Ennakko: Kauden alku lähestyy – PEPO harjoittelee PeKan vieraana lauantaina

Lilan kulmauksen kolmeen ja puoleen viikkoon venynyt pelitauko päättyy lauantaina 15.5. Kotkassa, kun PEPO kohtaa harjoitusottelussa A-lohkoon täksi kaudeksi nousseen PeKan Kotkassa. Myös nimitystä Peli-Karhut totteleva vastustaja sai kunnian olla lilojen menestyksekkään Kakkosen Cupin taipaleen ensimmäinen “kaato”. Mittarit näyttivät vielä muutamaa miinusastetta tammikuisen välienselvittelyn aikana. Ottelu päättyi varsinaisen peliajan osalta 2-2 tasalukemiin. Jatko-ottelu ei tuonut lisämaaleja, mutta rangaispotkukilpailussa niitä nähtiin useita. PEPO teki yhden maalin enemmän ja Kakkosen Cup jatkuukin lilojen osalta vielä syksyn finaalissa. Lue tarkemmin tammikuisen ottelun tapahtumista täältä.

Viimeisin PEPOn harjoitusottelu päättyi 3-2 voittoon Lahden Reippaasta. Jo toista kertaa preseasonin aikana harjoitusottelussa kohdattu oranssimusta joukkue vieraili tällä kertaa Sammonlahden tekonurmella tiistaina 20.4. Nuutti Toiviainen nosti asemaansa entisestään Kakkosen A-lohkon kulmapelotteena numero uno, kun hän puski pelivälineen vastustamattomasti lahtelaismaalin nurkkaan Jerry Särkän tarjoilemasta kierteisestä kulmapotkusta. Lahtelaiset tulivat tasoihin ensimmäisen puoliajan aikana, kun PEPOn pitkänä annettu maalipotku kääntyi vastahyökkäykseksi ja Tomi Kult laukoi pallon isäntien maaliin. Toisella puoliajalla PEPOn paitsioansa petti kohtalokkain seurauksin. Roope Niskanen otti haltuunsa pitkän syötön, juoksi läpi ja viimeisteli pienehköstä kulmasta 1-2 johdon Reippaalle. Vierasjohto ei kuitenkaan kauaa vanhentunut. Valtteri Maijanen suoritti PEPOn oikealla voimakkaan prässin ja riisti pallon itselleen. Pitkän yksinäisen juoksun jälkeen Maijanen syötti pallon päätyrajalta takaviistoon keväällä lilojen vahvuuteen liittyneelle Eelis Heimoselle, joka laukoi pallon tolpan kautta maalin perukoille. PEPOn nuorisokaartin maali ei suinkaan ollut ottelun viimeinen. Pelikellon lähennellessä täyttä aikaa tapahtui taas lahtelaispäädyssä: loukkaantumisestaan toipunut ja viimeisiksi minuuteiksi kentälle vaihdettu Markus Koistinen paineli väkisin rangaistusalueelle niin, että lahtelaispuolustaja katsoi parhaaksen rikkoa häntä. Harjoitusottelun 3-2 voittolukemat PEPOlle ja ottelun viimeiseksi jääneen maalin nimiinsä kirjasi pilkulta maalannut Leon Augusto.

Karhulan ylpeyden viime kausi kului Idän Kolmosen B-lohkossa. Näytöstyyliin voitosta voittoon rynninyt joukkue hävisi lohko B:n yläloppusarjan viiden pisteen erolla savonlinnalaiseen STPS:an. Kakkosen karsintalohkossa vastaan asettuivat Käpylän Pallo sekä porvoolainen FC Futura. Karsintaotteluissa pelattiin ristiin siten, että KäPa voitti PeKan ja hävisi FC Futuralle. Lokakuun lopun 3-1 voitto takasi Peli-Karhuille KäPan ohella sarjapaikan, sillä maaliero oli yhden maalin verran parempi karhulalaisten eduksi.

Kakkosen Cupista tippumisen jälkeen PeKa on pelannut useamman harjoitusottelun. Peli-Karhuja riepoteltiin kertaalleen kunnolla MYPAn toimesta: lopputulos 5-1. Nämä joukkueet ovat kohdanneet harjoitusottelussa myös toisen kerran ja tuolloin luvut olivat myllykoskelaisten eduksi 3-2. Veikkausliigan KTP voitti huhtikuun alussa oman farmiseuransa numeroin 2-1. Vaajakoskelainen FCV oli kotonaan karhulaisia parempi luvuin 2-0. Voiton joukkue on onnistunut kirjaamaan PEPOn tavoin Lahden Reipasta vastaan pelatusta ottelusta (1-0).

Säilymistä Kakkosessa alkavalta kaudelta tavoitteleva PeKa on vahvistunut talven aikana kahdella merkittävällä pelaajalla. Cupissa liloja vastaan jo osunut toppari Juuso Laitinen siirtyi seuraan MYPAsta. Laitinen on pelaamisen ohella kasvattiseuransa junioripuolen toimenjohtaja. MYPAn ja KTP:n lisäksi 31-vuotias puolustuksen profiilipelaaja on katkonut vastustajien hyökkäyksiä PS Kemin paidassa Veikkausliigassa sekä tallinnalaisen Levadian nutussa Viron Meistriliigassa. Toinen mielenkiintoinen ja Kimpisen yleisölle kaudelta 2020 tuttu pelaaja on Oskari Kekkonen, joka siirtyi lilapaidasta vahvistamaan karhulalaisten keskikenttää jo ennen vuodenvaihdetta. Merkittävää PeKan Kakkosen kauden menestystoiveiden osalta on se, että KTP:n farmiseuran status mahdollistaa vahvistusten saamisen Veikkausliiga-seuran pelaajistosta kesän kuluessa.

