Kolme pistettä viime hetken maalilla!

Tämän otteluraportin tarjoaa Tavaratalo Minimani.

 

Keskiviikkona Kotkassa saatiin jännitystä koko rahan edestä, kun PEPO kohtasi Arto Tolsa Areenalla sarjapaikkansa puolesta taistelevat Peli-Karhut. Liloilla oli pisteillä aivan eri tarkoitusperät, sillä lisäpisteitä kaivataan kipeästi, mikäli sarjan toinen sija aiotaan vielä kääntää koko lohkon voitoksi. 

Isäntäjoukkue tuli otteluun risalla kokoonpanolla. Penkillä oli ainoastaan maalivahti ja neljä kenttäpelaajaa. Pelaajien vähyys vaikutti varmasti siihen, että PeKan käskijä Samuli Nieminen oli miehittänyt puolustuslinjansa neljän miehen muotoon. Tärkeä toppari Juuso Laitinen seurasi ottelun koko 90 minuutin ajan vaihtopenkiltä. PEPOlla pelaajia riitti täyteen kokoonpanoon asti, mutta kolme perättäistä vieraspeliä tuntuivat selvästi lilojen jaloissa lisäpainona.

Tämä väsymys näkyi varsinkin ensimmäisellä puoliajalla, kun lilat eivät uneliaan pallonsiirtelyn vuoksi saaneet mitään merkittävää aikaan. PeKa olikin kahdesta kentällä maleksineesta joukkueesta se hieman parempi osapuoli ensimmäisen jakson aikana. Samu Suoraniemen ja Kalle Salmen vapaapotkut olivat PEPOn ainoat edes jotenkin maalipaikoiksi laskettavat tilanteet. Valkopaitaisen kotijoukkueen parhaasta maalipaikasta vastasi Juuso Anttila, jonka kulmapotkusta ylänurkkaan kohti ohjaaman laukauksen PEPO-vahti Craig Hill torjui takaisin kulmalipulle. 

Toiselle puoliajalla lilat tulivat korjatun taisteluilmeen kera. 56. peliminuutti käsillä ja Calvin N’Sombo syötti pallon Samu Suoraniemelle aivan PeKan maalivahdin alueen vasempaan laitaan. Suoraniemi haki kovalla matalalla keskityksellä kentälle heti puoliajalla tullutta Markus Koistista, mutta PeKan Joonatan Lassila ehti siivoamaan keskityksen kulmaksi. Seuranneesta kulmapotkusta toppari Nuutti Toiviainen pääsi pukkaamaan pallon voimalla kentän kautta maalin ohitse.

Hetkeä myöhemmin lilat olivat taas maali mielessään syvällä PeKan alueella. Tilanne lähti, kun ilman prässiä keskiympyrässä jäänyt N’Sombo avasi pitkällä diagonaalisyötöllä vasempaan laitaan. Oikeassa laidassa tavallisemmin viihtyvä Samu Suoraniemi kuoletti syötön ja leikkasi aggressiivisesti kohti PeKan maalia. Pienestä kulmasta lähtenyt kuti ei kuitenkaan tuottanut vaikeuksia kotijoukkueen maalia vartioineelle Tomas Turuselle.

PEPOn päävalmentaja Janne Muhli teki ottelun 67. minuutilla tuplavaihdon. Hän otti kahdessa viime ottelussa kuudesti osuneen ja tiukasti A-lohkon maalikuninkuudesta taistelevan Nikke Veikkasen vaihtoon. Niken kentällä korvasi saintlucialainen Malik St. Prix. PEPOn vaarallisimmasta paikasta vastannut Samu Suoraniemi tuli myös penkille. Hänet korvasi Joona Viskari.

Ottelu jatkoi PEPOn pitäessä palloa enemmän. Kotijoukkue ei saanut merkittäviä tilanteita, mutta kotkalaiset pitivät lilat pois maalipaikoilta. Ottelukello alkoi koko ajan olla lähempänä täyttä aikaa, eikä kumpikaan joukkue ollut kovin lähellä maalintekoa. Kummallekin joukkueelle uusi tilanne, sillä 0-0 tulosta ei kumpikaan joukkue ole tämän kauden Kakkosessa pelannut.

