PEPO kukisti Kiffenin 2-0 ja piti maalinsa puhtaana

PEPO otti arvokkaan ja ansaitun 2-0 kotivoiton FC Kiffenistä sunnuntai-iltana Kimpisen stadionilla. Maalinteossa onnistuivat Arttu Kotanen sekä Kalle Reponen, ja Jirko Sorsa piti maalinsa puhtaana.

Otteluun lähdettiin mielenkiintoisilla kokoonpanomuutoksilla. PEPOn oma kasvatti Patrik Pesonen oli toista kertaa tällä kaudella avauskokoonpanossa miesten Kakkosessa. Myös Jirko Sorsa palasi tolppien väliin ensimmäistä kertaa sitten toukokuun. Kiffenin avauksessa nähtiin PEPOn entinen kapteeni Calvin N’Sombo.

Ottelu käynnistyi tasaisissa merkeissä, mutta kotijoukkue alkoi vähitellen hallitsemaan pelitapahtumia. Vasemmalta laidalta Arttu Kotanen loi useita lupaavia tilanteita keskityksillään, mutta maalinedustan täyttämisessä sekä viimeistelyssä jäi parantamisen varaa. Ensimmäinen merkittävä tilanne syntyi, kun Jari Reponen pääsi läpiajoon, mutta Kiffenin maalivahti onnistui helpohkosti torjumaan yrityksen. Pian tämän jälkeen Reponen oli jälleen karkaamassa maalintekoon, mutta Kiffenin Touko Laakkonen joutui repimään häntä paidasta, mikä johti suoraan ulosajoon kentältä, sillä kyseessä oli ilmeisen maalintekomahdollisuuden vieminen. Punaisen kortin seurauksena PEPO pääsi pelaamaan yli 70 minuuttia ylivoimalla.

Kiffenin maalivahti Niko Tervonen loukkaantui 32. minuutilla ja tilalle astui Aaro Reiniluoto, joka pelasi ensimmäisen ottelunsa tällä kaudella Kakkosessa. Reiniluoto ei ehtinyt kauan totutella Kakkosen vauhtiin, kun noin 10 minuuttia myöhemmin Patrik Pesonen esitti loistavan yksilösuorituksen murtautumalla boksiin ja syöttämällä takatolpalle, missä Arttu Kotanen viimeisteli kauden ensimmäisellä maalillaan kotijoukkueen 1-0 johtoon.

Noin tunnin kohdalla PEPO toi kentälle Omar Jammehin ja Elias Latun. Muutosten myötä joukkue siirtyi edellisissä otteluissa tuttuun viiden puolustuslinjaan. Toinen ja viimeinen maali syntyi 66. minuutilla, kun Kotanen jälleen murtautui vasemmalta laidalta ja tarjoili loistavan syötön Kalle Reposelle, joka laukoi kimmokkeen kautta pallon maaliin ja nosti PEPOn 2-0 johtoon.

Maalin jälkeen FC Kiffen yritti lisätä painetta ja hallitsi ajoittain pallollista peliä. Kiffenin yrityksistä huolimatta PEPOn puolustus piti hyvin ja esti vaarallisten tilanteiden syntymisen. Jirko Sorsa maalillaan oli luotettava viimeinen lukko, joka varmisti kotijoukkueen nollapelin. Ottelun lopussa Peetu Kerminen teki paluun kentälle loukkaantumisen jälkeen.

PEPOn seuraavat ottelut:
La 13.7. klo 18.00 Reipas – PEPO
Pe 19.7. klo 18.30 PEPO – Atlantis FC/Akatemia


Avauskokoonpano:
Jirko Sorsa C (mv)
Arttu Kotanen
Derick Afeson Boateng
Onni Oinonen
Elias Seppälä
Joonatan Sinkkonen
Alex Oikkonen
Juho Enbuska
Kalle Reponen
Jari Reponen
Patrik Pesonen

Vaihdossa:
Niko Pienmunne (mv)
Valtteri Maijanen -> 71′
Elias Lattu -> 59′
Akseli Junnikkala
Simo Kurkisuo -> 71′
Omar Jammeh -> 59′
Peetu Kerminen -> 88′

Yhteistyökumppanit

Tilateurastamo Ikonen