PEPO vierasreissulle Kuopioon

PEPO vaihtaa tutun ja turvallisen Kimpisen kotinurmen kahden kotivoiton jälkeen kuopiolaiseen kynnysmattoon, kun joukkue matkaa huomenna lauantaina 21.8 KuFu98:n vieraaksi Kuopioon. Tekonurmen nivusille ja polville aiheuttaman kulutuksen lisäksi koetuksella ovat myös istumalihakset, sillä onhan Kuopio maantieteellisesti kaukaisin piste, jonne lilat sarjapelien takia kauden aikana matkustavat.

A-lohkon kannalta tärkeiden JäPS (raportti tästä) ja Atlantis-voittojen (raportti) jälkeen vastus ei merkittävästi helpotu. Viime vuonna C-lohkossa viidenneksi sijoittunut ja täksi kaudeksi A-lohkoon muuttanut kuopiolaisnippu on kohdattu kertaalleen jo kauden alussa 4.6. pelatussa ottelussa. Tuolloin viiden maalin tiukan taiston jälkeen loppulukemiksi Kimpisellä jäivät lilojen kannalta edulliset lukemat 3-2 (raportti). 

Tuossa kesäkuisessa ottelussa KuFu98 hyödynsi kaiken irti otettavissa olevan edun farmisopimuksestaan yhteistyöseuransa Kuopion Palloseuran kanssa. KuPSin Arttu Heinonen ja Axel Vidjeskog tekivät maalit mieheen, Tommi Jyry toi syöttöosaamistaan keskikentälle ja Johannes Kreidl matkasi Lappeenrantaan vain päästääkseen kolme maalia selkänsä taakse. Kaikki nämä pelaajat olivat mukana Kazakstanissa Nur-Sultanissa, kun KuPS eteni satumaisella 3-4 vierasvoitolla jatkoon Konferenssiliigan karsintapeleissä FC Astanaa vastaan. Jyry ja Heinonen istuivat ratkaisevan vierasottelun penkillä, mutta Kreidl torjui koko ottelun kuopiolaismaalilla (ja päästi yhtä monta maalia kuin Kimpisessä!). Myös Vidjeskog tuli neljä minuuttia ennen täyttä aikaa kentälle. Kesäkuinen Kimpisen voitto tuli siis hyvin vahvaa vastustajaa vastaan.

Viime otteluissa KuPSin Veikkausliigan ja europelien yhtäaikaiset kiireet ovat näkyneet siinä, ettei lainapelaajia farmiseuraan ole enää riittänyt alkukesän otteluiden tapaan. Alkukauden PEPO-ottelua ennen otettu 6-0 MiPK-voitto ja sen jälkeinen vielä hurjempi 7-0 voitto helsinkiläisestä Kiffenistä ovat vain muisto, sillä elokuussa pelattujen viimeisten neljän pelin saldo on kuopiolaisille murheellinen tasapeli ja kolme tappiota. 1.8. KuFu isännöi Väre Areenalla nurmijärveläistä NJS:a. Vieraat veivät tuolloin pisteet Nurmijärvelle 0-1 lukemin. Tämän jälkeen KuFu98 kohtasi ensin kotona ja sitten vieraissa viime ajat vahvassa vireessä olleen Lahden Reippaan. Tuloksena otteluista oli 2-4 kotitappion perään 2-1 vierastappio. Tappioputki saatiin kuluvan viikon maanantaina poikki Mikkelissä, kun ottelua selvästi hallinneet kuopiolaiset tasasivat pisteet 0-0 numeroihin päättyneessä ottelussa MiPKin kanssa. Viimeisin voitto sunnuntain isännillä on lähes kuukauden takaa heinäkuulta, kun 24.7. pelatussa kotiottelussa kaatui MyPa toppari Oskari Janssonin maalilla 1-0.

