Otteluraportti: Lilat harjoitteli voiton PeKasta

Tammikuun Kakkosen Cupista tuttu kenttä samoine vastuksineen oli jälleen PEPOn edessä, kun lilat valmistautuivat lauantaisen harjoitusottelun avauspotkuun PeKaa vastaan Kotkan Arto Tolsa Areenalla. Tällä kertaa voittaja saatiin ratkaistua ilman jatko-ottelua.

PEPO oli palannut tähän otteluun viime kaudesta tutumpaan 4-2-3-1 ryhmitykseen. Peli-Karhut luovuttivat pelivälineen hallinnan suosiolla heti alusta lilojen jalkoihin, ja tämä pallonhallinta jatkui oikeastaan koko ensimmäisen jakson ajan muutamia lyhyitä Peli-Karhujen hallitsemia jaksoja lukuun ottamatta. Ensimmäinen peliminuutti ei ollut ehtinyt kokonaisuudessaan edes täyttyä, kun PEPO sai ensimmäisen kulmapotkunsa. Tämän jälkeen lilat liikuttivat palloa tiukkaan puolustusmuodostelmaan ryhmittyneiden isäntien nenän edessä.  Toppariparina tässä ottelussa pelannut Roope Huhtala Milos Josimov saivat nousta pallon kanssa aina puolirajalle saakka. 

PEPOn hyökkäykset päättyivät monesti keskitykseen ja isäntien boksissa nähtiin useampikin hässäkkä jo ensimmäisen kymmenen minuutin aikana. Pitkän painostusjakson jälkeen ensimmäinen todellinen maalipaikka avautui PEPOn Leon Augustolle ottelun 10. minuutilla. Keskikentän taiturin kahdestakymmenestä metristä lähettämä matala laukaus oli suunnattu aivan PeKa-maalin vasempaan alakulmaan, mutta KTP:sta ainakin tähän harjoitusotteluun pelituntumaa kartuttamaan saapunut Pyry Piirainen torjui pallon kulmapotkuksi. Reilut viitisen minuuttia tämän tilanteen jälkeen Arttu Kotanen pääsi tapojensa mukaisesti livahtamaan karkuun vasemmalta laidalta pitkän pallonhieronnan päätteeksi Augustolta saamastaan syötöstä. Kotasen matala keskitys päätyi kapteeninnauhaa kantavan Calvin N’Sombon jalkaan. N’Sombon vedon tiellä oli kuitenkin PeKa-puolustus.

Lilat kohdistivat vahvaa prässiä läpi ottelun lyhyellä syötöllä omat maalipotkunsa avanneeseen isäntäjoukkueeseen. Ottelun 27. minuutilla tämä suunnitelma kostautui PeKan osalta. Maalivahti Piiraisen rangaistusalueen kaarella tarkoitettu lyhyt syöttö oli voimakkuudeltaan riittävä, mutta Leon Augusto oli ennakoinut kotkalaisvahdin syöttöaikeen jo paria tuntia aikaisemmin istuutuessaan Eteläpään linja-auton satiinilla ja kaninkarvalla verhoiltuun penkkiin. Syötön katkaisemisen jälkeen maalilukemat muuttuivat muotoon 0-1, sillä portugalilais-kreikkalainen keskikenttämies ei näistä erehdy. Kyseessä oli vain puolikkaan harjoituskauden PEPOn mukana olleen Auguston kolmas maali kevään koitoksissa.

Kotijoukkueen harppuunahyökkäyksistä ei ollut juurikaan vaaraa ensimmäisen puoliajan aikana. Ainoan puolittaisen maalipaikan PeKa sai pelikellon näyttäessä 43. pelattua minuuttia, kun Juuso Vilkki pääsi vetämään volleysta oikealta tulleeseen keskitykseen. PEPOn maalissa pelannut Anton Kylkilahti kirjautti kuitenkin tilanteesta helpon torjunnan.

Toinen puoliaika alkoi ja karhulalaiset olivat vähentäneet tauolla keskuspuolustajien määrää yhdellä ja näin ollen siirtyneet PEPOn tapaan neljän puolustajan linjaan. Tämä muutos toikin heti pelivälinettä enemmän myös PeKa-pelaajien jalkoihin. Pallo putosi isäntien kannalta oikein hyvälle maalintekoalueelle jo ottelun 52. minuutilla, kun PeKa oli saanut vapaapotkun läheltä sekä boksin vasenta kanttia että pelialueen päätyrajaa. Lilat onnistuivat kuitenkin siivoamaan pallon pois ja käynnistämään tilanteesta oman, toisen KTP-lainapelaaja Kimi Kolsin rikkeeseen ja keltaiseen korttiin päättyneen vastahyökkäyksensä.