 

Pre-match piinapenkissä Arttu Kotanen

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Sitä on PEPOn vasen laita ollut jo useamman kauden ajan. PEPOn mediatiimin onnistui pysäyttää tämä vauhti hetkeksi, kun PeKa-peliin muun joukkueen ohella valmistautuva Arttu Kotanen saatiin pysäytettyä hetkiseksi vastaamaan kysymyksiin mm. maalivireeseensä ja vauhtinsa salaisuuksiin liittyen. Alla Artun vastaukset kysymyksiin kursivoituna.

Harjoituspelit jatkuvat lauantaina PeKaa vastaan. Peli oli alustavassa Kakkosen otteluohjelmassa merkitty samalle päivälle sarjapeliksi. Joko ikuiselta tuntuva treenikauden venyminen sapettaa?

Kyllähän se pikkuhiljaa jokaista pelaajaa harmittaa. Aika pitkä preseason on pelattu. Kilpailullisista Cupin otteluista alkaa olla jo pitkä aika. Aina eri fiilis taistella pisteistä virallisissa sarjapeleissä kuin harjoituspeleissä.

Alla on useamman viikon tauko harjoituspeleistä. Onko pelien välillä treenattu fyysisesti entistä kovempaa vai keskitytty pelin hienosäätöön?

Kahtena edellisenä viikkona ollaan vedetty kovempaa ja vähän vähemmän keskitytty taktiikkaan. Voimaa tehty alkuviiikosta yksi päivä. Aika paljon olemme pelanneet erilaisia tempopelejä. Kun ei ole ottelua edessä, niin voidaan harjoitella kuntopohjaa. Tällä viikolla olemme harjoitelleet taas pelipaikkakohtaisia asioita ja muuta taktiikkaa, kun lauantaina on edessä taas harjoituspeli PeKaa vastaan.

Kakkosen Cup meni hyvin ja harjoituspeleissä on otettu voittoja sekä tehty paljon maaleja. Cupissa kiskaisit yhden maalin hienolla kaukolaukauksella Pargas IF:iä vastaan ja teit toisen Lahden Reipasta vastaan pelatussa harjoituspelissä. Viime kausi meni ilman maalia. Onko valmennus ohjeistanut sinua hyökkäävämpään rooliin?

Kyllä minulla on aina ollut hyökkäävä rooli laitapakkina pelatessa PEPOssa. Tämä on myös peliryhmitykseen liittyvä asia. Olemme pelanneet paljon 4-2-3-1 muodossa. Nykyisessä 3-4-3 taktiikassa pääsen irtopalloille, koska olen lähtökohtaisesti ylempänä kenttäryhmityksessä. PIF-pelin maali oli taas ehkä vähän suonenveto. Olen itse ajatellut asiaa oman pelaamiseni kannalta niin, ettei aina tarvitse ajaa laitaan ja syöttää, vaan voin pysyä keskemmällä. Pre-seasonin peleissä olen laukonut seitsemän kertaa, kun viime Kakkosen kaudessa laukauksia oli vain kahdeksan.

Nopeus on laitapelaajalle erinomaisen tärkeä ominaisuus. Ja nopeuttahan sinulla on runsaasti. Mikä on tämän vauhdin salaisuus? 

Minulla on yleisurheilutaustaa. Juoksin 100m ja 200m SM-tasolla vielä pari vuotta sitten. Nyt en ole käynyt pariin vuoteen kilpailemassa, sillä futis vei voiton. Satasen ennätys on 11:00, ja 200m kulki parhaimmillaan aikaan 22:06.

PEPOn vasemman laidan duo Arttu Kotanen – Markus Koistinen on aiheuttanut jo pitkään harmaita hiuksia vastustajille Kakkosen peleissä. Miten kuvailisit kemiaanne ”Maken” kanssa? Tietääkö toinen aina toisen liikkeet ja aikeet kentällä?

Kyllä se nykyisin näin menee. Olemme samantyyppisiä pelaajia ja tietää missä toinen menee ja syötön voi antaa tyhjään tilaan. Tulemme hyvin toimeen myös kentän ulkopuolella. Maken kanssa on mukava pelata.

Lauantaina PeKa vastassa. Peli on uusintaottelu tammikuun Kakkosen Cupin avanneesta ottelusta, joka päättyi lilojen voittoon rangaistuspotkukisan jälkeen. Mitä muuta kuin kesäisempiä sääolosuhteita odotat peliltä?

Odotan enemmän taktista peliä ja pelin kokonaisuuden pysyvän paremmin kasassa molemmilla joukkueilla koko ottelun ajan. Uskon, että pelaamme paremmin kuin tammikuussa. Omalta joukkueelta toivon, että pystymme hallitsemaan palloa ja meidän pitää pystyä näyttämään olevamme A-lohkon parhaita joukkueita. Tämä ottelu on tärkeä valmistautumisen kannalta Kakkosen alkua varten ja toimii hyvänä kenraaliharjoituksena sarjaa varten.

Kiitos haastattelusta Arttu!

Ei mitään, kiitos itsellesi!

 

*****

Lilojen ja Peli-Karhujen kohtaaminen potkaistaan käyntiin kello 17:00 Kotkan Arto Tolsa Areenalla. Alasarjajalkapallon striimaamiseen erikoistunut Karpot-TV tarjoaa ottelusta ilmaisen lähetyksen YouTube-kanavallaan.

 

Seuraa liloja sosiaalisessa mediassa:

PEPO Facebookissa

PEPO Instagramissa

PEPO Twitterissä

 

Kausikortit kaudelle 2021 myynnissä NYT verkkokaupassa!

PEPOn kauden 2021 Kakkosen otteluohjelma.

Yhteistyökumppanit