Runkosarja päättyy lauantaina Kimpisellä
Lilat laittavat Ykkösen kauden 2022 runkosarjan nippuun pelaamalla 22 peliä pitkän rupeaman viimeisen ottelun lauantaina 3. syyskuuta kotinurmellaan. Vieraita Kimpiselle saapuu tällä kertaa Seinäjoelta, kun toinen sarjanousija Seinäjoki Akatemia haastaa PEPOn. Kauden viimeinen runkosarjan ottelu starttaa kello 16:00.
Lilojen loppukauden trendi on ollut lupauksia herättävä. Viime lauantaina Paraisissa pelatusta jumbofinaalista (raportti täällä) kotiintuomisina oli kokonaiset kolme pistettä. Pargas IF kaatui ehjän esityksen jälkeen Calvin N’Sombon ja Jeff Addain maaleilla 0-2. Kyseessä on lilojen toinen perättäinen vierasvoitto.
Ottelun voittomaaliksi jääneen maalin kulman jälkitilanteesta taiteilleen LOASin kummipelaaja N’Sombon mukaan Paraista edeltävä vierasvoitto Järvenpäästä antoi lisää uskoa siihen, että täysiä pistepotteja voidaan ottaa loppukaudella myös vieraskentiltä.
“Kun JäPSistä saatiin päänahka, saimme ehdottomasti lisäbuustia myös muihin vieraspeleihin” N’Sombo kuvailee aiemmin elokuussa pelatun pelin merkitystä. “Järvenpää ei ole helppo paikka pelata, sillä siellä on myös moni kärkipään jengi menettänyt pisteitä. Ei meillä alkukaudessakaan ollut mitään suurempia ongelmia vieraissa pelatessa, mutta nyt on alkanut tulla pisteitä myös reissupeleistä. Toivottavasti sama trendi myös jatkuu!”
“Piffenin” verkkoon tehty 0-1 maali oli N’Sombon taidonnäyte. Jo kerran aiemmin tällä kaudella maalinteossa onnistunut N’Sombo reagoi nopeasti häntä kohti kimmonneeseen irtopalloon venymällä akrobaattiseen saksipotkuun. Pallo päätyi upeasti maalin ylänurkkaan, vaikka PIF:n maalivahti Olli Hakanpään onnistui saada näppejään väliin. Saksipotkulla viimeistellyt maalit eivät ole arkipäivää normaalisti oman joukkueensa peliä hieman kauempana vastustajan maaliviivasta pyörittävälle N’Sombolle.
“Edellisen saksarimaalin kohdalla pitää kyllä mennä ajassa taaksepäin.. se saattoi olla HJK:n paidassa ja siitä on varmasti yli kymmenen vuotta aikaa. Kenttä oli muistaakseni Bollis 6 ja siinä kova nurmimatto, joten se ei ollut mikään kivoin alusta vetää saksipotku. Pelattiin kai jotain seitsemän vastaan seitsemän pienpeliä. Mutta kiva oli päästä tekemään myös aikuisten peleissä saksarilla maali”
Pohjat komealle yksilösuoritukselle tehtiin kuitenkin kulmalipulta. Lilat ovatkin viljelleet läpi kauden erittäin vaarallisia kulmapotkuja sekä vapaapotkuja. Joukkueessa on useita oikea-aikaisesti palloon ponnistavia pääpelin taitajia. Lisäksi erikoistilanteisiin ja kulmapotkuihin riittää pelaajia, joiden potkutekniikka mahdollistaa pallon toimittamisen halutulle sektorille..
