Yaroslav Shapovalov PEPO-paitaan!
Ukrainan Alchevskista kotoisin oleva 19-vuotias keskikenttäpelaaja Yaroslav Shapovalov siirtyy PEPOn riveihin. Edelliskaudella georgialaista FC Rustavia sekä Kolmosen PS Kemiä edustanut Shapovalov sanoo saaneensa hyvän ensivaikutelman PEPOsta.
– Olen tykännyt harjoitella PEPOn kanssa, valmennusryhmä on ammattimainen ja vaikken olekaan ollut täällä pitkään, toistaiseksi olen nauttinut kaikista treeneistä.
Shapovalov sai sopimuksen Pietarin Zenit/2 joukkueesta vuoden 2022 alussa, mutta Venäjän hyökättyä Ukrainaan, sopimus purettiin.
Nuori Shapovalov ei liiemmin halua kuvailla omia vahvuuksiaan, vaan toteaa että esitykset pelikentillä saavat puhuvat puolestaan. Tavoitteet Zorya Luganskin kasvatilla ovat korkealla.
– Unelmani on jonain päivänä pelata Mestareiden liigaa, teen kovasti töitä jotta se toteutuisi. Olen vasta urani alussa, paljon hyvää on vielä tulossa!
Shapovalov pelasi ensimmäisen ottelu Lila-paidassa viime lauantaina JäPSiä vastaan. Tappioon päättynyt harjoitusottelu ei huoleta Shapovalovia.
– Se oli vaikea peli meille, joukkue tarvitsee aikaa sopeutua valmentajamme tapaan pelata jalkapalloa, pelimme tulee paranemaan ajan myötä.
Päävalmentaja Teemu Tavikainen on iloinen uudesta hankinnasta.
– ”Shapa” on käynyt mielenkiintoisen koulun junnupuolella ja hänellä on semmoinen katufutaajan tyyli pelata, hänellä on myös lahjoja ja paljon halukkuutta kehittää itseään joten olen tosi tyytyväinen että saatiin hänet meille. Tässä on kaveri, josta mahdollisesti puhutaan vielä pitkään.
Tervetuloa Yaroslav!
Kausikorttiostoksille kauden 2023 otteluihin pääset TÄSTÄ.
Sopimukset 2023:
Juho Enbuska
Petrus Eskelinen
Akseli Junnikkala
Markus Koistinen
Arttu Kotanen
Anton Kylkilahti
Valtteri Maijanen
Alex Oikkonen
Erkka Partanen
Patrik Pesonen
Lauri Seilonen
Yaroslav Shapovalov
Joonatan Sinkkonen
Jirko Sorsa
Pablo Stupiski
Samu Suoraniemi
Toivo Suoranta