PEPOn liike selätti Peltirummun 8-0 (5-0)

Nousukuntoinen PEPO hyödynsi Imatran hallin ison kentän suomat mahdollisuudet kovalla liikkeellä. Hyviä hyökkääjiä vilisevä Peltirumpu ei päässyt PEPOn prässipelin ansiosta oikein maalipaikoillekaan. Jirko Sorsalle kertyi kolme torjuntaa, joista tosin kahteen piti vähän venyäkin. Ilta oli kärjessä pelanneen Toni Tannisen, joka vastasi neljästä lilojen maalista. Kolmeen Tannisen maaleista teki esityön hurjat kilometrit juossut Markus Koistinen. Parissa muussa Tonin osumassa maalia juonimassa oli mukana myös Abenezer Eloranta. Muut maalintekijät olivat Peetu Juntunen rankkarista Juuso Laapaksen kaadon jälkeen, Juho Vauhkonen Tannisen laukauksen riparista, Eloranta Tannisen tarjoiluista ja Eljas Ryhänen maalivahdin sylkemästä Laappaan keskityksestä. Joukkueen valmentaja lienee joskus sanonut, että liika kehuminen pysäyttää kehityksen, mutta koko joukkueelle pitää antaa kyllä kiitokset hyvästä asenteesta ja intensiteetistä. Valmista peli ei ole eikä harjoitushöntsistä pidä tehdä liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä, mutta tästä on joka tapauksessa hyvä jatkaa.

PEPOn avaus 4-2-3-1: Sorsa-Halme-Pyyhtiä-Pulli-Juntunen-Vauhkonen-Vanhala-Laapas-Eloranta-Koistinen-Tanninen

Puoliajalla Laapas ja Vauhkonen out. Ryhmitys toisella jaksolla: Sorsa-Halme(70.Majava)-45.Kyläheiko-Pyyhtiä-Pulli-45.Ryhänen-Vanhala-Juntunen(70.Laapas)-Eloranta-Koistinen-Tanninen

FC Peltirumpu: 4-2-1-2-1: Huusko(mv)-Järvisalo-Byman-Hermunen-SMäkelä-Kujala-Pulkkinen-Hänninen-Marttila-Suleva-Åhman, vaihdosta PMäkelä ja Sankala.

Yhteistyökumppanit

Tilateurastamo Ikonen