PEPO – MiKi 3-1 (0-0)

PEPO ei pettänyt Kimpisen kotikatsomoa ja kaatoi energisin ottein sarjakärjen Mikkelistä numeroin 3-1. Lilojen maalit Halme, Pulli ja Juntunen. MiKi tuli vauhdilla molempien jaksojen alkuun, mutta paremmalla jalalla liikkunut kotijoukkue otti pian pelin ohjat käsiinsä.

Ensimmäinen tilanteen tapainen on jo kolmen minuutin kohdalla, kun Eljas Ryhänen prässää syvällä vastustajan maalivahtia ja onnistuu peittämään tämän avauksen. Pallo kilstoaa kuitenkin ohi maalin. Neljännellä minuutilla on MiKin kulma – ei tulosta. MiKi tulee eritoten heidän puoleltaan katsoen vasenta laitaa. Seitsemän minuuttia pelattu ja nähdään mikkeliläisten ensimmäinen keskitys ja pusku ohi maalin. Minuutti tästä ja Kissojen vain ensimmäisen jakson pelannut, mutta hyvin aktiivisesti esiintynyt Ville Teräsranta ampuu kaukaa maata myöten, mutta Mats Malinen maalissa poimii marjan. 13 minuuttia ja edellisessä pelissä chippimaalin tehnyt Sergey Afanasyev roikuttaa jälleen maalimahdin yli, mutta hieman ohi menee. 20 minuutin kohdalla MiKillä on vapari 35 metristä, mutta ei tulosta.

Seuraa PEPOn jakso. PEPOlla on paine ja puolittaisia paikantynkiä sekä kulmat 22, 23 ja 26 minuuteilla. Viimeisestä kulmasta MiKi pääsee nopeaan vastaiskuun, mutta Mats tulee vastaan ja hoitaa homman. 29 minuutilla Kissat pääsevät keskittämään ja puskemaan, mutta ohi jälleen. 30 minuuttia ja PEPOn hyökkäys päättyy tuomarivihellykseen, jonka syy jäi epäselväksi. Mutta ei sen väliä, sillä hyökkäyksen päättänyt laukaus osuu vain tolppaan. 35 minuuttia ja PEPO nousee vasemmalta jälleen kerran, mutta hyökkäyksellä ei ole happy endiä. 40 minsaa ja mikiläinen pääsee pamauttamaan komean volleyn, mutta Mats heittää gamesaverin siihen. 42 minuuttia ja tulokseton PEPOn kulma sekä loppuun MiKin veto toivottoman kaukaa. Hieman sekava, mutta lilalasein lupauksia antava ensimmäinen jakso päättyi siis 0-0.

Toiselle jaksolle MiKi tulee vauhdilla, mutta se vaihe kestää vain 10 minuuttia. 56 ja Markus Koistinen esittää jälleen komean soolon ohittaen kolme vastustajaa, mutta syöttö tai laukaus ei löydä perille. 58 ja ensin Sergeyllä on paikka ja sitten Peetu vetää suht läheltä yli. Väliin nähdään MiKin terävä vastahyökkäys ja yksi vaparista rakennettu tilanne. Sitten pelikello näyttää 64 ja Koistinen purjehtii jälleen vasemmalta syvälle ja syöttää maali editse toiseen laitaan muutama minuutti aiemmin vaihdosta tulleelle Miikka Halmeelle, joka pyssyttää komean maalin 1-0. MiKillä on välissä kulma, mutta sitten Eljas Ryhänen heittää vasemmalta lokin poikittain vapaan kaistan löytäneelle Jere Pullille. Vain kaksi minuuttia edellisestä maalista ja tilanne on 2-0.

MiKi selkeästi yrittää lisätä kierroksia koneeseen, mutta kotijoukkue on hurmoksessa. 84 minuuttia pelattu ja vaihdosta kentälle päässyt Ilja Tartakovskiy heittää oikealta namupassin vasemmalla Juntusen Peetulle, joka pääsee nokikkain maalivahdin kanssa 3-0. 90 minuuttia ja Niko Pyyhtiä pääsee puskemaan Anssi Vanhalan syötöstä, mutta ei onnistu Nikokaan joka pelissä. MiKiltä löytyy lopussa vielä intoa koittaa kaunistella numeroita. Kun yliaikaa oli pelattu kaksi minuuttia, Mats Malinen heittää taas komean torjunnan. 93 minuutin kohdalla tulee vielä MiKille kulma ja Eetu Paasonen puskee mikkeliläisten lohtumaalin ja onnistuu rikkomaan nollan 3-1.

Makea voitto sillä lukuisten monisyisten poissaolojen vuoksi peliaikaa suotiin nyt monelle aiemmin kaudella sitä vähemmän saaneelle. Mm. Markus Kyläheiko joutui yllättäen toppariksi kovaan paikkaan ja hoiti osuutensa hyvin. Keskikentälle nostettu Jere Pulli oli siellä uudessa roolissa elementissään. Riku Hedmanin fyysiseen preesenssiin teki tuttavuutta muutama vieraspelaaja. Kannattaa hypätä raiteilta, kun Rikun juna tulee. Vaihdosta tuli jälleen hyviä apuja. Miikka Halme teki johtomaalin pian kehiin päästyään. Ilja Tartakovskiy syötti 3-0 maaliin vaihdosta tultuaan.

Sami Torvi on ollut hyvä hänkin niillä minuuteilla, jotka on saanut pelata. Mats Malinen ja kapteeni Niko Pyyhtiä olivat aivan liekeissä koko pelin ajan. Juntunen & Koistinen – akseli oli voimissaan. Keskikentän kolmikko Anssi Vanhala, Jere Pulli ja Eljas Ryhänen pelasivat hyvän pelin vastustajan kivenkovaa keskinkettää vastaan. Sergey Afanasyev oli aktiivinen, mutta on onnellinen vain maaleista. Ville Vanttaja oli oikealla oli kovassa paineessa MiKin vasemman laidan rynnistyksen kanssa ensimmäisellä jaksolla, mutta pääsi toisella jaksolla hänkin paremmin peliin sisään.

Monille yllätykselliseen tulokseen voidaan antaa pitkä liuta mahdollisia syitä liittyen molempiin joukkueisiin. Nostan nyt kuitenkin vain kaksi uutta asiaa lilojen pelistä esille. Nuoret miehet ajelivat nyt kaikki ensimmäisen kerran yksiykkösiin miehekkään aggressiivisesti ja samaan aikaan peli oli kuitenkin yllättävän vapautunutta ja luovaa. Kapteenin sanat pelin jälkeen olivat: ”Oli kiva pelata!” Kivaa tuntui olevan myös yleisöllä, jota oli paikalla 265 henkeä. Joukkue kiittää kannustuksesta!

2 – ANSSI VANHALA
4 – NIKO PYYHTIÄ
5 – MARKUS KOISTINEN
7 – ELJAS RYHÄNEN
3 – MARKUS KYLÄHEIKO
26 – RIKU HEDMAN, VAIHTO 56′–> 20 – MIIKKA HALME MAALI 64′
21 – SERGEY AFANASYEV, VAIHTO 67′–> 11 – ILJA TARTAKOVSKIY
22 – VILLE VANTTAJA
24 – PEETU JUNTUNEN, MAALI 84′
27 – JERE PULLI, MAALI 66′, VAIHTO 78′ –> 6 – SAMI TORVI
12 – MATS MALINEN

Yhteistyökumppanit

Tilateurastamo Ikonen