Vierasvoitto Imatran juhlaottelusta. IPS – PEPO 0 – 5 (0 – 2).

Maalintekijät

0-1 Jerry (rp.), 0-2 Samu, 0-3 Cho, 0-4 Jerry, 0-5 Make

Alku hermostunutta, peli haltuun nopeasti

Pelin alkua leimasi hätäily ja pieni huolimattomuus. Pallolliset ratkaisut olivat väkinäisiä ja pelaaminen meni hieman tökkimiseksi.  Pallon hallinnan ja hyvän liikkeen kutta pelin rytmi löytyi ja vierailija istuutui kuskin paikalle, eikä siitä luopunut ottelun edetessä vahvasti lilapaitojen hallinnassa.

”Ensimmäinen peli, jossa pelattiin niin kuin olen halunnut ja toivonut. Pysyttiin pallossa, liikuteltiin palloa monipuolisesti ja ennen kaikkea järkevästi. Pallottomien liike miellytti, olimme kentällä hyvällä jalalla ja luotiin paljon maalipaikkoja.”

”Tehot hyökkäyspäässä lämmittävät.”

Siinä Saarelan nostot ottelusta.

Kauppilan pommi illan jalkapalloteko

Puolustajan pommit ovat olleet piilossa, mutta tänään askelmerkit osuivat kohdalleen. ”Samulle hieno palkinto. Puolustajan peliaktiivisuus on erinomaisella tasolla ja halu voittaa on kova.” sanaili tyytyväinen päävalmentaja.

Vahva esitys vieraskentällä

”Pelirohkeus ja aktiivisuus, halu voittaa. Nälkä kasvaa syödessä. Joukkue on kasvanut ja vahvistunut. Tuloksen takana oli tänäänkin suuri määrä työtä. Joukkueen työmoraali on hyvällä tasolla. Vahva esitys vieraskentällä on aina hieno asia.”

”Tämä peli on nyt takana, seuraavassa on taas uusi haaste ja työmäärä edessä.”

Mika Haakana ja Eero-Kaappo Koivisto tositoimissa

”Maalivahti Haakana onnistui hyvin. Vaikka tilanteita ei meidän maalille tullut, joutui Mika venymään muutamaan GameSaveriin. EeKoo on ollut pitkään sivussa ja paluu kentälle, täydet minuutit ovat joukkueen leveyden kannalta erinomainen asia. Katsotaan miten kroppa reagoi pelin rasituksiin.”