PEPO sopimukseen Roope Huhtalan kanssa

PEPO on tehnyt ensi kauden kattavan sopimuksen 20-vuotiaan topparin Roope Huhtalan kanssa. Huhtala pelasi viime kaudella Hämeenlinnan Jalkapalloseurassa.

Nuoreksi pelaajaksi suhteellisen kokenut Huhtala on edustanut urallaan aiemmin myös Ilvestä ja TPV:tä. Huhtala teki debyyttinsä Veikkausliigassa 2018 Jarkko Wissin alaisuudessa Ilveksessä, jossa otteluita kertyi neljä kappaletta. 2019 matka vei Tampereen Pallo-Veikkoihin Ykköseen. Vastuuta kertyi yhdeksässä ottelussa. Kakkosessa Huhtala on tahkonnut jo 35 ottelua. Hänellä on myös kokemusta Suomen alle 18-vuotiaiden maajoukkueesta neljän ottelun verran.

Huhtala on innoissaan sopimuksesta ja ei malta odottaa, että pääsee tositoimiin. Vastikään armeijasta kotiutunut Huhtala aloittaa opinnot LUT:ssa ensi syksynä.

– Todella hyvät fiilikset sopimuksesta! Olen kuullut seurasta paljon positiivista ja sen perusteella oli helppo tehdä päätös ja liittyä PEPO:n riveihin. Lappeenrantaan olisin muuttanut viimeistään syksyllä muutenkin, kun aloitan opinnot LUT-yliopistossa. Sain kuitenkin mahdollisuuden muuttaa jo aikaisemmin ja jatkaa jalkapallon pelaamista ammattimaisesti, niin tartuin tietenkin tähän tilaisuuteen, kertoo Huhtala.

183-senttinen Huhtala on monipuolinen puolustaja, joka pystyy pelaamaan myös laitapakkina. Tavoitteet ovat hänellä korkealla tulevasta kaudesta, kuten kuuluukin.

– Pelaajana olen pallovarma toppari, joka tykkää pelata ylöspäin. Yhtenä vahvuutena näkisin myös kaksinkamppailut. Henkilökohtaisena tavoitteena ensi kaudelle on nousta joukkueen johtaviin pelaajiin ja sitä kautta auttaa joukkuetta mahdollisimman paljon, Huhtala pohtii.

Apuvalmentaja Marko Kaila kertoo valmennustiimin olevan mielissään, että sopimus saatiin aikaiseksi jo tälle kaudelle. Huhtala on edustuskelpoinen jo lauantaina Peli-Karhuja vastaan Kakkosen Cupin ensimmäisellä kierroksella.

– Valmennus on todella tyytyväinen, että saimme Roopen mukaan meille. Meiltä on poistunut puolustuspään pelaajia viime kauden joukkueesta ja olemme kartoittaneet vahvistuksia alakertaan. Roope on vielä suhteellisen nuori, jolla on halua kehittyä ja hänellä on vielä parhaat pelivuodet edessäpäin. Hänellä on kokemusta eri toimintaympäristöistä, aina veikkausliigajoukkueen mukana olemisesta nuorten maajoukkuetoimintaan. Tämä yhdistelmä sopii loistavasti meidän tämän kauden pelaajistoon. Roope tuo meille lisää monipuolisuutta ja vaihtoehtoja alakerran pelaamiseen, kertoo Kaila.

PEPO-kannattajat saattavat muistaa myös Jesse Huhtalan, Roope Huhtalan kaksoisveljen, joka pelasi PEPO:ssa lainalla kaudella 2019. Maaliahneen hyökkääjän tie vei täksi kaudeksi Veikkausliigaan Valkeankosken Hakan riveihin.

Tervetuloa lilakeltaisiin Roope!