Ottelun 57. minuutilla kymppialueen taskuun keskikentän alaoksalta liikkunut Petrus Eskelinen  sai pallon oikealta Kalle Salmelta. Eskelinen tsippasi pallon boksiin juosseelle PEPO-kärki Nikke Veikkaselle, jonka kapeasta kulmasta lähteneen laukauksen lainavahti Piirainen torjui ronhextallmaisesti jalallaan. Viitisen minuuttia myöhemmin nähtiin jälleen Piiraiselta jalkatorjunta, tällä kertaa Leon Auguston laukauksen vuoksi. Samu Suoraniemi katkaisi PeKan puolustuksen vasemmalta laidalta lähetetyn pystysyötön ja pelasi seinän Veikkasen kanssa. Jälleen kentän päädystä takaviistoon lähtenyt keskitys löysi Auguston, mutta hänen laukauksensa lopputulos mainittiinkin jo toissa lauseessa. Jatkotilanteen irtopalloon ehti vielä syötön antanut Suoraniemi, mutta hänen laukauksensa meni miltei vasemman sivurajan yli.

Ottelun 70. minuutilla Suomenlahden pasaatituuli puhalsi suotuisasti isäntien puolesta. PEPOn vasemmalta laidalta löytyi yhtäkkiä tilaa ja PeKa-pelaaja pääsi juoksemaan sinne. Laidalta lähtenyt keskitys löysi 16-alueen rajalta toisen aallon, mutta karhulalaisen laukaus meni niukasti hetkeä aiemmin kentälle Kylkilahden tilalle liladebyyttiinsä vaihdetun Andrea D’Aquinon maalin yli. Heti D’Aquinon maalipotkun jälkeen pallo palasi kuitenkin karhulalaisten haltuun ja Elmeri Oksanen pääsi kokeilemaan laukausta suunnilleen samasta kohtaa, josta Leon Augusto oli yrittänyt maalintekoa aiemmin ottelun 10. minuutilla. Oksasen laukauksen takana oli pasaatituulen lisäksi voimaa ja tarkkuutta: tuloksena hieno 1-1 tasoitusmaali, jolle parhaansa heittäytymällä tehnyt D’Aquino ei voinut mitään.

Lilat nousivat kuitenkin lopulta harjoitusottelun voittajajoukkueeksi. Vieraskoreutta ei tunnettu enää ottelun 77. minuutilla. Ensin PEPO sai kotijoukkueen harhasyötön takia kulmapotkun oikealta. Kulmapotkuhässäkän päätteeksi pallo ajautui vasempaan laitaan Zachary Sukundalle, joka keskitti sen takaisin maalille. Pallo kimposi keskityksestä rangaistusalueen oikeaa nurkkaa taustalla miehittäneelle Jerry Särkälle. Hetkeä aiemmin kentälle vaihdosta astellut Särkkä leikkasi keskemmälle ja pelasi tilaa hurjalle vasemmalle jalalleen. Tilaa oli lopulta riittävästi laukausta varten ja piiskamainen sivallus vihelsi ohi Piiraisen torjunnan, päätyen lopulta vasempaan takanurkkaan.

Mitään merkittävää takaa-ajoa ei Arto Tolsalla tämän jälkeen enää nähty. Vielä kuitenkin ottelun 88. peliminuutilla PeKa-kärkimies pääsi syöttökombinaation jälkeen kokeilemaan onneaan PEPO-boksissa. Laukaus oli kuitenkin enemmän liukastuminen kuin varsinainen laukaus, ja pallo päätyi pomppien D’Aquinon syliin. Vielä minuuttia myöhemmin pallo miltei riistettiin D’Aquinon jalasta yltiöpäisen prässin päätteeksi, mutta lyhyen edestakaisen pomputtelun jälkeen Juuso Enbuska siivosi pelivälineen sivurajasta yli. Ottelun lopputulokseksi jäi kuin jäikin lilojen hallitseman ensimmäisen puoliajan sekä hieman tasaisemman toisen puoliajan jälkeen 1-2 PEPOn hyväksi.

Pitkä, Cupin pelejä sekä harjoitusotteluita käsittänyt, preseason päättyy ensi lauantaina 22.5. Sammonlahdessa pelattavaan viimeiseen harjoitusotteluun. Vielä tässä vaiheessa tuntematon vastustajajoukkue saa toimia lilojen kenraaliharjoituksen vastustajana 29.5. FC Atlantiksen kotikentällä lilojen osalta käyntiin potkaistavalle vuoden 2021 Kakkosen A-lohkolle. PEPOn sivuilla tullaan julkaisemaan viikon 21 aikana kattava tietopaketti lilojen alkavasta kaudesta sekä kesän aikana kohdattavista vastustajajoukkueista. 

 

Seuraa liloja sosiaalisessa mediassa:

 

PEPO Facebookissa

PEPO Instagramissa

PEPO Twitterissä

 

Kausikortit kaudelle 2021 myynnissä NYT verkkokaupassa!

 

PEPOn kauden 2021 Kakkosen otteluohjelma

 

PEPO avauskokoonpano (4-2-3-1):

 

Kylkilahti

———

Salmi

Huhtala

Josimov

Kotanen

———

Eskelinen

N’Sombo ©

———

Suoraniemi

Augusto

Sukunda

———

Veikkanen

 

Maalit:

Augusto 28′

Särkkä 77’ 

 

Vaihdot:

66’ Kylkilahti <> D’Aquino

      Veikkanen <> Sainio

74’ Eskelinen <> Enbuska

      Augusto <> Särkkä

90’ S. Suoraniemi <> Purhonen

 

Varoitukset:

44′ Augusto

66′ N’Sombo

Yhteistyökumppanit