Ykkönen palaa Lappeenrantaan perjantaina!

Oli synkkä ja myrskyisä yö. Tai aikalaiskertomusten puutteessa voidaan oikeammin  olettaa olleen aivan tavallinen, koleahko lokakuun päivä. Rakuunat pelasi toistaiseksi viimeisen Ykkösen kotiottelunsa, kun 14.10.2006 AC Oulu kävi hakemassa 0-3 vierasvoiton Kimpiseltä. Rakuunoiden putoaminen oli varmistunut jo hyvissä ajoin kauden 2006 kuluessa, mutta seuran noususta takaisin Ykköseen eläteltiin toiveita heti seuraavalla kaudella. Tarinan seuraavat käänteet ovat varmasti tuttuja kaikille Lappeenrannan jalkapalloskeneä seuranneille. 

Nyt, reilut 15 ja puoli vuotta myöhemmin, Lappeenranta isännöi jälleen Ykkösen ottelua perjantaina 29. huhtikuuta. Muutama asia on vuosien kuluessa muuttunut. Isäntäjoukkue on tämän kauden Ykkösen debytantti PEPO. Poissa ovat oululaiset valloittajat. Ottelun vastustajan virkaa toimittaa vieras Pietarsaaresta, FF Jaro. Kimpisen urheilukeskuksen nurmimatto nukkuu vielä tavallista sikeämpää talviuntaan, joten pietarsaarelaiset otetaan vastaan poikkeuksellisesti Amiksen tekonurmella. 

”Varmasti kovaa taistelua tulee olemaan Amiksen tekonurmella” tietää talvella porilaisesta MuSasta liloihin saapunut Juho Heikkinen”Meillä kaksi karvasta tappiota alla, mutta nyt päästään kotona pelaamaan ja metsästämään täyttä pistepottia.” 

Lilojen edellinen ottelu Tammisaaressa oli kaksijakoinen. Ensimmäinen puoliaika oli Kotkasta tuttua suorittamista. Oma puolustuspää piti hyvin ja vikkelät lilat iskivät vastaan vaarallisesti. Puoliajan Irfan Sadikin pilkusta iskemä 0-1 vierasjohto ja yhden miehen ylivoima eivät kuitenkaan lopulta riittäneet. EIF tuli kahden PEPOn puolustusvirheen myötä ensin rinnalle ja sitten ohi (lue koko ottelun raportti täältä). Ottelu näytti sen, ettei Ykkösessä saa antaa vastustajalle lainkaan vapauksia, vaan keskittyminen otteluun pitää olla täydellistä koko 90 minuutin ajan. Ykkösen ensimmäisellä kierroksella KTP piti kaikki kolme pistettä Kotkassa, joten perjantain otteluun lilat lähtevät nollakerhosta.

PEPOn historian ensimmäisen Ykkösen kotiottelun vastustaja FF Jaro saapuu Lappeenrantaan yhtenä kuumimmista Ykkösen tämä kauden suosikeista. Viime vuoden Ykkösessä neljänneksi sijoittuneessa seurassa katseltiin talvella ylöspäin pelaajahankintoja tehdessä. Tavoitteena on tarunhohtoinen Veikkausliiga. Etenkin joukkueen keskiakseliin haettiin vahvistusta tämä tavoite mielessä. Useissa suomalaisissa seuroissa kirjoilla ollut nigerialainen keskuspuolustaja Frankline Okoye tuli Jaron riveihin IFK Mariehamnista. Keskialueen puolustavaan rooliin saatiin aiemmin Ykköstä EIF:ssä ja kaksi viime kautta FC Hakassa pelannut Jacob Bushue. Kovaluinen jenkki tuo joukkueeseen johtajuutta, sillä hän kipparoi valkeakoskelaisia viime kaudella. Okoyen lisäksi Maarianhaminasta Pohjanmaalle siirtynyt pelaaja on Emile Paul Tendeng. Senegalilainen on pelannut useammassa Veikkausliigan seurassa. Parhaiten hyökkäävä keskikenttäpelaaja muistetaan kaudelta 2016 Ilveksen paidasta. Kauden päätteeksi Tendeng palkittiin Veikkausliigan vuoden liigapelaajana. Viimeiset vuodet kentällä dynaamisen Tendengin tähti on ollut laskusuunnassa, mutta Pietarsaaresta häneen jaksetaan yhä uskoa. Hyökkäyksen pyssyksi Jaro hankki tutun pelaajan, kun kaudella 2020 seurassa 8 Ykkösen maalia nakuttanut Severi Kähkönen päätti palata Jaakon Päivistä tuttuun kaupunkiin. Kähkönen ei saanut kunnon mahdollisuutta viime vuonna sekavan Veikkausliiga-kauden pelanneessa AC Oulussa. Nyt Kähkönen saatetaan istuttaa joukkueen ysipaikalle, vaikka hän on profiililtaan enemmän piilokärki. Maalintekotaitoa Kähkösellä varmasti piisaa, oli pelipaikka mikä tahansa.

