PEPO voitokkaana Savossa!

Tämän otteluraportin tarjoaa Autotalo Ripatti.

 

PEPO matkasi lauantai illan ratoksi Pohjois-Savoon, jossa vastaan asettui KuFu-98. Kauden pisin vierasreissu taittui Eteläpään linja-auton kyydissä mukavasti ja bussijaloilta pyrittiin välttymään Varkauden liepeillä sijaitsevalla bensa-asemalla suoritetuilla aktivoinneilla. 

Pelipaikkana toimi myös KuPSin kotistadiona tunnettu Väre Areena. Sääolosuhteet olivat mainiot jalkapallolle uhkaavien mustien pilvien kiertäessä ohi stadionin. Yleisöä oli saapunut paikan päälle katsomaan 107 jalkapallon ystävää.

Kohtaaminen oli kauden toinen KuFun ja PEPOn välillä, ensimmäisen osan päättyessä Kimpisellä PEPOn 3-2 voittoon (raporttiin tästä) Kauden ensimmäisen kohtaamisen tapaan luvassa oli viihdyttävää jalkapalloa molempien pyrkiessä etenemään pallonhallinnan kautta.

Kumpikaan joukkue ei varsinaisia yllätyksiä aiheuttanut taktisella lähestymisellään. PEPO asteli kentälle 4-2-3-1 muodossa. Ainoa muutos avauksessa edelliseen otteluun verrattuna oli kaksi maalia Atlantista vastaan iskeneen Nikke Veikkasen avauspaikka, Markus Koistisen aloittaessa ottelun penkiltä. KuFu sen sijaan luotti tuttuun 3-4-3 muotoonsa. Molemmat joukkueet pyrkivät ottamaan kontrollin ottelun alusta asti pallonhallinnan kautta. 

Ottelun ensimmäisen kymppi oli tunnusteleva KuFun hallitessa enemmän palloa, mutta suurimmaksi osaksi omalla kenttäpuoliskollaan kolmen leveällä pelanneen topparin kesken. PEPO puolusti kurinalaisesti 4-4-2 muodossa puolikorkealla blokillaan Kufun etsiessä tiloja laidoilta. 

Ottelun ensimmäinen vaarallinen tilanne nähtiin ottelun 12. minuutilla, kun PEPO pääsi vastahyökkäykseen vasemmalta laidalta. Samu Suoraniemi löysi pystysyötöllään linjan takaa Zachary Sukundan, jonka oikean jalan ulkosyrjäsijoitus osui pienestä kulmasta tolppaan. Pallo kimposi tolpasta vielä Jeff Addaille, jonka veto jäi kuitenkin kuopiolaiseen lihamuuriin. Tämän tilanteen jälkeen hallinta siirtyi liloille, mutta muutamaa erikoistilannetta ja puolikasta paikkaa enempään ei hallinta johtanut.

Kuopiolaisilla tarjoutui oiva paikka siirtyä johtoon ottelun 21. minuutilla, kun toppari Saku Miettisen pitkä pystysyöttö löysi hyvin pelanneen hyökkääjän Luukas Kosusen linjan takaa aivan paitsion rajamailta. Kosusen vasemman jalan laukaus puolittaisesta läpiajosta pysähtyi kuitenkin Craig Hillin näppeihin.

Ottelu jatkui kuopiolaisten komennossa. Lilojen pelinrakentelun laatu jätti toivomisen varaa ja KuFu etsi kärsivällisesti tiloja lilojen puolustuksesta paineen lisääntyessä jaardi jaardilta kohti PEPOn päätyä. Palkinto tuli ottelun 35 minuutilla, kun KuFu siirtyi 1-0 johtoon. PEPO paineisti maalivahti Aapeli Alavan pitkään avaukseen ja pallo päätyi pomppien Kalle Salmelle, jonka syöttö kohti Hilliä jäi auttamattoman lyhyeksi. KuFun hyökkääjä Kosunen ei tätä tilaisuutta jättänyt käyttämättä, vaan karkasi läpiajoon ja sijoitti Selectin kliinisesti ohi vastaan tulleen Hillin. 