“Kyllä me ollaan tällä kaudella erikoistilanteista onnistuttu. Taustalla on ihan vaan kovan harjoittelun tulos. Paljon olla treeneissä erikoistilanteita hinkattu. Meillä on laadukkaita erikoistilanteiden antajia ja se on myös isossa osassa. Toivottavasti ollaan myös jatkossa vaarallisia kulmapotkuissa”
Ykkösen runkosarjan viimeinen peli ei merkitse vielä kauden päättymistä. Lauantain ottelun jälkeen runkosarja jakaantuu alempaan ja ylempään loppusarjaan. Ylemmässä loppusarjassa runkosarjan kuusi parasta joukkuetta ratkovat keskenään suoran nousijan ja Veikkausliigan 11. jääneen joukkueen kanssa sarjapaikasta karsivan joukkueen. Alempaan loppusarjaan jäävät joukkueet taistelevat paikastaan ensi kauden Ykkösen auringosta: kuudesta joukkueen jatkosarjan kolme viimeistä putoavat ensi kaudeksi Kakkoseen. Jatkosarjat pelataan yksinkertaisina sarjoina, joissa jokainen joukkue pelaa kerran jokaista muuta joukkuetta vastaan. PEPO on 21 pisteellään siinä tilanteessa, että lauantain kierroksen pelien sopivilla tuloksilla liloilla on mahdollisuus napata runkosarjan kymmenes sija. Nyt kymmenentenä olevalla PK-35:llä on 22 pistettä. Yhdeksäntenä oleva MP on 24 pisteessä, mutta mikkeliläisten reilusti parempi maaliero takaa sen, että tasapisteissä MP on aina paremmalla sijalla sarjataulukossa. Jo nyt on varmaa, että liloilla on jatkosarjassa kaksi kotipeliä, vaikka lopullinen sijoitus runkosarjassa olisi kymmenes tai yhdestoista.
“En henkilökohtaisesti ota kantaa sarjasysteemiin” N’Sombo sanoo. “Pelit ja miten ne pelataan on sovittu jo aikanaan ja olemme olleet tietoisia siitä kauden alusta alkaen. Loppusarjan pelit ovat playoff-pelien tapaan isossa asemassa ja jokaisessa jäljellä olevissa pelissä on vielä iso panos”
PEPOn ja SJK Akatemia kesäkuinen kohtaaminen Seinäjoella päättyi jännittävien vaiheiden jälkeen 2-2 tasapeliin, kun kotijoukkueen Valentin Gasc onnistui hieman varkain viimeistelemään tasoitusmaalin ottelun lisäajan lisäajalla (raportti). Kauden ensimmäisen maalinsa ottelussa komealla kaukolaukauksella viimeistellyt N’Sombo tietää tämän pelin perusteella, että seinäjokiset pystytään varmuudella nujertamaan lauantaina.
“Kyllä siitä kesäkuun pelistä jäi vähän karkea maku, kun kolme pistettä valui hukkaan aivan lopussa. Siinä ottelussa oli paljon hyviä juttuja meiltä ja oltiin loppuun asti voitossa kiinni. Meillä SJK Akatemian kanssa yhteistä historiaa, sillä he kävivät viime vuonna täällä häviämässä Kakkosen Cupin finaalissa. Tosi hyvä ja pelaamaan pyrkivä vastustaja, jolla on paljon taitavia nuoria pelaajia. Lauantaina kun pelataan omaa peliä, tehdään ne pienet asiat hyvin ja isketään vastustajan heikkouksiin, niin eiköhän sieltä voitto tule.”
Mustakultaisten 25 pistettä oikeuttavat Ykkösen sarjataulukossa kahdeksanteen sijaan. Päättyipä lauantainen peli kuinka tahansa, niin SJK Akatemian kausi jatkuu PEPOn tavoin alemmassa jatkosarjassa. Brian Pagen johtamat seinäjokiset olivat alkukauden yllättäjäjoukkue ja näyttikin pitkään siltä, että ylemmän jatkosarjan paikka olisi SJK Akatemialle varma nakki. Nuoren joukkueen vauhti on kuitenkin hidastunut kauden vanhetessa, ja kesäkuisen keskinäisen ottelun jälkeen Akatemia on napannut vain kaksi voittoa ja kolme tasapeliä. Tappion karvasta kalkkia on jouduttu lakeuksilla nielemään kuudesti. Viime lauantaina EIF kävi hakemassa vieraspisteet Seinäjoelta 0-3 lukemin. PEPO on vuorostaan tämän hetken ja juhannusta edeltävän keskinäisen kohtaamisen välisenä aikana ottanut kolme sarjapistettä enemmän.