Ennestään joukkueessa jatkaa Ykkösen viime kauden parhaana puolustajana palkittu Guillermo Sotelo. Puolustuksessa joko keskellä tai vasemmalla laidalla pelaava argentiinalainen oli Jaron viime kauden paras maalintekijä kahdeksalla maalillaan. Sotelon vasen jalka on sen luokan täsmäase, että lilojen on viisainta vahtia tarkasti kuumaveristä puolustajaa koko perjantaisen 90 minuuttisen ajan. Tärkeä jatkaja on myös kohta 32 vuotta joukkueen keskikentällä raatanut iki-Jaro Markus Kronholm, jonka peliäly ja syöttövalikoima hakevat yhä vertaistaan Ykkösen tasolla.

Kauden avanneessa Ykköscupissa FF Jaro näytti lihasta. Kilpailullisen kalenteriin täksi kaudeksi palannut cup päättyi pietarsaarelaisten voitonjuhliin. Alkulohkon ensimmäinen ottelu MP:a vastaan ei vielä ennakoinut paljoa, sillä Jaro hävisi tuon kotiottelunsa luvuin 1-3. Voitot C-lohkon kahdesta muusta Pohjanmaan joukkueesta KPV:sta ja SJK Akatemiasta veivät punapaidat Ykköscupin jatkopeleihin. Puolivälierässä kaatui JäPS selvin 3-0 lukemin. Välierässä PK-35:a vastaan ei varsinaisella peliajalla nähty maaleja. Rangaistuspotkuista niitä nähtiin sitten seitsemän kappaletta, joista Jaron pelaajille kirjattiin neljä onnistumista. Jaron tie johti siis finaalin TPS:a vastaan. Vieraskentällä Turussa pelatun finaalin ratkaisi Severi Kähkönen 63 minuutilla tekemällään 10 000 euron arvoisella 1-2 voittomaalilla. Ykköscupin voiton myötä jeppisläisten harteille voidaan syystäkin asettaa Ykkösen ennakkosuosikin painava viitta.

Jeppisläisten kilpeen on ilmaantunut muutama naarmu heti Ykkösen käynnistyttyä. Ensimmäisellä kierroksella Jaro matkasi vierailulle Järvenpään Monitoimihalliin. JäPS käytti tutut halliolosuhteet hyväkseen ja taisteli arvokkaan 0-0 tasapelin. Joukkue ei pelannut viime viikonloppuna Ykkösen toisen kierroksen otteluaan. Sarjapelin sijaan SJK Akatemia oli kutsuttu Pietarsaareen harjoitusotteluun, jonka jeppisläiset hävisivät puhtaasti 0-3.

PEPOn mediatiimi päätti ottaa tätä ennakkoa varten puhelun liki legendaariselle Jaron toimistolle tiedustellakseen syitä Ykkösen ennakkosuosikin kahden viime pelin nihkeään suoritukseen. Hetken hälytysäänen kuuntelemisen jälkeen luurin toisessa päässä puhelimeen vastasi henkilö, joka pyysi ystävällisesti ohjaamaan kyselyt pelipaidoista toisaalle. Tämä kaikki tapahtui niin nopeasti, ettei PEPOn mediatiimin jäsen ehtinyt kunnolla esittää omaa asiaansa, joka ei millään tavalla edes liity pelipaitoihin. Vielä ennen puhelun päättymistä ääni Pietarsaaresta teki selväksi, ettei Novocin toimitusjohtajan tunteminen auttaisi nyt asiassa ollenkaan. Kokonaisuudessaan vain noin puoli minuuttia kestänyt puhelu päättyikin tähän tiedonantoon ja PEPOn mediatiimi jäi ilman haluamiaan vastauksia. 

