PEPO – Sudet Akatemia 4-1 (2-1)
PEPO kiillotti upealla tavalla tahriintuneen kilpensä kotikentällään Kimpisessä lauantain helteessä. 4-1 voitossa maalintekijät olivat Niko Pyyhtiä puskemalla kulmasta, Aleksi Ikonen suoraan vaparista, Sergey Afanasyev Eljas Ryhäsen namusyötöstä ja Samu Ikonen heti hetkeksi kentälle päästyään. Yksi joukkueen lukuista työn sankareista oli myös rankkarin ja sitä seuranneen jälkitilanteen torjunut maalivahti Jirko Sorsa.
Molemmat joukkueet tulivat peliin kovalla liikkeellä ja pelin alku oli hyvin pitkään kamppailua pallosta vaara-alueiden välissä keskikentällä. Pallonhallinta oli toki lievästi lilavoittoista, mutta ensimmäisen kulman saivat Sudet yhdeksän minuutin kohdilla, mutta se hoidettiin. PEPOn ensimmäinen pitkä hyökkäys nähtiin 17 minuutin kohdalla, mutta PEPOn lievästä hallinnasta huolimatta alun 19 minuuttiin nähtiin vain kaksi lilojen kaukolaukausta – toinen Toni Tanniselta ja toinen Eetu Suoraniemeltä.
PEPOn aktiivisuus tuotti kuitenkin juuri tuon 19 minuutin kohdalla kulmapotkun oikealta. Aleksi Ikonen sen antoi ja kapteeni Niko Pyyhtiä puski sen komeasti sisään 1-0. PEPOn hallinta vain kasvoi maalista ja 27 minuutin kieppeillä Aksu kaadetaan ja PEPO sai vaparin noin 20 metristä. Sama mies asettui sitä laukomaan ja ampuu sen suoraan verkon perukoille 2-0. Voi olla pakinoitsijan kuvittelua, mutta pikkuisen tuntui lilojen syke siitä laskevan ja vedettiinkö hieman henkeä, vaikka tuskin siinä vielä mikään hyvä olo paitaan tunki. Saattoi olla myös Susien heräämistä, mutta hieman he pääsivät peliin mukaan. Vain viisi minuuttia PEPOn toisesta maalista ja Sudet saavat vaparin heidän kannaltaan vasemmalta puolen ja se annetaan keskityksenä, jonka Ville Pönkä onnistuu pukkaamaan sisään 2-1.
Jakson loppuun nähdään vielä pari PEPOn kulmaa ja Peetu Juntusen hyvä sisäänajo, mutta tulosta näistä ei synny. Toisen jakson alku oli taas tasapäistä ”miekkailua”, kun sitten 52 minuutin kohdalla PEPOlla on useampi paikka. 53 min ja Juntusta yritetään jarrutella laittomin ottein, mistä naapurille keltaista. Rikettä seuranneesta vaparista ei saada tulosta. PEPO aloittaa vaihtorumban tämän jälkeen ja eilen loistaneista vaihtomiehistä Sergey Afanasyev tulee ensimmäisenä sisään. PEPO painaa ja liloilla on kulmapotku 56, 57 ja 58 minuutin kohdalla. Siinä välissä Sergey kaadetaan ja saa sitä vielä itse kortin päälle.
68 ja Juuso ajaa oikealta sisään. Siitä PEPOlle kulma. Ei tulosta. 70 ja Samu Mononen sisään. 73 ja Sergey yrittämässä maalia. 74 ja Peetu ampuu nahkakuulan moukarihäkkiin. 78 PEPOlla vapari vasemmalta. 79 ja Sudet ampuu kaukaa, kun lähellekään ei pääse. 80 ja Eljas Ryhänen tulee sisään. 82 ja liloilla taas kulma, Toni antamassa. Kulman jälkitilanteessa sarjatulta Susien maalia kohti, mutta kaikki peitetään. 83 ja Anssi Vanhalalle keltainen.
Sitten pitkään loukkaantuneena ollut ja toista peliään eilen pelannut Eljas Ryhänen antaa Sergeylle läpisyötön läheltä linjan takaa jalkaan. Näitä jakeluja venäläisapumme rakastaa 3-1! 87 minuuttia ja Jere Pullille keltainen kortti ja naapurille rankkari, mutta mitä vielä. Jirko Sorsa torjuu rankkarin ja kun naapuri pääsee paluupallosta heti yrittämään uudestaan – Jikke torjuu senkin! Samaan syssyyn vielä Susien kulma ja sekin hoidetaan pois peliä häiritsemässä. Loistavien vaihtomiesten piste iin päälle oli Samu Ikonen, joka pääsi sisään 88 minuutin kohdalla ja seuraavalla minuutilla purjehti maalintekoon 4-1.
