Torstaina loitsitaan esi-juhannustaikoja Seinäjoella

 

Keskikesä lähestyy. Ennen kokon sytyttämistä on kuitenkin syytä kääntää katseet Etelä-Pohjanmaan suuntaan, sillä lilojen Ykkösen kauden kymmenes etappi löytyy Oma SP Stadionilta. Kauden 2022 neljäs Ykkösen sarjanousija, viime kauden Kakkosen Cupin finaalivastus SJK Akatemia tarjoaa liloille pohjanmaalaista vieraanvaraisuutta huomenna torstaina 22. kesäkuuta pelattavassa ottelussa.

Lilojen kahden ottelun tappioputki katkesi komeasti kautta aikain ensimmäisen Ykkösen kotivoiton myötä viime lauantaina. Pargas IF yritti miesalivoimalla parhaansa, mutta PEPOn 2-1 kotijohto piti ottelun lisäajan loppuun saakka (raportti ottelusta täällä). Juho Heikkinen kavensi ottelun 1-1:een välittömästi vieraiden Frans Grönlundin johtomaalin jälkeen kauden ensimmäisellä maalillaan. PEPO-kärki Irfan Sadikille ottelun voittomaaliksi jäänyt 2-1 osuma oli kauden kuudes maali. Sadik sijoittuu Ykkösen tämän kauden maalitilastossa tällä hetkellä jaetulle kolmannelle sijalle. PIF-voitto nosti PEPOn pistesaldon kahdeksaan pisteeseen. Sarjasijoitus koheni voiton myötä sarjataulukon kymmenenteen sijaan.

Huominen SJK Akatemia-ottelu on kolmas perättäinen sarjanousijaa vastaan pelattava ottelu JäPS– ja PIF-otteluiden jatkeeksi. Seinäjokisten jo pelaamat yhdeksän ottelua ovat sujuneet sarjanousija-statuksen huomioon ottaen varsin mallikkaasti: mustakultaisilla on kasassa jo 15 sarjapistettä. Tällä saldolla irtoaa Ykkösen kuudes sija. Kakkosen C-lohkon voiton viime kaudella nimiinsä vieneen joukkueen lento on ollut kesäkuun peleissä hieman epävakaampaa. Voittoa ei tämän kuluvan kuun aikana otteluista ole tullut, sillä 3. kesäkuuta JäPSiä ja 11. kesäkuuta KTP:a vastaan pelatut ottelut päättyivät molemmat 1-1 tasalukemiin. Nuoren joukkueen tämän kauden toistaiseksi suurin mahalasku tuli viime lauantaina vieraissa tammisaarelaista Ekenäs IF:ä vastaan, kun kotijoukkue hyödynsi seinäjokisten Terry Yegben kahden varoituksen myötä saaman ulosajon tekemällä viisi maalia.

Brian Page jatkaa hyvää työtään hyvin nuoren rungon omaavan joukkueen penkin päässä tälläkin kaudella. Viime kauden valmennuksesta on pois seinäjokelaisen jalkapallon ikoni Toni Lehtinen, joka siirtyi täksi kaudeksi Jyväskylään JJK:n päävalmentajaksi. SJK tukevoitti akatemiajoukkueensa valmennusta palkkaamalla turkulaisen FC Interin paidassa Veikkausliigaa vuosia tahkonneen ja peliuransa vuoteen 2020 päättäneen Mika Ojalan talenttivalmentajaksi. 

Skottivalmentaja Page ei halua tulla yllätetyksi kentällä kiltin helmat korvissa, sillä SJK Akatemia asettuu kentälle muotoon, jonka vahvana perustana on kolmen keskuspuolustajan puolustuslinja. Puolustettaessa wingbackit (useimmiten Valtteri Olsbo vasemmalla ja Kaarlo Rintamäki oikealla) laskeutuvat topparien tasolle muodostaen samalla viiden pelaajan linjan. Etenkin kotiotteluissa wingbackeilta odotetaan vahvaa panosta myös hyökkäyspeliin ja kentän leveänä pitämiseen.

Keskikentän keskustassa nähtäneen lilojakin vastaan kaksi pelaajaa, joista toinen on neljästi Ykkösessä osunut argentiinalainen Valentin Gasc. Hänelle lankeaa torstainakin vastuu SJK Akatemian pallollisen pelin pyörittämisestä. Hyökkäyslinjassa nähtäneen kolme pelaajaa, joista viime otteluissa piikkipaikalla on pelannut MP:sta täksi kaudeksi Seinäjoelle siirtynyt Samson Ebuka Obioha. Vahva ja urheilullinen nigerialainen on osunut tämän kauden otteluissa kaksi kertaa Suomen Cupin otteluissa. Ykkösen maalitili näyttää vielä nollaa kuuden pelatun ottelun jälkeen.  Obiohaa tukevat hieman alemmaksi kymppialueelle miehittyvät kaksi pelaajaa. Näistä paikoista taistelevat etupäässä Oliver Günes, nopeudellaan viime kauden Kakkosen Cupin finaalissa hämmästyttänyt Oskar Pihlaja sekä erittäin lupaava Jonathan Muzinga. Viimeksi mainittu pelaaja siirtyi täksi kaudeksi SJK Akatemian paitaan PK-35:n punamustasta nutusta. Loukkaantumisista kärsinyt Muzinga ei ole esiintynyt kuin vasta viidessä Ykkösen ottelussa tällä kaudella, mutta ulottuva viimeistelijä on iskenyt näissä otteluissa kaksi maalia. Pihlajamäessä osumia syntyi viime kaudella yhdeksän kappaletta.

Toppari Terry Yegbe on punakortin myötä pelikiellossa huomisesta ottelusta. Berat Akdogan ottanee hänen pelipaikkansa avauskokoonpanossa. Akdogan oli avauksessa myös 16. lokakuuta 2021 Kimpisellä, kun lilat ja SJK Akatemia iskivät yhteen Kakkosen Cupin finaalissa. Viikkoa aiemmin täysi-ikäisyyttään juhlinut pelaaja katseli ensimmäisellä puoliajalla lähietäisyydeltä, kun Nikke Veikkanen teki kaksi maalia SJK Akatemian verkkoon. Toisella puoliajalla Samu Suoraniemi takoi Akdoganin edestä vielä ottelun voittomaaliksi jääneen 3-1 maalin. Ehkä tämä sama kolmen maalin ilmiö toistuu lilojen osalta nyt myös Ykkösen pelissä?

Grilliin on lupa laittaa tulet vasta huomenna kello 18:30 alkavan ottelun päätyttyä. Kuvaa ottelusta välittää tuttuun tapaan Ruutu+-palvelu tämän linkin takaa.  PEPOn Twitter-tilin ikuinen juhannus jatkuu taas yhden ottelun tauon jälkeen normaalisti, joten ruuduttomat voivat seurata ottelua myös kyseisestä palvelusta.

 

Seuraa liloja sosiaalisessa mediassa:

PEPO Facebookissa

PEPO Instagramissa

PEPO Twitterissä

Yhteistyökumppanit