PEPO ei jäänyt takaiskua murehtimaan vaan laittoi isompaa vaihdetta silmään. Pallo alkoi liikkua nopeammin ja tiloja alkoi löytymään tehokkaammin. Tasoitusosuma syntyi PEPOn vasemman laidan kautta ottelun 40 minuutilla, kun Roope Huhtala löysi taskusta Samu Suoraniemen, joka kääntyi pallon kanssa ja löysi älykkäällä syötöllä Arttu Kotasen linjan takaa. Kotasen matala keskitys päätyi kimmokkeen kautta Malik St. Prixille, joka siirsi vasemmalla jalallaan pallon takakulmaan ohi maalivahti Alavan. Kauden toinen maali Karibian miehelle ja pallo keskelle! 

PEPO sai maalista lisää virtaa puoliajan viimeisille minuuteille, mutta enempää täysosumia ei ensimmäisellä puoliajalla nähty. Tauolle siirryttiin oikeutetusti 1-1 tilanteessa.

Toinen puolisko alkoi kovalla temmolla ja paikkoja syntyi molempiin päihin. Myös tunteet kuumenivat 47 minuutilla, kun Joel Vartiainen rikkoi PEPOn boksissa Jeff Addaita. Tilanteeseen saapui kapteenin elkein Calvin N’Sombo, jonka käden kevyt hipaisu lennätti Vartiaisen pötkölleen. Oikeudenjakaja Tatu Korkalainen ei kuitenkaan tähän halpaan mennyt ja isällisen puhuttelun jälkeen peliä jatkettiin ilman varoituksia.

Lilat siirtyivät ottelussa johtoon 51. minuutilla. Oikean laidan kivaa kombinaatiopelaamista á la Salmi-St. Prix – Veikkanen ja viimeksi mainitun pystysyöttö löysi laidasta vahvan ottelun pelanneen Zach Sukundan. Sukunda kavensi keskelle boksiin ja löysi matalalla keskityksellä maalinedustalta Samu Suoraniemen. Suoraniemen boksiliikkeet olivat liikaa KuFu-toppari Oskari Janssonille ja varma tökkäys painui verkon perukoille. Näin lilat olivat siirtyneet takaa-ajoasemasta jo johtoon. Osuma oli Suoraniemen kauden viides.

57. minuutilla nähtiin loistava suoritus PEPOn Roope Huhtalalta, kun hän purjehti “luciomaisesti” läpi KuFun keskikentän. Syöttö Suoraniemelle laitaan, ajo boksiin ja Suoraniemen syötöstä vasemman jalan laukaus lähietäisyydeltä yli maalin hienon nousun päätteeksi. Vain muutama minuutti myöhemmin St. Prixia kohdeltiin kaltoin Janssonin toimesta ja PEPO sai vapaapotkun hyvästä paikasta. Janssonille oikeutetusti taklauksesta varoitus. Pallon taakse asettui Kalle Salmi, jonka viuhuva kierteinen laukaus näytti jo painuvan oikeaan ylänurkkaan, mutta Alavan fantastinen venytys piti Kufun pelissä vielä mukana.

Peliä oli vanhentunut 66. minuuttia, kun PEPOlla oli mahdollisuus laittaa homma pakettiin. Nikke Veikkasen röyhkeä haasto tuotti jälleen kerran tulosta ja Taneli Heiskanen joutui rikkomaan Veikkasen selkäpuolelta rangaistusalueen sisällä. Korkalaisella ei ollut vaihtoehtoja ja tilanteesta tuomittiin rangaistuspotku. Pallon taakse asettui Roope Huhtala. Huhtalan oikean jalan kova laukaus pysähtyi kuitenkin Alavan käsiin. Veto suuntautui aavistuksen liian keskelle ja maalivahdin näkökulmasta otolliselle korkeudelle. Peliä jatkettiin edelleen 1-2 tilanteessa.

Ottelun 70. minuutilla KuFulle tuomittiin vapaapotku Jeff Addain rikkeen seurauksena. Tilanteesta Addaille kauden kolmas keltainen kortti. Sivuvaparista Heiskanen keskitti hyvän pallon Janssonille, jonka pusku osui ylärimaan, mutta tilanne oli paitsio. Vain pari minuuttia myöhemmin syntyi jälleen vaarallinen tilanne, kun Kosunen voitti kaksinkamppailun PEPOn toppareiden nenän edestä, pelasi pallon Ali Al-Musawille, joka löysi vasemman wing-backin paikalla hienon ottelun pelanneen Taneli Heiskasen. Heiskanen sai oikean jalan vapaaksi valelaukauksen jälkeen, mutta laukaus leijaili lappeenrantalaisten onneksi reilusti yli maalin.

