SavU – PEPO 4-0 (3-0)
PEPO ei löytänyt uusia lääkkeitä SavUn pysäyttämiseksi, vaan harjoitusottelu mukaan lukien kauden kolmas kohtaaminen noudatti aikaisempien pelien kaavaa. Pallo pelattiin jo ensimmäisellä minuutilla PEPOn tolppaan Toni Hännisen puskulla, mutta siitä ja sitä seuranneesta kulmasta vielä selvittiin. Viisi minuuttia tästä ja PEPOlla kulma, johon Jere Pulli pääsee päineen mukaan, mutta tuloksetta. Pelikellon näyttäessä 13 minuuttia avustava tuomari jättää selkeän paitsion liputtamatta ja Mutkalle tarjotaan lentoposti puhtaalle kiitoradalle 1-0. Lilat eivät pysty tätä sulattamaan ja nollaamaan, vaan joukkueen vielä protestoidessa edellistä Mutka saa ihan laillista pikapostia rangaistusalueen kulmille ja päästetään kääntymään 2-0. Mats Malinen on mukana, mutta kuti painuu vastustamattomasti verkon perille.
Juuso Laapas juoksee ja tekee uutena kärkenä aloitteita kyllä aktiivisesti, mutta hyviä oikein ajoitettuja tarpeeksi läheltä linjaa annettuja juoksupalloja ei oikein tule. SavUlle saa paikan 27 minuutin kohdalla, mutta Mats Malinen esittää hienon torjunnan. Puolen tunnin jälkeen PEPOlla on pari Aksun hyvää vaparia vasemmalta ja perään nähdään Toni Tannisen ja Ville Vanttajan vaatimattomat kaukokudit ja perään 37 minuutin kohdalla Aksu Ikosen tolppalaukaus. Siinä kohti oltiin ensimmäisellä jaksolla lähimpänä omaa osumaa. Kolme minuuttia tolpasta ja taas SavU tulee paitsion avustamana sisään ja sitten jotenkin tutunoloisesti SavUlle tuomitaan rankkari, joka kuitenkin ammutaan tolppaan. SavU jatkaa painostustaan – he saavat vaparin ja kulman, jota seuranneen laukauksen Mats hyvin hoitaa. Sitten minuutti ennen taukoa SavU pääsee sivurajan jälkitilanteessa laukomaan ja paluupallon Joonas Heinikainen tuikkaa sisään 3-0.
Toisen jakson ensimmäinen vartti menee pelaillessa ja pelaajien vaihtorulettia käynnistellessä. 60 minuutin kohdalla sitten Toni Tanniselle pelataan tilaisuus rauhassa asetella ja vetää 16 metristä, mutta yli menee. Siitä viiden minuutin päästä SavUlla on kulma, jonka Mats nyrkkeilee väljemmille vesille. Vaihtomies Petro Ukko tempaisee siihen sellaisen hevosenpotkun, josta nuoremmat voivat ottaa mallia 4-0. Petron ikää en muista, mutta SavU penkin nuorin mies taisi olla 33-vuotias. SavUlla oli kuitenkin varaa laittaa kentälle nelikymppisiäkin, mutta yritetään lohduttautua sillä, että tulevaisuus on luonnon lakien mukaa lilojen.
Vaikka joukkueella nyt on huono jakso, ei nuorten peluuttamiselle – kun meillä heitä kerrankin on – ole mitään vaihtoehtoja. Puhdasta ostojoukkuetta ei PEPO lähivuosina tulle kasaamaan. Niukat voimavarat käytetään mahdollisuuksien mukaan toimintaedellytysten kehittämiseen muilla tavoin, kuten panostamalla olosuhteisiin ja valmennukseen. Mutta nykyjoukkuekin pystyy kyllä eilistä parempaan esitykseen.
2 – ANSSI VANHALA
4 – NIKO PYYHTIÄ, VAROITUS 69′
9 – EETU SUORANIEMI, VAIHTO 67′ –> 21 – SERGEY AFANASYEV
10 – TONI TANNINEN
15 – SAMU IKONEN, VAIHTO 50′ –> 25 – MIKKO KUNINGAS
18 – ALEKSI IKONEN, VAROITUS 24′
22 – VILLE VANTTAJA
24 – PEETU JUNTUNEN
27 – JERE PULLI, VAIHTO 79′ –> 3 – MARKUS KYLÄHEIKO
28 – JUUSO LAAPAS, VAIHTO 89′ –> 11 – ILJA TARTAKOVSKIY
12 – MATS MALINEN
Mikko Kuningas
[youtube id=”VXVPLWrGvqg” width=”600″ height=”350″]