Näistä meidän pakinoista samoin kuin niistä ihan oikeistakin peliraporteista saa monta kertaa joukkuepelaamisesta hieman väärän kuvan. Pitäisi jannepatjasmaisesti videoida kaikki pelit ja analysoida sieltä, mistä tapahtumat saavat alkunsa, kun joukkueen kannalta hyviä tai huonoja asioita tapahtuu. Me muistamme maalintekijät ja lisäksi korkeintaan syöttäjän tai kaksi. Mutta eritoten silloin kun joukkue pelaa hyvällä asenteella työn sankaruutta nähdään laajalla rintamalla ja ketjussa toisiaan tukevina ”pientapahtumina”.
Esimerkiksi kun jaksat prässätä, vastustaja antaa huonon syötön ja seuraavassa taisteluparissa ollaan jo ”kiistapallotilanteessa” ja kun siinäkin oma haluaa palloa pikkuisen enemmän kuin naapuri, niin seuraava ykkönen tai kakkonen on jo meidän. Jos tästä seuraa pitkä hyökkäys, jonka päätteeksi teemme maalin, kukaan ei enää muista sitä ensimmäistä prässääjää, joka omalla aktiivisuudellaan aloitti koko tapahtumaketjun. Kirjoitan tätä siksi, että eilisessä pelissä vastustaja ei tehnyt hirvittävästi virheitä ja teki kyllä hurjasti duunia, mutta koko ajan lilat hyvällä asenteellaan olivat jalkaterän mitan edellä.
Eli maalivahtimme, maalintekijöiden ja ratkaisusyöttöjen antajien lisäksi kehut pitää antaa joukkueemme ”jalkatyöläisille”, jotka ”ompelivat” mahanalus raajoja täynnä kuumottavassa helteessä käsittämättömät kilometrit. Esimerkiksi Anssi Vanhala varmasti yhden Lasse Virenin kympin jo juostuaan, pelissä jalkaansa pahasti kipeätä saaneena, nousi vielä pelin lopussa nopeaa vastaiskua tukemaan. Siinä nähtiin sellaista omalla esimerkillä johtamista, että melkein kyyneltä pukkasi silmäkulmaan lilasydämellä sitä katsoessa.
Hyvää jalkaa nähtiin myös omia laitoja sahaavilta laitapuolustajilta Peetu Juntunen ja Ville Vanttaja. Laapas prässäsi kärkenä väillä jopa niin innokkaasti, että valmentajan piti jo toppuutellakin, että energiaa säästyy vastustajan puolustajilta karkaamiseen tilaisuuden tullen. Halmeen Miikka oli nyt energinen ja esitti hyviä otteita. Mutta hyvällä asenteella tappelivat keskikenttä ja keskuspuolustuskin, jotka paljon joutuvat lähitaisteluita käymään yksiykkösissä. Ja nyt useammin kuin muutamassa edellisessä pelissä, voitettua kaksinkamppailua seurasi hyvä syöttö – missä taas auttaa se, että jalkatyöosasto aloitteillaan tarjoaa syöttösuuntia. Hieno joukkuevoitto!
2 – ANSSI VANHALA, VAROITUS 83′
4 – NIKO PYYHTIÄ, MAALI 19′
9 – EETU SUORANIEMI, VAIHTO 70′ –> 17 – SAMU MONONEN
10 – TONI TANNINEN
18 – ALEKSI IKONEN, MAALI 27′ JA VAIHTO 79′ –> 7 – ELJAS RYHÄNEN
20 – MIIKKA HALME, VAIHTO 56′ –> 21 – SERGEY AFANASYEV, VAROITUS 57′ JA MAALI 86′
22 – VILLE VANTTAJA
24 – PEETU JUNTUNEN
27 – JERE PULLI, VAROITUS 87′
28 – JUUSO LAAPAS, VAIHTO 88′–> 15 – SAMU IKONEN, MAALI 89′
Jere Pulli
[youtube id=”vcSP5cmkCzk” width=”600″ height=”350″]