Ennakko: Lilat kettujahtiin lauantaina

Muutamaa Kakkosen A-lohkon kiistakumppania vastaan pelattuja harjoitusotteluita seuraa lauantaina 17.4. hieman harvinaisempaa herkkua, kun PEPOn sparrattavaksi Sammonlahden samettiselle tekonurmelle saapuu vierasjoukkue Keski-Suomesta. Lauantain vastustaja JJK on  2010-luvun alkuhämärissä Veikkausliigan valtarakenteita hetkellisesti hämmentänyt seura, joka aiemmin keväällä Suomen Cupissa kohdatun PK-35:n (katso raportti ottelusta täältä) tavoin tekee uutta tuloaan kohti pääsarjaa. Seurat kohtaavat toisensa ensimmäistä kertaa.

Keski-Suomen Kolmosen voittoa kauden 2019 päätteeksi pelanneet jyväskyläläiset hakivat vielä paikkaansa viime vuoden Kakkosen C-lohkossa. Loppusijoitus oli lopulta kunnioitettava kuudes. Jyväskyläläisten ansioksi laskettakoon viime vuodelta se, että kettupaidat voittivat lohkovoittoon marssineen Joensuun JIPPOn kotipelissään 2-0. Tämä oli joensuulaisten kauden ainoa tappio Kakkosessa. Kuluvan kauden JJK aloitti PEPOn tapaan  Kakkosen Cupissa. Samanlaista lilojen esittämää voittokulkua ei Jyväskylässä nähty, vaan cup-juna syöksyi raiteiltaan heti ensimmäisessä ottelussa Ilves/2:ta vastaan (tappio luvuin 4-1).

JJK:n valmennuksessa puhaltavat uudet tuulet kaudella 2021, kun viime kauden vastuuvalmentaja Basam Elfadl palasi pääkaupunkiseudulle päätettyään opintonsa Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisessä tiedekunnassa. Elfadlin joukkueen peräsimessä korvasi Kajaanista tullut Ari Koski (ex-AC Kajaani, ex-Kajaanin Haka). Viime kauden aikana käytetty kenttäryhmitys 4-3-3 joutui näin ollen roskakoriin ja tilalle otettiin Kosken tulon myötä 5-3-2 muoto.

Kolmen topparin keskuspuolustuksessa nähtäneen lauantaina kaksi kauden 2021 uutta värväystä. Toinen pelaajista on päävalmentaja Kosken Kajaanin aikojen luottopelaaja Tatu Hoffrén ja toinen on lilapaidastakin kaudella 2016 tuttu Antti Åke. Puolustuksen laidoilla  edestakaisin sahaavat oman juniorityön tuotteet Jonne Porkka ja Juho Luoma. Noin 190 senttisen Luoman fysiikan lakeja kumoaviin pallonriistoihin kykenevät “lonkerojalat” ovat jo käsite Jyväskylän Harjun kannattajakatsomossa. 

Keskikentälle kettupaidoilla on laittaa ehkä Jyväskylän juniorituotannon kirkkain helmi koskaan:  Mikko Manninen. “Manu” ei enää 35-vuotiaana täytä talentin ikävaateita, mutta ura voisi varmasti jatkua pelaajan vielä niin halutessaan ainakin yhtä sarjatasoa korkeammalla. Seuran junioripuolella nykyään pelaamisen ohessa työskentelevä keskikenttämies valmensi kauden 2019 Kansallisen liigan JyPK:a. Kenttäryhmityksessä Manninen on totuttu näkemään laidassa, mutta nykyään pelipaikka löytyy monesti myös keskeltä kenttää. Tuoreempi mies keskikentälle on Kakkosen B-lohkossa pelanneen FC Espoon Jyväskylään vaihtanut ranskalainen Antoine Lemarié. Muita maininnan arvoisia pelaajia jyväskyläläisten keskikentältä ovat oman juniorimyllyn tuote Ville Kirvesoja sekä nuorten U18-maajoukkueringissä mukana ollut Jaakko Björn (s. 2003).

Kärjen osalta lauantaina kannattaa seurata Robin Saastamoista, joka on joukkueen kapteeni ja ehdoton kannattajien suosikki. FC Lahden mukana olleen pelaajan toivat Jyväskylään muutama vuosi sitten alkaneet opinnot. Viime kauden Kakkosen C-lohkon kamppailuissa viimeistellyt 14 maalia toivat miehelle maalikuninkuuden lisäksi valinnan lohkon Vuoden hyökkääjäksi. Edellisessä 11. huhtikuuta pelatussa OTP-harjoituspelissä (1-0 tappio) avauskokoonpanon kärjessä Saastamoisen sijasta juoksi duo Tuomas Koppelomäki Niklas Kauppinen

 

Pre-match piinapenkissä Samu Suoraniemi

Lauantain harjoitusottelua edeltävän haastattelua uhrin valinta on tällä kertaa varsin helppo. Suomen Ateenasta saapuvan vierasjoukkueen tuntee nyky-PEPOsta parhaiten hyökkääjä Samu Suoraniemi, sillä hänellä on historiaa viininpunaisessa kettupaidassa pelaamisesta. Samu kertoili kuulumisiaan kentältä ja muistojaan jyväskyläläisseurasta hymyssä suin tiistain harjoitusten jälkeen. Alla Samun vastaukset kysymyksiin kursivoituna

Haastattelun aluksi PEPOn mediatiimin puolesta syvimmät pahoittelut. Yhteensä kaksi henkeä ja neljä silmämunaa katsoi tarkasti MYPA-peliä ja Twitter-liveseurannassa sinun väitettiin siirtyneen vaihtopenkille jo ottelun puoliajalla. Hieman rakeisesta striimistä ei kamerasta kauempana olevaa kentän puoliskoa erottanut kunnolla ja vasemmalla laidalla olisivatkin hyvin voineet pelata vaikka joulupukki ja Nakke Nakuttaja. Mutta pelasit kuin pelasitkin toisen puoliajan vasempana wingbackina.

