Sudet – PEPO 1-3 (1-1)
MYPAn Antti Muurisen kerrotaan olleen esikuntineen katsomossa reservejään tarkastamassa ja PEPOn lahjakkuuksia scouttaamassa, kun lilat vieraili Kouvolassa keskuskentällä Susien vieraana. Kentällä keskityttiin kuitenkin pelaamiseen. Alkuminuuteilla ensimmäinen paikan poikanen syntyi PEPOn harhasyötöstä ja Susien ensimmäinen veto ammuttiin yli maalista. Neljännellä minuutilla Sudet saivat kulmapotkun, mutta Tomi Karttunen putsasi matalan kulmurin väljemmille vesille. Perään PEPOn nousu vasemmalta ja Abenezer Elorannan keskitys, jonka susipuolustus siivosi kulmaksi.
Kulman oikealta antoi Mikko Kuningas ja ensimmäinen kulmuri johti toiseen, mutta sekään ei johtanut mihinkään sen vaarallisempaan vielä. Kuusi minuuttia kellossa vasemmalta noustiin taas. Pallo toimitettiin kuitenkin oikealle ja Kunkku veti sillä tuloksella, että taas mentiin kulmalipulle. Nyt vasemmalle, josta kulmurin antoi Abe. Kulmasta Peetu pääsi vetämään, mutta Susien maalivahti poimi sen. 10 minuutin hujakoilla Nakari nousi pallon kanssa vasempaan päätyyn ja keskitti maalin eteen, mistä pallo hoidettiin pois. Samalle minuutille Susilta vetokin, mutta ohi meni.
Heti perään toisessa päässä PEPOn hyvännäköinen pyöritys. Lopulta Peetu veti, mutta mokelle meni taas. Pari minuuttia myöhemmin Sudet hyökkäsi vaihteeksi kahdella pitkällä syötöllä, mutta PEPOn puolustus oli hereillä. 18 kellossa ja Susilla oli toinen kulma oikealta, joka johti vain PEPOn vastahyökkäykseen. Aben keskitys vasemmalta putsattiin pois. Sitten kesken pelin Susien ”hyökkäysvuorolla”, jota taisi edeltää pallonmenetys keskialueella, ristisyöttö oikealta vasemmalle tavoitti Ville Majanderin vapaalta kaistalta ja tämän upea veto ohitti Jirko Sorsan 1-0.
24 pelattu ja PEPO sai vaparin kaukaa keskeltä kenttää. Niko Pyyhtiä antoi sen kuitenkin tosi hyvin maalille rynnistäneelle Abelle, jonka yritys torjuttiin kulmaksi. Aben antaman kulman jälkitilanteessa lilat ampuivat pallon yli maalin. Puoli tuntia pelattu ja Kunkku nousi pelivälineen kanssa oikealta. Siitä seuraa PEPOn 5. kulma, jota Kunkku itse asettuu sitä antamaan. Kunkku syötti lyhyenä Tomille, joka palautti pallon Kunkulle niin, että keskityskulma oli nyt suurempi ja Susien pakka jo hieman auennut. Kunkku tavoitti takatolpalta kapteeni Niko Pyyhtiän pään ja peli oli tasan 1-1.
Pari minuuttia myöhemmin Tomi riisti Susilta pallon, käynnisti hyökkäyksen ja jatkossa Jussin Vainikka haki Kunkun maalin edestä, mutta puolustus peitti Mikon laukauksen. Kotijoukkue ottaa v-alkuisen nuorison välimerkkisanan käyttöön merkkinä siitä, että kotijoukkueella oli ollut toisenlainen käsikirjoitus mielessä tälle ottelulle. Edellistä hyökkäystä seuraa seuraavalla minuutilla Samu Kauppilan keskitys ja siitä jälleen kulmapotku PEPOlle. Seuraavalla minuutilla sama kuvio toistui. 40. kellossa ja Abe syötti Juuso Eteläpäälle, joka ampui kaukaa, mutta laukaus jäi hieman voimattomaksi.
Sitten Kunkku sai lilojen puolustuspäässä varoituksen ja Sudet vaparin vasemmalta. Sen keskityksen maalille Niko putsasi kulmaksi. PEPOllekin loppuun vielä paitsioon päättynyt hyökkäys ja vasemmalta Peetun ja Aben toimesta toinen, josta voitettiin kahdeksas kulmapotku eka jaksolle. Sekin annettiin lyhyenä, mutta ei tulosta jälkitilanteesta. PEPO voitti ensimmäisen jakson kulmatilaston 8-3 ja on selkeästi se aktiivisempi osapuoli. Tauolle mentiin kuitenkin 1-1 lukemissa.