Paikkoja syntyi molempiin päihin, kun peli aaltoili puolelta toiselle noin vartti ennen loppua. Hill pysäytti ensin Kosusen oikean jalan laukauksen boksin reunalta ja heti vastahyökkäyksestä PEPO loi paikan vasemmalle laidalle vaihdosta sisään tulleen Markus Koistisen kautta. Koistinen löysi pitkän tempokuljetuksen päätteeksi kärkeen siirtyneen Nikke Veikkasen boksista, mutta Veikkasen vasemman jalan viimeistely jäi kevyeksi. Alavalle jälleen yksi torjunta lisää tilastoihin.

Ottelun 80. minuutilla KuFulle avautui jälleen tilaisuus tasoittaa ottelu. Huhtala ei onnistunut suojaamaan palloa yli päätyrajan boksissa Al-Musawin pitäessä pallon akrobaattisesti kentän sisällä, josta hän sai pallon pelattua vielä omilleen Kosuselle. Kosunen malttoi pelata pallon vielä Heiskaselle, jonka vedon tielle heittäytyi vielä man of the match-titteliin vahvasti ehdolla oleva Craig Hill. Kenties KuFun toisen puoliskon vaarallisimmasta tilanteesta seurasi kulmapotku, joka pelattiin lyhyenä. Heiskasen keskitykseen ensimmäisenä pääsi Elias Salminen ja pallo löytyi jo verkosta, mutta avustava oli hereillä. Tilanne oli paitsio. Salminen protestoi päätöstä varoituksen arvoisesti.

KuFun hakiessa kuumeisesti tasoitusmaalia, tilaa syntyi PEPOn vastahyökkäyksille. Viisi minuuttia ennen varsinaisen peliajan loppua Arttu Kotasen pystysyöttö löysi Samu Suoraniemen, joka ohitti taitavasti toppari Janssonin. Suoraniemellä oli jo hyvä laukaisusektori edessään, mutta hän näki vielä paremmassa paikassa olleen Nikke Veikkasen. Veikkanen pääsi yrittämään keskeltä boksia pilkun kohdalta viimeistä naulaa arkkuun, mutta veto suuntautui  kohti Alavaa.

Viimeisillä minuuteilla PEPO onnistui pitämään KuFun poissa vaarallisilta paikoilta ja kuopiolaisten loppukiri jäi hieman piippuun. Näin ollen kolme pistettä matkasivat Lappeenrantaan tiukan taiston päätteeksi ja PEPO pääsi juhlimaan voittoaan Kuopioon matkanneiden äänekkäiden Boys of 850 fanien kanssa. Kiitos heille jälleen kannustuksesta!

PEPO nousi voitollaan sarjakakkosen Atlantiksen rinnalle 27 pisteeseen. Ero kaksi ottelua enemmän pelanneeseen sarjakärki JäPSiin on nyt seitsemän pistettä. Ottelut jatkuvat sunnuntaina Kimpisellä, kun vastaan asettuu kirjoitushetkellä sarjan viimeisenä löytyvä Pallokerho Keski-Uusimaa eli PKKU. 10€/6€ maksavia ennakkolippuja pystyy hankkimaan Kourulan R-Kioskilta tai Kauppatorin vierestä löytyvältä Tmi Laakon kahvikojulta.

 

Tämän otteluraportin tarjosi Autotalo Ripatti.

 

Seuraa liloja sosiaalisessa mediassa:

PEPO Facebookissa

PEPO Instagramissa

PEPO Twitterissä

 

PEPO avauskokoonpano (4-2-3-1):

 

Hill

———

Salmi

Toiviainen

Huhtala

Kotanen

———

Addai

N’Sombo ©

———

Veikkanen

Sukunda

Suoraniemi

———

St. Prix

 

Ottelun maalit:

1-0 Kosunen 35’

1-1 St. Prix 40’

1-2 S. Suoraniemi 52’

 

PEPO vaihdot:

66′ Koistinen <> St. Prix

88′ Veikkanen <> Sainio

 

PEPO varoitukset:

71′ Addai

 

Ottelu Palloliiton tulospalvelussa

Yhteistyökumppanit