Kuten aina ennenkin, on SJK Akatemian lopullisen kokoonpanon arvioiminen todella vaikeaa. Veikkausliigaa pelaavassa emoseurassa vähemmälle peliajalle jääneitä pelaajia voi hyvinkin saapua lauantaina Lappeenrantaan. Kauden aikana Akatemiasta on liikuttu myös Veikkausliigan suuntaan, sillä muun muassa jo mainittu keskikenttämies Gasc ja hyökkäyksen Kingsley Ofori sekä Samson Ebuka ovat onnistuneet saamaan jalansijaa sarjaporrasta ylempänä. Varmoina tärppeinä pelaajistosta voidaan pitää täksi kaudeksi Kokkolasta puolustuksen keskustaan hankittua Noa Lehtosta, vasemman laidan wingback Valtteri Olsboa ja hyökkäyksen suoraviivaista ja nopeaa Oskar Pihlajaa. Kuusi maalia kymppipaikalta tehnyt Pihlaja on joukkueen tämän kauden paras maalintekijä.
Lilojen osalta nähtäneen lauantaina myös yksi debyytti, kun viimeisimpänä joukkueen mukaan liittynyt nigerialainen Usman Sale esiintynee ensimmäistä kertaa Kimpisen kotiyleisön edessä. Hyökkäävä pelaaja pelasi noin 40 minuuttia PIF:ä vastaan. Ensiesiintyminen uudessa joukkueessa tuotti heti myös tehomerkinnän, kun nopeudestaan tunnettu pelaaja alusti syötöllään Jeff Addain maalin.
“Se oli todella positiivinen ensiesiintyminen Salelta” liloja kentällä kapteenin ominaisuudessa johtava N’Sombo sanoo. “Hän pääsi heti ekassa pelissä tehoille ja kyllä Salesta huomasi, että on hän on tosi vaarallinen pelaaja. Hän pystyy tekemään murtavia juoksuja linjan taakseja aiheuttamaan omalla henkilökohtaisella taidollaan vaaraa vastustajien maalille. Hän tuo myös hieman erilaista uhkaa joukkueeseemme. Sellaista, mitä meidän joukkueen pelaajatyypeillä ei tällä kaudella ole ehkä ollut.”
Lilojen Samu Suoraniemi sai PIF-voitossa nimiinsä kauden neljännen varoituksensa. Tästä seurasi yhden ottelun pelikielto, joten kulmapotkujen vetovastuu vaihtuu lauantaina. SJK Akatemialla ei ole pelaajia pelikiellossa.
Juuso Enbuska poistuu PEPOn kokoonpanosta tämän kauden osalta. Opiskelut Turussa aloittanut Juuso siirtyy pelaamaan jalkapalloa Inter Turun U23-joukkueeseen. Lilaperhe toivottaa Juusolle onnea ja menestystä sekä opiskeluiden että jalkapallon saralla!
Lauantain ottelu on nimeltään Kummin kaa -ottelutapahtuma. Peliin on jaossa ilmaisia lippuja tämän linkin takana ilmoitetuissa seurakunnan toimipisteissä. Otteluun on myös vapaa pääsy opiskelijakortilla. Hinnaltaan 12 / 8 € maksavia normaaleja lippuja saa tavalliseen tapaan ottelua ennen Kimpisen porteilta. Ennakkoliput ostettavissa Laakon ja Sataman Pitsin kahvikioskeilta (Kauppatori) ja Pitsi Salaatti-Kahvilasta (Kauppakatu 28).
Peliä pystyy seuraamaan myös Ruutu+palvelusta tai PEPOn Twitter-seurannasta.
Seuraa liloja sosiaalisessa mediassa: