Tervetuloa käristyskupoliin – PEPO isännöi EIF:iä lauantaina

 

Juhannus on juhlittu, morkkisteltu ja joissain kodeissa ehkä jo unohdettu. Edessä on ilmeisen helteinen heinäkuu. PEPO korkkaa seitsemän Ykkösen ottelun kuukauden kotikentällään lauantaina 2. heinäkuuta, kun vieraaksi Lappeenrantaan saapuu Ykkösen sarjataulukossa kolmantena majaileva Ekenäs IF. Ottelun avauspotku kenkäistään Kimpisen nurmella tasan kello 17:00 alkaen.

PEPO pelasi edellisen kerran juhannuksen aaton aattona torstaina 23. kesäkuuta, kun lilojen tie vei Seinäjoella SJK Akatemian vieraaksi. Ottelun lopputulos (2-2 tasapeli, lue tarkempi raportti ottelusta täältä) otettiin lopulta vastaan erittäin pitkin hampain. Lilat johtivat ottelua Calvin N’Sombon aivan ensimmäisen puoliajan loppuhetkillä viimeistelemällä osumalla aina lisäajan kahdeksannelle minuutille saakka. Kotijoukkueen Valentin Gasc sai tuolloin jalkoihinsa onnekkaan pomppupallon ja hänen onnistui ohittaa hienon ottelun pelannut PEPO-vahti Craig Hill tasoitusmaalin arvoisesti.

Kainorin kummipelaaja Roope Huhtalan mukaan juhannuskokon polttamista edeltävä vierasottelu alkoi mallikkaasti. Toisella puoliajalla kotijoukkue pääsi takaisin kärryille.

“Ensimmäinen puoliaika pelattiin ihan alkua lukuun ottamatta hyvää futista. Pelasimme hyödyntäen omia vahvuuksiamme ja tehtiinkin pari maalia. Toisella puoliajalla vastustaja pystyi luomaan painetta meidän päähämme ja se valitettavasti kostautui lopussa” täydet minuutit tämän kauden otteluissa kentällä ollut keskuspuolustaja toteaa. “Tietysti lopputuloksesta jäi vähän ikävät fiilikset, mutta nyt on jo täysi fokus ensi viikonlopussa”.

Katseet on syytä suunnata eteenpäin kohti huomista vierasjoukkue EIF:iä. Mikko Mannisen luotsaamien tammisaarelaisten tämän kauden peleistä erottuu selvästi yksi mielenkiintoinen trendi. Joukkue on ollut monesti tappiotilanteessa aina ottelun loppuhetkille saakka, mutta vihreävalkoiset ovat kääntäneet jo usean ottelun lopputuloksen itselleen suotuisaksi loppuhetkien onnistumisilla. Tammisaarelaiset olisivat jääneet tyystin ilman pisteitä Gnistania ja KTP:a vastaan, elleivät Valdrin Rashica ja Adam Larsson olisi onnistuneet aivan ottelun loppuhetkillä. Larsson onnistui myös kotiottelussa PK-35:a vastaan tekemään ottelun 2-1 voittomaalin ottelun 89 minuutilla ja näin ollen varmistamaan yläloppusarjan kannalta tärkeät kolme pistettä. 

Jos Suomen Cupin toukokuista 5-1 tappiota Veikkausliigan KuPSille lasketa, on tammisaarelaisten viimeinen tappio yli puolentoista kuukauden takaa vieraista JäPS:ia vastaan. Tuossakin ottelussa EIF tuhlasi lukuisia maalipaikkoja samalla, kun järvenpääläiset onnistuivat tekemään voittomaalin lähes ottelun ainoasta paikastaan. Kesäkuun neljästä ottelusta vihreävalkoisille jäi käteen tasapelipiste MP:sta (2-2), vierasvoitto PIF:sta (2-3) ja murskavoitto SJK Akatemiasta (5-0). Viimeisimmässä ottelussa KPV:ta vastaan EIF sai maistaa omaa myrkkyään, kun kokenut Xhevdet Gela suti pallon omaan maaliin ottelun lisäajalla. 0-1 vierasjohto vaihtui siis lopussa 1-1 tasapeliin. Tappiotta sujunut kesäkuu onkin nostanut EIF:n 19 pisteeseen Ykkösen sarjataulukon kolmannelle sijalle.

Liloilla on takaraivossaan varmasti toukokuinen Ykkösen toisen kierroksen 2-1 PEPOn tappioon päättynyt ottelu joukkueiden välillä (raportti luettavissa täältä). Irfan Sadik vei PEPOn johtoon rangaistuspotkusta ensimmäisellä puoliajalla. Tammisaaren lottokuponki alkoi vaikuttaa voittavalta vain hetki rangaistuspotkun jälkeen Oliver Pettersson otti toisen varoituksen ja joutui poistumaan pukukoppiin kesken kaiken. Tammisaaren “comeback kingit” tulivat miesalivoimasta huolimatta toiselle puoliajalle täynnä tulta ja tappuraa. Hyökkäyksen tridentin Larsson ja Rashica onnistuivat tekemään maalin per mies ja lopun puoliajasta EIF puolusti tiiviisti omaa aluettaan.