Kahden viime kauden aikana Jaroa vastaan Ykkösessä mitellyt Juho Heikkinen jakaa PEPOn mediatiimin näkemyksen Jaron alkukaudesta ja ottelun tärkeydestä.

”Ennen kautta Jaro varmasti odotti kahdesta ensimmäisestä sarjapelistä kuutta pistettä, mutta JäPS:lta irtosi vain yksi ja perjantaina nähdään miten meitä vastaan käy. Varmasti kaksi todella nälkäistä joukkuetta nähdään kentällä.” Heikkinen ennakoi.

Kaudella 2020 Jaro panosti vahvasti tiiviiseen puolustukseen ja vastahyökkäyksiin. Kaudeksi 2021 valmennusvastuuseen tullut seuran entinen pelaaja Jimmy Wargh on pyrkinyt monipuolistamaan pietarsaarelaisten pelitapaa kohti enemmän palloa hallitsevaa futista. Pietarsaarelaisten puolustus tulee Amiksella olemaan melkoisella varmuudella neljän miehen linjassa, sillä joukkueessa ei ole kuin neljä keskuspuolustuksessa kykenemään pelaavaa pelaajaa. Heistäkin Sotelo jatkanee vasemmalla laidalla. Kahden nollille jäädyn pelin jälkeen suurin kysymys lienee se, saako Severi Kähkönen käskyn hyökkäyksen kärkeen. Järvenpäässä Kähkönen avasi vasempana laitahyökkääjänä, ja hän kavensi vahvasti keskelle pois Sotelon nousujen tieltä. Kärjessä pelaamisen puolesta puhuu se, että Jaro nappasi viimeisen voittonsa Kolmosen FC Kiistoa vastaan Suomen Cupin neljännellä kierroksella. Kolme jeppisläisten viidestä maalista laitettiin Kähkösen CV:hen. 

Peli käynnistyy Amiksen tekonurmella perjantai-illasta kello 18:30. Ottelua voi seurata suorana lähetyksenä Ruutu+-palvelusta, mutta parasta jalkapallo on paikan päällä koettuna. Pääsyliput otteluun maksavat 12 € (8 € alennusryhmät). Lipunmyyntipisteitä on käytössä kaksin kappalein ja ne löytyvät Amiksen parkkialueelta. Kausikorttilaisen on hyvä muistaa noutaa kausikortti viimeistään nyt. Kortin voi käydä hakemassa Pitsi Salaatti-Kahvilan (Kauppakatu 28) kassalta. Hätäisimmät voivat ostaa ennakkolippuja Pitsi Salaatti-Kahvilan lisäksi myös Laakon tai Pitsin kahvikioskien kojuilta, kauppatorin viereltä.

PEPO suosittelee saapumaan otteluun jalan, polkupyörällä tai julkista liikennettä hyödyntäen, sillä parkkipaikkoja Amiksella on käytössä rajatusti. Peltilehmän voi amiksen parkkialueen tukkoisuuden tapauksessa jättää laiduntamaan esimerkiksi urheilutalon paikoitusalueelle, Armilan terveysasemalle tai liikenneympyrän ympäristöön. Liikennejärjestelyiden osalta on hyvä huomata, että Valtakadun puoleinen kentän pitkän sivun jalkakäytävä ei ole käytössä ottelun aikana. Amikselle on tuotu useita siirrettäviä katsomoita, joten seisten ei liloja joudu kannattamaan kukaan otteluun ajoissa saapuva!

Historiallisen ensimmäisen Ykkösen matsin tapahtumat päivittyvät tietysti myös PEPOn Twitter-tilillä.

 

Seuraa liloja sosiaalisessa mediassa:

PEPO Facebookissa

PEPO Instagramissa

PEPO Twitterissä

Yhteistyökumppanit