Toinen jakso alkoi sillä, että Sudet tekivät peräti neljä vaihtoa. Martikainen, Pönkä, Majander ja Hermunen tekivät tilaa Hasulle, Kolille, Turalle ja Ryöppäälle. Muutaman minuutin tunnustelun jälkeen lilatkin aloittivat vaihtamisen. Mavin Viisainen vaihdettiin kehiin ja Tomi palauttelemaan itseään seuraavan päivän peliin. 49 kellossa ja Susille tuli tilanne aika puskista, kun Nakari pääsi vetämään, mutta veti vasemmalta ohi maalista. Minuuttia myöhemmin Jikke joutui jo venymäänkin, mutta tekee siihen tärkeän torjunnan. Vaihdosta oli tullut nälkäisiä hukkasia kentälle.
Ensimmäisen viiden minuutin jälkeen PEPOn pääsi mukaan leikkiin. Niko ampui kaukaa taivaalle. Sitten Kunkku haki keskityksellä Jussia tonteilla, sillä seurauksella, että Susipuolustus putsasi pallon hyökkäysalueemme sivurajaksi. Perään Peetu hankki kulman vasemmalta. Lilavaiheen päätteeksi Susien Hasu otti varoituksen, mutta PEPOn vapari vasemmalta ei tuottanut tulosta. 62 kellossa ja Niko haki pitkällä avauksella Jussia kärjestä ja Jussi ehtikin ensimmäisenä palloon, mutta peliväline vieri ohi maalin.
64 kellossa ja Nakari pääsi ajamaan sisään pienestä kulmasta. Laukoikin, mutta Jikke torjui kulmaksi. Kulmasta Susien pusku meni vähän ohi maalista. Pian Susille uusi kulma ja selkeä painostusjakso. PEPO kuitenkin kesti. Sudet vaihtoi Äijön pois ja ottivat Pätärin sisään. 70 kellossa ja PEPOlla vapari vasemmalta. Oikealle noussut Eero-Kaappo Koivisto löysi Jussin maalilta, mutta Jussin yritys kilpistyi Susien lihamuuriin. Rico Ryöpäs laukoi toisessa päässä ja Jikke torjui. Ilja Taratkovskiy in ja Jussi out.
72 minuuttia ja Susilla vapari oikealta. 73 ja Abe sai pallon laatikkoon, mutta ei jalkaa kunnolla vapaaksi päästäkseen vetämään. 74 lilojen hyökkäyksen päätteeksi Abe ampui kohti mokea. Sitten Samu Kauppilan juna tuli oikealta ja matala keskitys maalia kohti tavoitti Iljan moken edessä ja Tarta ohjasi vieraat 1-2 johtoon! Pari minuuttia perään ja Tarta vauhtiin päästyään harhautteli Susien puolustajaa ja pääsi sijoittamaan tämän jaloista ohi hölmistyneen Susivahdin 1-3.
Ilja oli käynnistämässä seuraavaakin tilannetta. Hän otti sivurajan vastaan kulmassa ja hankki siitä PEPOlle kulmapotkun, jonka jälkitilanteessa Mavin osui tolppaan. Uusi kulma siitä ei kuitenkaan tuottanut lisää tulosta. Yliajalla nähtiin vielä Peetun nousu, joka päättyi kamppiin ja PEPOn vapari siitä jatkui sivurajalla, mutta lopulta tuomari vihelsi pilliinsä ja PEPOt ottavat hienon ja ansaitun voiton jaksamatta kuitenkaan riehaantua siitä. Puolustuksemme piti Niko Nakarin kurissa ja Ilja Tartakovskiy hoiteli voiton Lappeenrantaan.
2 – SAMU KAUPPILA
4 – NIKO PYYHTIÄ MAALI 32′
6 – IIVO JAAKO
8 – EERO-KAAPPO KOIVISTO
16 – TOMI KARTTUNEN VAIHTO 50′ 18 – MAVIN VIISAINEN
19 – ABENEZER ELORANTA VAIHTO 87′ 9 – EETU SUORANIEMI
23 – JUUSO ETELÄPÄÄ VAIHTO 80′ 7 – ELJAS RYHÄNEN
24 – PEETU JUNTUNEN
25 – MIKKO KUNINGAS VAROITUS 42′
28 – JUSSI VAINIKKA VAIHTO 73′ 11 – ILJA TARTAKOVSKIY MAALIT 80′ JA 82′
1 – JIRKO SORSA