Taistelu sarjapaikasta jatkuu kiivaana Oulunkylässä
Ykkösen alemmassa loppusarjassa viimeisen putoajan paikalla olevat lilat matkustavat lauantaina 24. syyskuuta toista kertaa tällä kaudella Oulunkylään. Ykkösen alemman jatkosarjan puoliväliä merkitsevän kolmannen pelin isäntä on sarjapaikan kaudella 2023 suurella varmuudella itselleen varmistanut IF Gnistan.
Viime perjantaina PEPO iski neljä maalia Lappeenrantaan vieraaksi saapuneen PK-35:n verkkoon. Maalirikkaan pelin alkutahdit lyötiin PEPOn maalilla ottelun 24.minuutilla, kun vieraiden taitava Olmes García viimeisteli komean 1-0 johtomaalin susijalallaan. Ensimmäiselle puoliajalle mentiin onneksi 1-1 tasatilanteessa, sillä Daniel Heikkisen onnistui tasoittaa luvut 1-1:een komean kulmapotkukuvion päätteeksi. Heikkisen kauden ensimmäinen onnistuminen tapahtui ottelun 38. minuutilla.
Toisella puoliajalla nähtiinkin sitten melkoista ilotulitusta. Lähes puoliajan alussa PEPO sai kulmapotkun. Vierasjoukkueen maalivahti Otso Knuuttila arvioi keskityksen lentoradan väärin ja Roope Huhtala onnistui survomaan lähietäisyydeltä pallon verkkoihin. Keskuspuolustaja-Huhtalan kauden neljännelle maalille teki pian seuraa hänen kauden viides osumansa. Ottelun 78. minuutilla syntyneen maalin post mortem on varsin tuttua luettavaa: Samu Suoraniemen kulma kaartaa vaarallisesta rangaistuspisteen kohdalle, jonka jälkeen pallo päätyy pienen painin jälkeen Roope Huhtalan jalkaan ja siitä maaliviivan yli. Maali on jälleen yksi lisäys lilojen onnistuneiden erikoistilanteiden pitkään listaan.
Vierasjoukkueen Omar Jama taklasi rumalla tavalla Daniel Heikkistä ottelun 72. minuutilla ja tuosta hetkestä lähtien vierasjoukkue oli taistellut ilman ulosajettua keskikenttämiestä. Pallokerhon onnistuu kuitenkin kaivaa vielä maali, kun ottelun 81. minuutilla Yassin Adam kaventaa erittäin komean vastahyökkäyskuvion päätteeksi luvut 3-2:een. Tätä maalia seuraa riipivän jännittävät viimeiset minuutit. Ottelu etenee aina sen viidennelle lisäminuutille asti, kunnes viimeinen naula saatiin vihdoin naputeltua vieraiden arkkuun Nikke Veikkasen toimesta. Kauden kolmannen maalinsa Veikkanen sai viimeistellä täysin vapaasti tyhjään maaliin, sillä hän karkasi oman pään kulmatilanteen jälkeen koko kentän pituuden kattaneeseen yksinäiseen juoksuun. PK-35:n maalivahti Otso Knuuttila oli noussut kulmatilanteeseen mukaan ja maaliviiva oli tämän vuoksi täysin vartijatta. Upea, iltavalaistuksessa otettu tärkeä 4-2 kotivoitto pitää lilojen haaveet sarjapaikasta vahvana. 27 pisteen saldolla PEPO on vain kahden pisteen päässä SJK Akatemiasta. Häviön kokeneen PK-35:n tilanne on sen sijaan tukala. Pihlisläisten ero viimeisenä säilyjänä tälle hetkellä keikkuviin seinäjokisiin on seitsemän pisteen verran.
Vaan mitäpä olisi otteluennakko ilman tulevan ottelun ja vastustajan ennakointia. Gnistan – tuttavallisemmin kipinä – tipahti hieman yllättäen hyvän ja vakuuttavan alkukauden jälkeen viime metreillä alempaan loppusarjaan. Debyyttikauttaan Oulunkylässä valmentavan Joonas Rantasen joukkion kohtaloksi koitui lopulta heinäkuu, jonka aikana Pohjois-Helsingistä poistui useampi kyvykäs pelaaja. Viime kauden Ykkösen maalikuningas Douglas Caé jätti joukkueen ja palasi kotimaahansa Brasiliaan. Hänen maanmiehensä Lucas Morais, alias Luquinhas, kelpasi Veikkausliigan AC Ouluun. MustaPekka Areenan ovi sulkeutui Luquinhasin perässä aivan heinäkuun lopussa, ja tämän jälkeen Gnistan on voittanut vain kaksi ottelua Ykkösessä. Runkosarjan viimeisessä ottelussa keltasiniset olivat vielä kiinni Ykkösen ylemmän jatkosarjan paikassa, mutta Turun Palloseura sammutti ogelilaisten toivonkipinän kuuden parhaan joukkoon sijoittumisesta riettaalla 5-0 kotivoitolla.
