′, VAIHTO 64′ 19 – ABENEZER ELORANTA
1 – JIRKO SORSA