 (nauraa) Eipä haittaa, laitoin viestin Twitteriin ihan vitsillä.

 Miten peli sujui tässä enemmän puolustusvelvoitteita vaativassa roolissa? Heititkö hattusi samaan kehään Albin Granlundin ja Nikolai Alhon kanssa kilvassa Huuhkajien EM-kisajoukkueen paikasta?

Itse asiassa tuolta pelipaikalta on kokemusta enemmänkin. JJK:ssa pelattiin kolmen alakerralla ja wingbackin rooli on tuttu sitä kautta. Pelasin puolustuksen molemmilla laidoilla ja tykkään pelipaikasta. Varmasti Janne (päävalmentaja Muhli) haluaa, että on mahdollinen korvaaja heittää kentälle loukkaantumisten tapauksessa. Toivotaan, ettei loukkaantumisia tule.  Ja toivotaan, että Rive katsoo pelejä. Vähän kyllä myöhäiseksi menee kisapaikan suhteen!

 Normaalisti viihdyt hyökkäyksen eri pelipaikoilla. Enimmäkseen sinut nähdään laidalla. Pidätkö itseäsi enemmän maalintekijänä vai petaatko paikkoja keskushyökkääjälle?

 Ehkä olen enemmän paikkojen luoja. Haluan kyllä muovautua sellaiseksi pelaajaksi, joka pistää pallon maaliin paikan tullen. Maalinteko on aina futarille kehityksen paikka. Haluan ehdottomasti tehdä paljon maaleja alkavalla kaudella. Aina tulee treenien jälkeen treenattua extraa ja tehtyä maalitekoharjoituksia.

 Pikkuveljesi Eetu avasi maalitilinsä hienolla laukauksella MYPAa vastaan. Onko teidän välillänne kilpailua siitä, kumpi saa kasaan paremmat maalilukemat kauden päätteeksi?

 Itse asiassa viime kaudella mietittiin tätä. Tein alkukauteen pari maalia ja Eetu kiri melkein rinnalle loppukaudesta. Ei se kuitenkaan ole itsetarkoitus. Sen verran kuitenkin laskeskelen maaleja, että pääsee kuittailemaan veljelle.

 Lauantain JJK-peli pelataan käytännössä työpaikallasi eli Sammonlahden tekonurmella. Et kuitenkaan ole ammatiltasi kentänhoitaja. Kerrotko vähän, mistä kyse?

 Olen liikunnan ja terveystiedon opettaja Sammonlahden koulussa. Olen ensimmäistä vuotta koulussa opettajana saatuani vakituisen paikan koululle. Olen viihtynyt tosi hyvin. Koulussa on mukava työyhteisö ja eritoten oppilaat ovat mukavia.

 Pelataanko vetämilläsi liikuntatunneilla mitään muuta kuin futista?

Pelataan paljon muutakin. Jalkapallo voi olla hyvä väline harjoitella tärkeitä taitoja, mutta se on vain yksi osa liikunnanopettajan repertuaaria. Tänä vuonnna talvi mahdollisti sen, että käytiin myös hiihtämässä.

JJK on sinulle tuttu seura, sillä edustit jyväskyläläisseuraa kolmen kauden ajan. Keskimmäisellä kaudellasi seura teki ranskalaisen visiitin Veikkausliigaan ja pelasit merkittäviä minuutteja avauskokoonpanossa. Minkälaisia muistoja Jyväskylässä viettämästä ajastasi jäi?

 Jyväskylässä oli ihmisen tosi hyvä olla! Tosi mukava joukkue ja seura ylipäätänsä. Opiskelun ohessa pystyi hyvin elämään täyttä urheilijan elämää. Veikkausliigan tasolta on Jyväskylässä tultu alaspäin, mutta tavoitteet on asetettu varmasti korkealle. Vanhoista pelikavereistani  moni on siirtynyt muihin hommiin. Nykyään joukkueesta ovat tuttuja “Manu” Manninen ja PEPOstakin tuttu Antti Åke, jonka kanssa pelasin yhdessä muutama vuosi sitten JIPPOssa.

 Mitä odotat lauantain pelistä? Rohkenetko veikkaamaan tulosta?

Varmasti JJK pyrkii vahvaan pallonhallintaan meidän tavoin. Jännä nähdä kumpi lopulta saa pallonhallinnan. Molemmat joukkueet ovat nuorella ja innokkaalla porukalla liikkeellä. Viihdyttävä peli tulossa, mutta en lähde heittämään tulosveikkausta.

Kiitos haastattelusta Samu ja lykkyä lauantaille!

Kiitos!

 

*****

Sammonlahden tekonurmen portit pysyvät lauantaina visusti kiinni eikä yleisöä vieläkään voida ottaa katsomoon. Pelin alkamisaika on kello 13:30. Livelähetystä ottelusta ei valittettavasti ole saatavilla. Liveseurantaa harjoitusottelusta kuitenkin tiedonjanoisille luvassa PEPOn Twitterin puolella.

 

Seuraa liloja sosiaalisessa mediassa:

PEPO Facebookissa

PEPO Instagramissa

PEPO Twitterissä

 

Kausikortit kaudelle 2021 myynnissä NYT verkkokaupassa!

*****

PEPOn mediatiimi haluaa lähettää erityiskiitokset tohtori Harri Tuomelle Jyväskylään hänen hyvin ystävällisesti luovuttamista tiedoistaan koskien JJK:n tämän kauden valmennuskuvioita sekä pelaajistoa. Kohta mennään!