Toisen heinäkuun jälkeisen voiton Gnistan otti Pargas IF:sta alemman jatkosarjan ensimmäisellä kierroksella. Toinen voitoista on sitten vanhempaa – ja lilalasein varsin harmittavaa – perua. PEPO isännöi Gnistania 4. elokuuta Kimpisellä. Vieraiden onnistui hakea ottelusta 1-2 vierasvoitto. Ottelun kuudennella minuutilla oli lilojen kulmapotkuspesialisteista Topi Pasin vuoro nousta korkeimmalle ja puskea pallo pömpeliin. Vieraiden Rony Huhtala ampui noin 20 minuuttia myöhemmin ruuhkasta tasoituksen. Puoliajalle mentiin vieraiden johtaessa 1-2, kun Momodou Sarr katkaisi PEPOn syöttötyöskentelyn ahnaalla prässillään. Douglas Caé’a Oulunkylään Tampereelta ja Ilveksestä sijaistamaan saapunut Sarr sai viimeistellä melko helposti ottelun voittomaaliksi jääneen osuman. Toisella puoliajalla kotijoukkueella oli paikat tasoittaa ottelu, kun ensin Roope Huhtala puski pallon yläputkeen ja sitten aivan ottelun lopussa lähietäisyydeltä maalintekoa yrittänyt Irfan Sadik joutui toteamaan kotijoukkueen Jiri Kosken ylievertaiset torjuntataidot.
Momodou Sarr on ollut Ogeliin saapuneista korvaavista pelaajista onnistuinein hankinta. Yhdeksään otteluun viimeistellyt viisi maalia ovat kelpo saldo hyökkääjälle. Rony Huhtalan nopeus ja röyhkeys tuottivat liloille vaikeuksia niin kotitappiossa kuin kesäkuun 5-0 vierastappioon (raportti) päättyneessä runkosarjan ensimmäisessä kohtaamisessa. AC Oulusta lainalle tullut Onni Suutarin piti olla hankintana jättipaukku, mutta hänen kohdallaan latinankielinen termi “nomen est omen” on ollut parempi ilmaisu. Härkämäisen hyökkääjän ensimmäinen maali Gnistanin paidassa antaa vielä odottaa syntymistään.
Jiri Kosken turvallisten käsien lisäksi kipinän puolustuspään pitävyydelle tärkeä pelaaja on Fabian de Abreu. Moni on yrittänyt painia brasialaisen kanssa Gnistanin boksissa, mutta harva on siitä kamppailusta jäänyt kertomaan tarinaansa. Gnistanilla ei ole pelikieltoja lauantain ottelussa. Irfan Sadik otti PK-35 ottelun loppuhetkillä varoituksen. Tämän varoituksen myötä yhdeksän Ykkösen maalia viimeistellyt Ifu huilaa tämän kierroksen ottelun.
Kauden molemmat ottelut Gnistania vastaan ovat päättyneet tappioon, mutta lilojen loppukauden vire on ollut varsin positiivinen. Molempien joukkueiden sarjapaikkojen kannalta tärkeä peli alkaa kello 16:00 paikallista aikaa. Samaan aikaan lilojen ottelun kanssa pelataan Mikkelissä alemman loppusarjan ottelu, jossa Mikkelin Pallo isännöi Seinäjoki Akatemiaa. Tämän lopputuloksella on suuri merkitys loppukaudelle, sillä PEPO on kahden pisteen päässä seinäjokisista. Mikkeliläisiin ero on kuusi pistettä. Gnistan sijoittuu sarjassa 34 pisteellään juuri pisteen verran MP:n edelle.
Ruutu+-palvelun kautta striimaat tämänkin kauden kolmanneksi viimeisen lilojen ottelun kotisohvallesi. Ogelista tulevan kuvavirran tueksi kannattaa vilkaista myös PEPOn Twitteritse lähetettävän otteluseurannan helmiä.
Seuraa liloja sosiaalisessa mediassa: