PEPOn syysvire testiin viikonloppuna Lahdessa 

Tämän otteluennakon tarjoaa Lprint.

Elokuu vaihtui kuin varkain syyskuuksi. Samalla PEPOn Kakkosen kausi 2021 ottaa lisäkierroksia kauden 2020 hurjan jälkimmäisen puoliskon tapaan. Elokuussa lilat nähtiin (teko)nurmella viiteen otteeseen. Näistä otteluista saldona oli neljä voittoa ja yksi tappio. Tämä pisteiden kertyminen tarkoittaa sitä, että PEPO pyyhkäisi lohkon kakkossijaa pitkään itsellään pitäneen Atlantis FC:n ohitse pisteellä. Elokuu alkoi 6.8. tappiolla (raportti) Järvenpäässä, mutta sen jälkeen PEPO otti kotivoitot JäPS:sta (raportti), Atlantiksesta (raportti) ja PKKU:sta. Vieraissa kaatui KuFu-98 (raportti).

Samaan neljän voiton ja yhden tappion saldoon elokuun peleissä ylsi myös Järvenpään Palloseura, joka johtaa tällä hetkellä Kakkosen A-lohkoa 40 pisteellä. Pisteissä eroa PEPOon on kymmenen pisteen verran. Järvenpääläiset sarjajohtajat on vielä mahdollista tavoittaa syys-lokakuun peleissä, sillä PEPOlla on kolme peliä vähemmän pelattuna kuin JäPS:lla. Kaikki kolme rästipeliään voittamalla lilat ovat siis yhden pisteen etäisyydellä järvenpääläisistä. Myös pisteen PEPOsta jäänyt ja epätasaisen elokuun pelannut Atlantis on pelannut yhden pelin liloja enemmän.

PEPO rouhi rutiininomaisen 2-0 voiton PKKU:sta viime sunnuntaina pelatussa kotiottelussa. Ottelun sankariksi nousi Markus Koistinen, joka onnistui kahdesti olemaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Molemmat maalit syntyivät tyylikkäästi ensimmäisellä kosketuksella oikealta laidalta tulleiden keskitysten päätteeksi.

Viides perättäinen voitto on mahdollista ottaa lauantaina 4.9., kun Lahden Reipas isännöi liloja Kisapuiston Stadionilla. Kimpisen nurmella pelattu kesäkuinen kohtaaminen päättyi 1-1 tasalukemiin (raportti). Ottelusta jäi molemmille osapuolille jossiteltavaa. Lahtelaiset eivät juuri vieraskoreutta Kimpisellä osoittaneet, vaan ottelussa nähtiin muutama ruma taklaus liikaa. Reippaan osalta avoimeksi jäi se, edelsikö yliajalla PEPOn verkkoon uponnutta puskumaalia lahtelaispelaajan virhe vai ei. Tätä syntymättä jäänyttä maalia mustaoranssien piiskuri Tommi “Auge” Kautonen muisti vielä protestoida heti ottelun jälkeen kuuluvalla äänellään. Lauantaina Kisapuistossa selviää, onko näistä kesäkuun kuumista tunnelmista päästy jo yli.

Reippaan elokuu on ollut kiireinen: joukkue pelasi kuukauden aikana seitsemän ottelua. Tämä otteluputki alkoi kolmella voitolla, kun lahtelaiset selättivät PKKU:n sekä kahteen otteeseen kohdatun kuopiolaisen KuFu98:n. Näitä otteluita seurasi 20.8. hieman yllättävä vierastappio 2-1 MYPAn vieraana. Seuraavaksi lahtelaiset venyivät 2-2 tasapeliin Atlantiksen vieraana Miska Verkon tasoitettua pelin 82. peliminuutilla. Muutamaa päivää myöhemmin Nurmijärven Jalkapalloseura kaatui Kisapuistossa 2-0 ja kuukausi päätettiin vihdoin kuluvan viikon tiistaina 1-1 tasapelillä putoamista vastaan taistelevaa FC Kiffeniä vastaan. Tästä ottelusta oli saatavissa enemmänkin pisteitä, sillä isännät pelasivat puoli tuntia miehen ylivoimalla. Kyynärpäistäänkin tunnettu Tomi Kult vastasi kesäkuisen PEPO-vieraspelin tapaan lahtelaisten ottelun ainoasta maalista. Tämän 82. peliminuutilla tulleen johtomaalin nollasi lahtelaisten oma pelaaja neljää minuuttia myöhemmin tunaroidulla omalla maalilla.

Jo mainitut Miska Verkko ja Tomi Kult ovat onnistuneet viidesti maalinteossa kuluvan kauden aikana. Kult vaikuttaa lahtelaisten hyökkäyksessä, mutta Verkko on tehnyt täksi kaudeksi onnistuneen nousun keskikentän keskustan rooliin viime kauden laitapuolustajan paikalta. PEPOn Nikke Veikkasen tapaan lahtelaisten paras maalintekijä on onnistunut kuudesti. Berat Köse on tällä kaudella kuusinkertaistanut viimeisen kahden kauden maalisaldonsa, ja hänet voi myös laskea kuluvan sesongin onnistujiin. Anton Munukka torjui kesäkuussa liloja vastaan useita vaarallisia laukauksia. Hänen edessään puolustuslinjaa johtaa kookas keskuspuolustaja Jussi Hauhia. Laidalla nähtäneen taitava ja nopea nuori lupaus Asaad Babiker. Jälleen on myös mahdollista, että Reipas saa otteluun pelaajavahvistuksia Veikkausliigasta pelaavasta yhteistyöseura FC Lahdesta.

Lauantaina ottelu alkaa kello 15:00. Paikallislehti Etelä-Saimaa striimaa ottelun suorana tilaajilleen verkossa. Suora ottelulinkki kerrotaan huomenna PEPOn sosiaalisen median kanavilla. Myös PEPOn Twitteristä löydät päivittyvän seurannan, jos et striimaa peliä verkosta, suuntaa pääkallonpaikalle Lahteen tai ole samanaikaisesti ihailemassa Olympiastadionin remonttia.

 

Tämän otteluennakon tarjosi Lprint.

 

Seuraa liloja sosiaalisessa mediassa:

 

PEPO Facebookissa

PEPO Instagramissa

PEPO Twitterissä

Yhteistyökumppanit