Toppareita alkukaudesta KuFun päävalmentajavastuun napanneen Ivan Pinolin ryhmityksessä on kolme. Koko joukkue ryhmittyy kentällä perusmuotoon 3-4-2-1, jossa wing-backeilla – Niklas Orjala oikealla ja Taneli Hämäläinen vasemmalla – on vastuu kentän leveänä pitämisestä. Molemmat laitapelaajat nousevat kuopiolaisten pallonhallintavaiheessa ylös aina vastustajan puolustuslinjaan saakka. Hämäläinen vastaa myös joukkueen kulmapotkuista ja hyökkäyspään vapaapotkuista. Keskuspuolustukseen saatiin Mikkelin peliin vahvistusta, kun Tony Miettinen teki paluun Tanskan Superligaenin Nordsjällandista KuPSiin. 19 vuotta syyskuussa täyttävä puolustaja viihtyi Tanskassa kaksi vuotta. Hän sijoittuu alaspäin hyvin ja on nuoresta iästään huolimatta vahva kaksinkamppailuissa. Peliä ei avata puolustuslinjasta koskaan pitkällä pallolla, vaan kuopiolaiseen jalkapalloon kuuluu myös Kakkosessa olennaisena osana naatiskelu ja lyhyin syötöin tapahtuva rakentelu. Hyökkäyksiin lähtiessä iso vastuu on keskikentän Eelis Variksella, joka on kasvattanut peliminuuttejaan kauden vanhentuessa. Hyvän syöttötaidon ja näkemyksen omaava pelaaja jää kuopiolaisten keskikentällä yksinäiseksi pivoteksi jakamaan palloa edelleen. Hyökkäyksessä kymppipaikalla on kaksi pelaaja, joista toinen nousee hyökätessä toiseksi kärjeksi. Toinen hyökkäävä keskikenttäpelaaja jää etsimään vapaata tilaa kymppitaskusta tai liikkuu alaspäin kohti omaa puolustuslinjaa jättäen näin taakseen tyhjän tilan, johon Varis tai kapteeni Joel Vartiainen vuorostaan liikkuvat. Hyökkäyksessä KuFulla ei ole varsinaista tehomiestä ollut, vaan KuPSin pelaajat ovat vastanneet maalinteosta ranskalaisilla visiiteillään. Kärjessä Mikkelissä viikolla aloittanut Luukas Kosunen on onnistunut kauden aikana kolmeen otteeseen maalinteossa.

PEPOn leirissä lippu on korkealla kahden lohkon kärkipään joukkueen voittamisen jälkeen. Vielä jännitetään sitä, ovatko kentältä kesken voittoisan Atlantis-ottelun kolhujen takia pois vaihdetut Samu Suoraniemi ja Markus Koistinen pelikuntoisia lauantaina. Lilojen penkiltä löytyy kuitenkin tarvittavaa leveyttä, sillä vaihdossa sunnuntaina aloittanut Nikke Veikkanen teki helsinkiläisiä vastaan kauden viidennen ja kuudennen maalinsa sekä syötti Zachary Sukundan 4-1 maalin. Lisäksi vaihdosta sisään tulleilla Petrus Eskelisellä ja Aleksi Sainiolla oli molemmilla mainiot paikat tehdä kauden ensimmäiset maalinsa.

Kuopion Väre Areenalla lauantaina klo. 17:30 alkavan valkomustapääkondoritalitinttejä vastaan pelattavan ottelun voi katsoa suorana lähetyksenä Youtubesta LIVEKSET-kanavalta. Muista lohkon kärkipään joukkueista Atlantis kohtaa Kiffenin puolta tuntia aiemmin alkavassa ottelussa. Lahden Reipas – MYPA pelataan jo tänään perjantaina, kun taas JäPSin ja PeKan välinen kohtaaminen siirtyy tulevaisuuteen koronatartunnan vuoksi.

 

Tämän otteluennakon tarjosi Autotalo Ripatti.

 

Seuraa liloja sosiaalisessa mediassa:

 

PEPO Facebookissa

PEPO Instagramissa

PEPO Twitterissä

Yhteistyökumppanit