Sarjakärki saapuu Kimpiselle

Sarjakärki Gnistan saapuu Kimpiselle vieraaksi torstaina. Gnistanin pelaajamateriaali taitaa olla sarjan kokeneinta, jonka lisäksi joukkueessa on mukana muutamia nuoria HJK-lähtöisiä pelaajia, joilla on kokemusta myös nuorten maajoukkueista. Kokenut joukkue onkin ollut vakuuttava sarjassa ja johtaa sarjaa ansaitusti.

Kevätkierroksella PEPO laittoi Gnistanin todella ahtaalle, halliten Oulunkylän tekonurmella pelattua ottelua taipuen kuitenkin 1 – 0 tappioon. Tuolloin Gnistan painiskeli loukkaantumissumassa ja ottelun aikana mm. joukkueen paras maalintekijä Kron Rexhepi #9 ja Mikkelin lahja Oulunkylälle Teemu Pastila #10 loukkaantuivat. Molempien joukkueiden kokoonpanot tuosta pelistä ovat hieman muuttuneet tähän otteluun, Gnistan on selvittänyt pääosittain loukkaantumisensa ja PEPO:n pelaava kokoonpano on vakiintunut ja vahvistunut Yuki Koizumin #22 kautta.

PEPO on pelannut todella vahvan syyskauden voittamalla viisi viimeistä otteluaan, tehtailemalla noissa viidessä ottelussa huikeat 15 maalia. PEPO voitti viimeksi kärkijoukkueista MP:n ja Gnistan kärkikamppailussa kovakuntoisen KuFu:n. Odotettavissa on kahden kuntopuntarin kärkijoukkueen kamppailu, josta ei tule tilanteita puuttumaan.

PEPO – Gnistan
to 24.8. klo 19:30
Kimpinen

Yhteistyökumppanit