Toiset puoliajat ovat olleetkin PEPOlle hankalia tämän kauden aikana. Erityistä syytä heikommille toisille jaksoille ei puolustuslinjasta peliä avaavalta Huhtalalta tipu.

“Eiköhän se ole eniten päänsisäinen juttu, yksiselitteistä syytä ei ole. Niin joukkueena kuin henkilökohtaisesti pitää vaan pystyä säilyttämään taso koko ottelun ajan. Meillä on ollut useammassa ottelussa vähän huonoa tuuria. Uskon, että kelkka varmasti kääntyy.”

EIF ryhmittyy kentällä muotoon 4-3-3. Puolustuksen linjan muodostanee oikealta vasemmalle lukien Yassin Daoussi Iiro Äijö – Oliver Pettersson – Oscar Forsström nelikko. Tärkeä tämän kauden puolustuspään hankinta, toppari Bruno Miranda on pelannut vain 78 minuuttia Ykkösen jalkapalloa tällä kaudella. Avauskierroksen TPS:a vastaan pelattu EIF-debyytti päättyi ulosajoon. Sen jälkeen brassi loukkaantui niin vakavasti, että koko kausi on nyt ohi. Nnameka Anyamele pystyy tarvittaessa pelaamaan vasempana puolustajana, mutta hänet on nähty ylempänä kentällä kauden mittaan. “Grönvittin” pelin ideana on varsin usein toimittaa pallo puolustuksesta pitkässä kaaressa kohti kärjen kovaa hyökkäyskolmikkoa. Valdrin Rashican ja Adam Larssonin lisäksi triossa kolmantena nähdään useimmiten Stanislav Efimov. Efimov on osunut kaksi kertaa Ykkösen otteluissa. Rashicalla maaleja on kolme. Ruotsin Superettanin AFC Eskilstunasta lainalla Tammisaaressa olevalla Larssonilla maaleja on kasassa jo huikeat 10 kappaletta. Tällä lukemalla irtoaa Ykkösen maalitilaston kärkisija.

“Larsson osaa tehdä oikea-aikaisia liikkeitä ja päästessään paikoille hän tekee kyllä maalin. Näppärä vastustaja. Pelaamme joukkuetta vastaan ja millekään erikoisvartioinnille ei ole tarvetta. Hän on yksi yksilö muiden joukossa” Huhtala kuvailee EIF:n ykköshyökkääjää.

KuPSista lainattu maalivahtilupaus Hemmo Riihimäki on viime otteluissa torjunut kenttäpelaajien takana poissaolevan ykkösvahti Mehdi El Moutacimin sijaan. Keskikentälle hankittu ranskalaisen Karl Madianga on kärsinyt loukkaantumisista. Viime peleissä hän on ollut jo vaihtopenkillä. Keskiakselilla katseet kääntyvätkin Xhevdet Gelaan.

Heinäkuussa PEPOlla on edessään yhteensä seitsemän peliä. Neljästi lilat esiintyvät Kimpisessä ja kolmesti bussi kiihdyttää pitkin kuutostietä kohti vierasottelua. Kiivas otteluohjelma tarkoittaa käytännössä sitä, että heinäkuussa kamppaillaan keskimääriin joka viides päivä tärkeistä Ykkösen pisteistä ja paikasta ylemmän jatkosarjan yllä paistavan auringon alla.

“Hankala on yksittäistä pistetavoitetta asettaa heinäkuun pelien osalta. Lähdetään siitä, että kotoa emme anna yhtään pistettä vieraille mukaan. Ja vieraista otetaan ihan kaikki otettavissa olevat pisteet. Selvää on se, että pisteitä pitää saada” Huhtala päättää.

Jalkapalloa ja helteen mahdollistamia mahatifoja siis luvassa lauantaina alkuillasta Kimpisellä. Ottelun lippujen hinnat ovat 12 / 8€ ja tikettejä saa ostettua ennakkoon Laakon ja Pitsin Kauppatorilla sijaitsevista kahvikioskeiskeista Ottelua on mahdollista seurata Ruutu+-palvelusta, mutta edelleen parhaiten ottelua seuraa paikan päällä kera ottelussa tarjolla olevien huurteisten tai huurteettomien hellejuomien. Kolmas – joskaan ei huonoin – vaihtoehto on seurata ottelun tapahtumien päivittymistä PEPOn Twitter-tilin kautta.

 

Seuraa liloja sosiaalisessa mediassa:

PEPO Facebookissa

PEPO Instagramissa

PEPO Twitterissä

Yhteistyökumppanit