Ottelun 82. minuutti miltei toi PEPOlle vapauttavan avausmaalin. Jeff Addai pelasi pallon puolirajalta pystyyn vastaan liikkuneelle St. Prix’lle. Malik suojasi kotkalaispuolustajan selkänsä, kääntyi ja syötti Markus Koistisen läpi. Kahdella kosketuksella pallo boksiin ja pam! Lupaava maalipaikka kuihtui Arto Tolsa Areenan mainosaitaan osuneeksi vedoksi. Oikeassa laidassa tilannetta seurannut ja tuuletusta jo käsillään tapaillut Zachary Sukunda vaipui epäuskoisen näköisenä syväkyykkyyn. Olivatko jalkapallojumalat kääntäneet selkänsä PEPOlle?

Vastaus on ei. Ottelun ratkaisu tuli lilojen kannalta makealta, mutta isäntien suissa varmasti katkeralta, maistuvalla tavalla. PeKan Riku Koivikko ei mahtanut mitään Markus Koistisen tavaramerkkikuljetukselle. Koivikko kaatoi Koistisen PEPOn vasemmalla hyökkäyslaidalla keltaisen kortin arvoisesti. Vapaapotkua asettui tarjoilemaan N’Sombo, jonka sisäänpäin kiertävä vapaapotku tavoitti miesruuhkasta etutolpalle liikkuneen Malik St. Prix’n. PeKan maalivahti Turunen oli voimaton, kun pallo painui Malikin pään kautta takanurkkaan.

Tämä viime hetken maali tarkoitti sitä, että raskas neljän ottelun vieraskiertue päättyi onnellisissa merkeissä. Saldona kiertueesta on Lappeenrantaan tuomisina kolmen voiton lisäksi viime lauantain harmittava MYPA-tappio. Sarjataulukossa PEPO jatkaa eilen huilanneen JäPSin jahtaamista. Eroa joukkueiden välillä on seitsemän pistettä, mutta liloilla on yksi ottelu vähemmän pelattuna.

Seuraavaksi PEPO pelaa tutulla Kimpisen nurmella, kun vastaan asettuu sunnuntaina 19.9. tällä kaudella ensimmäistä kertaa kohdatta Nurmijärven Jalkapalloseura. Tämä NJS-ottelu on viimeinen Kimpisen peli Kakkosen sarjakauden 2021 aikana. Tule siis sunnuntain ratoksi vielä kerran tämän kauden aikana ihmettelemään iltavalaistuksessa pelattavaa korkealaatuista kakkosdivarin jalkapalloa sekä nurmeen sinne tänne painautuneita moukarin jälkeensä jättämiä kuoppia! Liput tutusti 10 € ja 6 € (alennusryhmille). Ennakkoon ostat liput kätevästi Tmi Laakon kahvikojusta (Kauppatorin vieressä) sekä Kourulan R-Kioskilta. Ottelun jännittäviä asetelmia käydään läpi lauantaina PEPOn sosiaalisiin medioihin ilmestyvässä ennakossa.

 

Tämän otteluraportin tarjosi Tavaratalo Minimani.

 

Seuraa liloja sosiaalisessa mediassa:

PEPO Facebookissa

PEPO Instagramissa

PEPO Twitterissä

 

PEPO avauskokoonpano (4-2-3-1 ):

Hill

———

Salmi 

Toiviainen

Huhtala

Kotanen

———

Addai

N’Sombo (c)

———

Suoraniemi Samu

Enbuska Juuso

Sukunda

———

Veikkanen

 

Ottelun maalit:

0-1 St. Prix 90’

 

PEPO vaihdot:

46’ Koistinen <> Enbuska Juuso

67’ Viskari <> Suoraniemi Samu

      St. Prix <> Veikkanen

86’ Sinkkonen <> Salmi

 

PEPO varoitukset:

Viskari 77’

 

Ottelu Palloliiton tulospalvelussa

Yhteistyökumppanit